PERHONEN

Syyslampi (T .Yli-Rajala 1996)

                                  


 Minulla on aina ollut taipumus ikävöidä ja muistella. Vuosien mittaan se on  vahvistunut niin, että joskus on ollut pakko irtautua siitä ihan tietoisesti.  Jostain syystä ihmisiä ärsyttää tunteellisuus, siksi moni käyttääkin nykyään vierasta lainasanaa ja fiilistelee. Se on neutraalimpi, koska se ei nouse syvältä alkukielestä jota äidinkieleksi nimitetään.

Koska minä olen tunteissa ja nostalgiassa elävä outo ihminen, etsin mielelläni paikkoja joissa olen joskus ollut ja elänyt. Yksi niistä paikoista on nuoruudenkoti, joka on vielä jäljellä yksin ja autiona. Kävelen sen pihalle ja tähyilen tyhjien ikkunaruutujen läpi maailmaa joka on kadonnut. Näen kyllä vanhempani ja veljenikin näen, joka on vielä lapsi. Meidän katseemme kohtaa vuosien läpi, mutta en kuule minkä neuvon hän minulle antaa. Isän näen työpöytänsä ääressä ja huomaan, että hän on keskittynyt kuuntelemaan vanhasta radiosta Chopinin nocturnoa 9 no.3. Pöydällä, hänen edessään on pistooli. Nuorena minä luulin, että hän  teeskenteli ja yritti antaa vaikutelman siitä, että piti tuosta musiikista. Nyt en enää luule niin, koska olen kokenut saman omien lasteni kanssa. En minä mikään pianisti ole, mutta se ei ole este, että haluan piehtaroida romantiikan ja barokin ajan musiikissa.

Kierrän rakennuksen ja tähyilen sen katolle, palotikkaiden kautta harjalle asti. Näen sieltä pihan ja suuren kuusen, jonka oksalla istuin lukemassa Kafkan novellia Muodonmuutos. Se kuvaus sopi hyvin omaan murrosikään, joka oli kasvattanut kitiinikuoren minun ympärilleni. Ihmissuhteet olivat vaikeita ja tuntui kuin ihmiset olisivat pelänneet sitä outoa otusta jollaiseksi ikä oli minut muuttanut.
Vasta nyt, vanhana minä olen vapautunut siitä vankilasta. Enää ei tarvitse olla enempää kuin mitä on ja mihin kykenee. He eivät huomaa minua eikä kukaan välitä minua kuunnella. Olen kokenut muodonmuutoksen, mutta en herännyt syöpäläisenä vaan perhosena. Liihottelen vapaana muistoissa ja kuuntelen Chopinin nocturnoja. He kuuntelevat nyt minua ja ovat hetken vaiti kunnes alkavat taas kiihkeästi niinkuttaa. Kun kerron heille mielipiteeni maailman asioista, he alkavat epäillä dementiaa.

Mutta minä sanon heille: kuunnelkaa niin tekin kuulette. Katsokaa niin näette maailman, jonka kesä on täynnä tuoksuvia kukkia ja jossa linnut laulavat. Jossa te näette toisenne ja haluatte kuunnella mitä nuo toiset puhuvat. Eikä kenenkään tarvitse nähdä pistoolia pöydällään. (2020)