PUU NOUSEE MAASTA
Kun katson tarkkaan, tuntuu kuin vuotaisi silmästä näkö. Jää vain se, mitä ei ole lupa tuijottaa, eikä sitä tarvitse tuntea ollakseen tietämättä.
Parisuhde on vanha. Sitä arvostettiin jo ennen antiiikin aikoja. Tämä näkyy vanhoista hautalöydöistä. Tiedämme, että pyramideja raken-taneen mestarin haudassa makaa myös hänen puolisonsa Merit. Kirjoituksista näkyy usein vainajien läheinen suhde. Sellainen erottuu myös myöhempien aikojen hautalöydöistä aina nykypäiviin asti. Muotiin tullut parisuhteen merkityksen aliarvioiminen on määrätietoista johdattelua, jonka päämäärä on särkeä ydinperheen käsite. Tuoda sen tilalle kulttuuri, jonka mallit löytyvät koiratarhoista ja kanaloista. Sellaista on terveessä yhteiskunnassa pidetty aina rappion merkkinä. On olemassa yhteiskuntia, joissa sukupuolten välistä tasa-arvoa ei tunneta. Niissä ”perheet” ovat yhteisöjä, joissa yksi hallitsee kaikkia muita. Niissä mies ja tämän pojat tai veljet hallitsevat, niissä peitetään yksilö kaapuun. On myös yhteiskuntia joissa lapset otetaan vanhemmiltaan ja viedään valtion tai jonkin ahdasmielisen laitoksen koulutettaviksi. Heistä tehdään aatteen sotilaita.
Ydinperhe on yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Se on haavoittuva ja ulkoisille paineille altis. Itekkyys on sen sisäinen syöpä, joka naker-taa perhettä sisältäpäin. Nykyään korostetaan yhä enemmän itseä. Tuota epäjumalaa kuvataan vähän väliä eri tilanteissa, otetaan selfieitä milloin missäkin. Katsokaa hyvät kaverit, tässä minä olen siellä ja tässä taas täällä. Kaikki nämä someviestit kruunaa vielä huono kirjoitustaito ja ilmeisesti myös huono luetun ymmärrys. Mutta minä se vaan olen kaiken keskipiste. Jokainen kunnon ihminen on minusta ja minun tekemisistäni kiinnostunut. He haluavat ehdot-tomasti nähdä minut jonkin ulkomaisen kaupungin lentokentällä ja lähettävät tästä näystä kymmeniä tykkäyksiä. (Hermostuttavan typerä sana muuten, tämä tykkäys).
Nämä omaan egoonsa rakastuneet etsivät sielunkumppaneita sähköisten viestimien välityksellä. He haluavat tutustua itsensä kaltaisiin ihmisiin ja moni siinä onnistuukin. He voivat niin ihas-tua itsensä kaltaisiin, että päättävät perustaa perheen jossa molemmat ovat täysin vapaita. Ei mitään sidoksia, ja samaan perheyhteisöön voidaan vapaamieliesti ottaa mukaan muitakin. Lasten kasvatuksesta selvitään yhdessä, jokainen lapsista saa yhtä vähän vanhempien rakkautta. He elävät vieraiden keskellä ja niiden ehdoilla. Ei ole tärkeää tietää kuka on lapsen biologinen isä, äitihän on kuitenkin tunnistettavissa.
Myös ulkopuolinen maailma voi särkeä ydinperheen, johon ilmaantuu edellisen kaltaisia ongelmia. Ongelmien alkujuuret löytyvät itsekkyydestä. Ihmiset on kasvatettu elämään ilman kykyä empatiaan, tunteiden ilmaisua hävetään. Oma itse on niin keskeinen, ettei se tunnista anteeksiantoa eikä myönnä vääriä tekojaan. Se tuntee vain omistamisen. Parisuhde on vanha ja siitä on lähtenyt versomaan rakkauden idea. Ei sellaisen rakkauden mikä näkee kaiken seksuaalisen tyydytyksen kautta ja on äärimmäisen itsekästä. Kauneinta mitä rakkaudesta on sanottu voidaan lukea 1. Korinttolaiskirjeen luvusta 13, jakeet 4-7.
Puu nousee maasta ja sen ohi kuljetaan, se sahataan poikki sattumalta, eikä sitä kukaan enää muista.
Ydinperhe. Sosiaalinen koheesio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti