V I I P U R I






Taas kerran näin televisiossa ohjelman Viipurista. Ihmettelen, että mistä johtuu halu esittää kaupungin menneisyys aina jonkin valtarakenteen pohjalta. Kerrotaan että vanhin Viipuri oli ruotsalainen, he kun sinne sataman ja linnan pykäsivät. Oli sitten monia muitakin vaiheita: venäläinen, venäläis-sak-salainen, suomalainen ja neuvostoliittolainen. Ohjelmaa katsoessa saa vaikutelman, että näin kuvat-tuna kaupungin nykyinen asema tuntuu luontevalta historian jatkolta. Niin että kukin vuorollaan ja väkivalloin, ei siinä seudun vanhan väestön mielipiteitä tarvita. Asiaa helpottaa, kun entiset asuk-
kaat on ajettu pois kotiseudultaan ja tuotu muualta muita, joilla ei ole tuhatvuotisia siteitä maahan. Alkuväestöön viittaavat arkeologiset todisteet tuhotaan tai niistä vaietaan, vanhat hautuumaat ajetaan puskutraktoreilla tienpohjiksi. Niin kävi minunkin isovanhemmilleni.

Näin on menetelty kautta aikojen kaikkialla, missä vallanhimoa pönkitetään uusilla valloituksilla. Kun satamapaikka syntyi Viipurin lahdelle, seutu oli itämerensuomalaisten asuma-aluetta. Myöhem-min historian aikana heidän nimekseen vakiintui karjalaiset, yksi niistä heimoista joista nykyinen Suomi rakentui satojen vuosien saatossa. Tuo heimo pirstoutui osiin jo varhain, sen alueista käytiin riitoja jo 1000 vuotta sitten. Osa siitä jäi keinotekoisia rajoja vedettäessä Novgorodin valtapiiriin, läntisempi osa Ruotsin valtaan.

Rajat olivat mielivaltaisia, ne eivät piitanneet alueen ihmisistä, koska niitä piirtelivät herrat kaukana ihmisitä, joita heidän päätöksensä koskivat. Suvut ja perheet jaettiin kylmästi kahtia. Viipuri kauppa-satamana jäi Ruotsin valtapiiriin, mutta eivät sitä ruotsalaiset rakentaneet. Kyllä rakentajat hyvin todennnäköisesti olivat paikallista väkeä, ei heitä laivoilla meren yli soudettu. He asuivat siellä jo ennen tuota kauppasatamaa. Suunnittelu ja johto tulivat tietysti valtiailta, samoin osa rahoituk-sestakin.

Kaikki nuo luetellut historian vaiheet ja valtiaat vaihtuivat väkivalloin, ei paikallisilta asukkailta kysytty mitä he halusivat eivätkä he itsekään sitä tienneet. Tai ehkä he vain halusivat elää rauhassa, taata elantonsa, käydä kauppaa, kalastaa ja viljellä maata, ei tapella jonkun etäältä hallitsevan herran vallan ja ahneuden puolesta. Ei ollut olemassa kansallista itsetuntoa, joka alkoi kehittyä vasta 1700-luvun lopulta 1800-1900 luvuille. Itsetunto kehittyi vasta sitten, kun ihmisiä arvostettiin muutenkin kuin typerinä turpeen kääntäjinä ja sotajoukkojen pakko-otoin koottuna etulinjan tapettavaksi joutilaana rahvaana.

Nämä ajatukset voivat monia ärsyttää, mutta on hyvä muistaa että todellisuudessa se, mikä ärsyttää on ajatuksen vapaus. Sitä ihminen kaipaa olipa vallassa mikä tai kuka tahansa. Vapaus  ei tunne rajoja, eikä se tunne kieltoja tai historian kääntämistä. Se vain on, ja siinä elävä ihminen ei kaipaa vanhojen aikojen peittelyä puheissa eikä raunioissa, ei menneessä eikä tulevaisuudessa.
(2020)