MURHEESI  SUISTA

Kuva: Soi riemuvirsi, kukkii jo  maa

 

Annamaria oli saanut flunssan, jota sanottiin siihen aikaan 1920-luvulla Espanjantaudiksi. Ihmisiä tautiin kuoli paljon kaikkialla maailmassa. Syynä pidettiin sodan jälkeistä köyhyyttä ja ravinnon puutetta. Kun muut lopettivat sotimisen, alkoi Suomessa sisällissota, eikä omavaraisuudesta ollut tietoakaan. Oltiin ulkomailta tuotavan viljan varassa. Annamaria oli seitsemän lapsen äiti pienestä töllistä Viipurin maalaiskunnasta ja sairastuessaan vasta 49 vuotias. Keväi-senä päivänä hän makasi sairaalan vuoteella ja muisteli nuoruutta, ikkuna oli raollaan ja vilpoinen ilma oli helpompi hengittää. 

Murheesi suista, ilmasta puista 

soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa

Hän muisti kuinka he kulkivat metsäpolkua pitkin ja joku heistä alkoi laulaa tuota vanhaa kevätlaulua. Annamaria kuunteli hetken ja yhtyi lauluun. Kas virta vielä tanssiipi tiellä, päin merta mennen noin vaahtoaa. Nyt sydän raukka riemusta lyö, jäi kauas taakse talvemme yö!

Matkaa koululta kotiin oli kolme kilometriä, synkeää metsätaivalta. Monesti iltapimeällä pelotti niin, että piti vilkuilla taakse ja sivuille pensaiden salaisiin lokeroihin. Muut kulkivat edellä, isommat tytöt rupattelivat ja nauroivat omiaan. Joku kuiskasi Annamarian korvaan selvällä äänellä älä pelkää. Vaan nyt häntä alkoi pelottaa entistä enemmän, sillä kukaan edellä käyvistä ei tunnustanut kuiskineensa  Annamarian korvaan. Ja miten olisi voinutkaan, koska hän kulki jonon viimeisenä ja olisi huomannut jos joku yritti salaa häntä pelotella. 

Hän muisti myös kevättalven päivän, jolloin kotimökin pihaan saapui joukko  meluavia valkokaartilaisia ja jääkäreitä. Annamarian mies astui portaille kysymään mitä tulokkaat halusivat. He halusivat hänet seinää vasten ammuttavaksi. Onneksi paikalle juoksi hovin pehtori, joka puhui hänet vapaaksi. Älkää ampuko ainoaa työmiestä, hän ei ole osallistunut mihinkään mistä voitaisiin syyttää. Annamaria tiesi, että tuo oli totta. Hänen miehensä hoiti hovin hevosia, puhui niille ja seurusteli tallin vanhojen kummitusten kanssa. Ei siinä jäänyt aikaa politiikalle ja  vallankumouksille.

Seitsemän tyttöä Annamaria oli miehensä kanssa kasvattanut, tai oikeastaan he olivat onnistuneet pitämään perheen elossa ruokapalkalla, jota saivat Antti-isän työn korvauksena. Häntä sanottiin muonamieheksi. Lapsilla ei aina riittänyt kenkiä koulumatkoille, vaan niitä piti käyttää vuorotellen. Hän itse kävi tekemässä jotain askareita siinä hovin rakennuksessa, jonka pihalla hän näki hahmon kulkemassa talon seinän läpi. Hän oli perinyt vanhat uskomukset ja parantavat loitsut omilta vanhemmiltaan ja tiesi, että musta korppi pihapuussa tiesi kuolemaa. Ja senkin tiesi, että tummaa huivia ei koskaan saanut kietoa silmille. 

Joku kävi sulkemassa ikkunan. Hän tunsi kuinka kuume taas nousi ja vapisutti koko kehoa, vaikka hän makasi peiton alla. Nuo lyhyet hetket menneessä palauttivat taas mieleen kevätlaulun. Muistoissa mulla, myös ehkä sulla, lie musta häivä, kaikk´unholaan! Oliko tuo musta häivä josta laulu kertoi, se korppi ikkunan viereisen puun oksalla?

Hän sulki silmänsä ja muisti myös laulun lopun.

Loukkoon jo huolet, pois varjopuolet,

aurinko armas luo loistoaan!

Nuoruutta soipi viidat ja haat,

nuoruutta niistä itsekin saat. 

Siis riemumiellä laula sä siellä,

nuoruus on suurin lahjoista maan!

Isoäitini Annamaria kuoli keväällä 1927. Hänen hautansa paikka on hoitamattomana jossakin Viipurin maaseurakunnan entisellä hautausmaalla.

…

Juustilan hovi (kartano)

Vanhassa Suomessa eli Karjalassa

kartanoa sanottiin hoviksi.