LEHTIKUVIA

Historiaa hiotaan 

                                               

                                                                   Kuva; Vanha sairaala Akvarelli TY-R 1983 

Sankarit Kappadokian

samosit Filisteliaan

Katselin lehtikuvia sotapakolaisista. Näky herätti mieleen muistikuvia omasta lapsuudesta. Siihen kuului kypäräpäisiä sotilaita ja maastovaunuja, hälytys-

sireenien ulvontaa. Veturien hihkaisuja, tavaravaunujen kolinaa. Äiti jonka käsipuolessa minä roikuin, ja veli, joka pyöri uteliaana maastoautojen luona. Hän kysyi konepistoolia kantavalta vartiomieheltä jotain, mutta tämä käänsi selkänsä. Joku vihelsi Lillimarleenia.  Noustiin junaan, joka oli täynnä etelään pyrkiviä pakolaisia. Matka taittui niin hitaasti, että isoveli kykeni aina välillä kulkemaan junan rinnalla ulkosalla. Näin hän kertoi myöhemmin, aikuisena. Kerrottiin siitäkin, kuinka asemarakennus josta lähdimme, räjähti parin päivän kuluttua taivaan tuuliin.

En tiedä mitkä muistikuvista ovat totta, mitkä ovat syntyneet vasta jälkikäteen, kuultujen tarinoiden pohjalta. Silmissä viipyvät kuvat ovat kuitenkin totta, niitä eivät ole ihmisten puheet synnyttäneet. Jos niistä nykypäivän nuorille kertoo, ne  katsovat epäuskoisina. Niin että puhu pukille, ei tuommoista ole voinut olla. 

Silloinkin kun minä olin lapsi,  puhuttiin avusta jota voitaisiin saada. Sitä oli ensin tarjolla muualta, mutta avun suunta kääntyi ja alkuperäinen apu menikin  niille jotka meitä ahdistivat. Kun ei haluttu alistua  vaatimuksiin, niin valtavat määrät ajoneu-voja, lentokoneita ja ruokaa toimitettiin meidän vihollisillemme. Meille julistettiin  jopa sotakin ja entiset avun tarjoajat kävivät täällä pommittamassa Suomen kohteita. 

Rauhanneuvotteluissa meidät jätettiin yksin saman vihollisen armoille joka oli yrittä-nyt tunkeutua maahan. Sankarit olivat "vapauttaneet" meidät fasisteilta ja marssivat nenä pystyssä valloitettuihin kaupunkeihin. Kylille ja kaupungeille annettiin uudet nimet ja historia hiottiin uudeksi.

Näin se käy vielä tänäänkin, jos todellisuus halutaan nähdä vääristyneen informaation verhon läpi. Olipa aika mikä tahansa, niin aina pienet jäävät suurten jalkoihin ja ovat syyllisiä. Totuus on sekin, että sotien jälkeen löytyy sankareita vain voittajien puolelta. Voittajat eivät ole välttämättä niitä jotka ovat oikeassa, vaan ne ovat niitä joilla on enemmän voimaa. 

Katselen lehtikuvaa joka esittää nuorta naista ja pikkupoikaa. He kävelevät käsikkäin kadulla, ja  heidän ohitseen vyöryy  pitkä jono panssarivaunuja. Molempien silmissä näkyy pelko, jota he yrittävät piilotella puseron hupparin alle. Näen että pojan kädessä on kova palanen leipää, josta hän yrittää jyrsiä jotakin irti. He ovat häviäjiä, joiden pitää paeta päälle tunkevia sankareita.

Päivän sana: Belmanin epistolat