JAMIT   VINTILLÄ        

               Nykyajan nuoriso pitää hauskaa  ja harrastaa seksiä 

                                Me vanhat vaan soiteltiin jazzia vintillä                    

  Kuva: Eerika  (Rafael Santi, Istuva nuori nainen)   

Youtube: Earl Bostic: Flamingo.                                                                                                                                                             

                                                                                                                    

                                                                                             

Bändi kokoontui  meidän vintillä lauantaisin. Päivä valittiin siksi, että reservin upseerit ja muut ampumaurheilijat kertyivät meidän kodin pihamaalle ampumaharjoituksiin. Sotilaitten lisäksi tilaisuuteen tulivat mukaan kylän muutkin herrat. Pistoolit tanassa räiskittiin pahvimiehiä, jotka saivat hipiäänsä luodinreikiä. Toimenpidettä nimettiin kuvioammunnaksi. Viinan kanssa siellä ei lotrattu, koska isä oli absolutisti eikä edes tupakoinut. Tämä pihalle kyhätty ampumarata oli armeijan aluetta, eikä asiaan ollut ulkopuolisilla puuttuminen. Kylätie kulki parin sadan metrin päässä piikkilanka-ai-dasta ja siellä kulkijat saivat pidellä hattua liereistä kiinni, että jos vaan sattuisi harha-laukaus.

No, eihän sellaista voinut tapahtua. Maalialueella oli maakumpare, jonka edessä taulut jököttivät. Kylätie jäi ampujien selkien taa ja ainoa haitta ampumaradasta oli se, että talon puusee oli sen takana. Kun luonto kutsui, oli pakko joko kiertää kaukaa tai huutaa äänekkäästi ”tuli seis”. Vaan muuten elo varikolla oli kuin lintukodossa, puisto kuhisi lintuja, niiden laulu kuului aina ylimpänä silloin kun ampumisen pauke hellitti. Ja sitähän oli vain viikonloppuisin. Ei ollut vesijohtoja, vesi noudettiin Kalliosalon lähteestä. Nyt kukkivasta puistosta on jäljellä enää muisto.

Isä oli komennettu Kokkolan Ykspihlajasta lääkintäosastolta Ilmajoelle toimimaan viransijaisena varikon päällikön tehtävässä keväällä 1948. Siihen vaadittu kapteenin sotilasarvo oli kiinni Helsingissä, josta ei ketään saatu muuttamaan maan korpeen Ilmajoelle. Siihen löytyi ensihätään sodassa kahdesti siipeensä saanut yliluutnantti. Hän oli haavoittunut pahoin kranaatin räjähdyksestä talvisodan alussa. Siinä oli mennyt koko joukkue, vain hän oli selvinnyt hengissä halvaantuneena ja täynnä kranaatin sirpaleita. Toipilaana Jatkosodassa hän sai joukkueenjohtajana Ihantalassa luodin olkapäänsä läpi, ja sairaalasta päätyään joutui mukaan vielä Lapin sotaan.

Mutta varikon hän sai pystyyn Ilnajoella, sodan aikana räjähtäneen ammusvarikon rauniotiloihin. Lääkintäosaston siirtäminen ja sijoittelu osittain vaurioituneisiin varas-toihin ei ollut helppoa. Työn tekijöitä 1950-luvulla oli parhaimmillaan toista sataa ja levottomat ajat 1956 näkyivät myös varikon elämässä. Vaasan jääkärit kävivät kaiva-massa poteroita piikkilanka-aidan kupeisiin. Varastoalueella vartiomies kulki konepis-toolia mukanaan roikottaen, ja me pojat vakoiltiin sotilaiden leiritelttoja Myllykylässä.

Flamingo, särkynyt sydän.

Sodasta me pojat emme paljon tienneet. Isät eivät niillä kokemuksilla levennelleet. Me vaan koottiin soittovehkeet talon vintille ja soitettiin jazzia. Earl Bostic alttosakso-fonneineen vierailli jam sessioneissa, samoin Brubeck ja Mulligan. Jos vielä tänään pidettäisiin jamit siellä tyhjällä vintillä, kutsuisin sinne mukaan Erika Lewisin ja Tuba Skinnyn. Kuvioampujia meidän jazzimme huvitti, he olisivat mieluummin kuunnelleetvaikka Äänisen aaltoja.

Ilmajoki. Lääkintävarikko. Arvo Yli-Rajala. Erika Lewis. Tuba Skinny. Dave Brubeck. Gerry Mulligan.