ARKALUONTOISTA  ASIAA 

                             Kuva: Dejah Thoris, sotavaltiaan rouva. Akvarelli. T.Yli-Rajala 1980.

Palasin kotiin vasta aamulla. Lentomatka oli uuvuttavan pitkä ja rasittava. Arizonalainen ystäväni John Carter naureskeli jo ennen lähtöä, että johan on alkeelliset tavat matkustaa teillä suomalaisilla. Hän on monesti kuvaillut omia kotimatkojaan, mutta minä suhtaudun niihin epäluuloisesti. Miehellä on jonkinlainen paroni Munchausenin oireyhtymä, hän lii-oittelee ja valehtelee kaikesta. Pitkä on matka, mina sanoin. Mutta ei se haittaa, sillä minä yleensä nukun koko lennon ajan. Vasta kun kansainvälisesti kuuluisa Tampere Airsatama alkaa hahmottua taivaanrannalle, herään ja alan keräillä matkatavaroita. Niiden joukossa on Tars Tarkasin rouvalta saatu muna, joka on tarkoitus asettaa hautumaan Edgar R. Burr-oughsin kanalaan. 

Ongelmia alkoi tulla heti lentokentän aulassa, jossa minua kohti syöksyi moraalipoliisin partio. He ojensivat nähtäväksi leimatun paperin, jossa varoitettiin lukemasta itse kirjoittamaani blogia. En ole koskaan nähnytkään tuollaista tekstiä ja olen ihan viaton, vakuutin heille sormet vähän ristissä. Minä en yleensä uskalla ajatella kovin vapaasti ja vaikenen viisaasti jos minulta mielipidettä kysytään. No, me kysymme nyt, moraalipoliisi sanoi. Oletteko vai ette?  Kyllä minä tunnen olevani, olen aina silloin tällöin vahvasti jopa eksistentialisti, rauhoittelin poliisia jonka nenä alkoi vähitellen muuttua vihreästä punai-seksi. Tunnustatte siis olevanne jokin nisti, he minulta tivasivat. Ei toki, päinvastoin, minä puolustauduin. Minua ei tarvitse teititellä, saan siitä näppylöitä ja hikan. Istejä tunnen  kyllä muutaman, he nimittävät itseään aforisteiksi. Luulisin että ovat lähes viattomia. Voin kyllä ilmiantaa muutaman, jos se on välttämätöntä. Puolalainen Jerzy Lec, Saksalainen (ehkä) Karl Krause ja Donald Duck, amerikkalainen. Niin ja sitten vielä tämä venäläinen Daniil Harms. Ainakin pari heistä havaitsi terveyden kannalta turvallisemmaksi kirjoitella satun-naisiin paperilappuihin ja pöytäliinoihin, koska moraalipoliisi nuuski kaikkialla.

Moraalipoliisin miehet ja naiset, joita tästä lähin nimitän leikillisesti Gestapoksi, lähtivät pitämään salaista ja anonyymia palaveria. Heitä oli alkanut askarruttaa tuo Tarkasin suvun muna. Minäkin sain nyt tilaisuuden livahtaa lentokentän tietämistä ja etsiä jostakin yleisen käymälän. Minua rasitti kovin tieto siitä, etten ollut muistanut käydä hakemassa rokotus-passia R-kioskilta. Ja ilman englanninkielen todistusta on muutenkin vaikea selvitä käymä-län tullimuodollisuuksista. Ilman kieli- ja rokotustodistusta on Suomessa nykyisin mahdo-tonta tulla toimeen missään, saati sitten kirjamessuilla joihin olin aikeissa tuppautua. Kos-ka olen monipuoliseen ja –mieliseen ajatteluun taipuvainen, pohdin nyt mielessäni kahta ongelmaa yhtä aikaa. Mistä löydän sen Burroughsin kanalan jonne Tars Tarkasin muna pitäisi viedä olkikuvon päälle, ja toisekseen, että pitäisikö minunkin ryhtyä kirjailemaan pöytäliinoja. Se on kuitenkin vaikeaa, koska vaimo ei pitkän matkan jälkeen tahdo laskea minua ravintoloihin joissa tapaan herkästi huonoa seuraa. Senhän on lääkärikin minulta kieltänyt. 

Istuin siis julkisen käymälän pytylle ja mietiskelin, sillä siihen olen ihmisoikeuksien mukaan oikeutettu. Ryhdyin kirjoittamaan vähän epävarmasti, kun käsi vapisi ja silmissä vilahteli punavihreitä tonttuja.

Lieneekö tässä suurenmoisessa esseessä nyt jotakin arveluttavaa? Saanko tästäkin punaisen varoituslapun, päätin kirjailun. Jos tämän tarinan juoni ja kuvattu miljöö jäävät epäselviksi, suosittelen Edgar R. Burroughsin mars-kirjasarjan lukemista. Se on jyrkästi rasismin vstai-nen ja edustaa ylevää rauhanaatetta ilman miekkoja ja ratsuväkeä. Ja lisäsin vielä, että punaisia lappuja voitte käyttää muihin tarkoituksiin. En tarkemmin sano mihin. (2021)

Moraalipoliisi, entisen Valpon seuraaja.