Kuva: Laatokka  akvarelli TYR 1992
 

MUISTOJA

Elän täällä tyhjässä huoneessa ja muistelen tulevaisuutta

Suuri ja mahtava hajosi 1990-luvun alussa  ja pirstaloitui osiin. Noihin aikoihin virisi toiveita, että neuvottelemalla saataisiin takaisin ainakin osa meiltä ryöstetyistä alueista. En tiedä mitä rajan takana asiasta ajateltiin, mutta muistan erään haastattelun Viipurin kadulta. Ei tätä Suomelle saa luovuttaa, ilmoitti joku haastateltava. Mehän olemme rakentaneet täällä kaiken uudelleen sen jälkeen kun suomalaiset olivat pommittaneet kaupungin raunioiksi.

Niitä uudelleen rakentajia ja heidän rahojaan löytyi sitten Suomesta ihan vapaaehtoisesti. Viipurin kirjastoa ja Monrepota paranneltiin uusien isäntien jäljiltä. Sankarivainajia etsittiin molemmin puolin ja haudattiin, pystytettiin muistomerkkejä. Vanhat vihollisuudet unohdettiin ja ihmisten välille syntyi jopa ymmärtäviä yhteyksiä ja ystävyyttä.

Jotain oli silti jäänyt kaihertamaan mieltä. Katkeruus epäoikeudesta. Alkuperäiset asukkaat oli peloteltu pakenemaan ja tilalle oli tuotu väkeä kaukaa muualta. Kartalla vanhat nimet oli muutettu vieraiksi ja keinotekoisiksi, koko historia kirjoitettu uudeksi. Tuhatvuotinen kulttuuri peitettiin hoitamattomiin hautuumaihin ja muistokivistä tehtiin porrasaskelmia. ihmisistä tehtiin nöyriä liehittelijöitä.

Minun äitini luki Lempi Jääskeläisen kirjoja, paljon muitakin. Hän ei nuorena ajatellut sitä ympäristöä jossa eli lapsena ja nuorena. Nuo kirjat herättivät aikuisena ymmärtämään, missä esi-isät olivat eläneet ja kuolleet. Nuorena hän oli kavunnut portaat huipulle ja nähnyt Linnan tornista Salakkalahden ja Sorvalin, Punaisenlähteen torin ja monet kirkot. Paljon muutakin äitini luetteli, mutta en enää kaikkea muista. Minua kiehtoivat nimet, jotka olivat peräisin keskiajalta. Gradun aiheeksi tuli kreivi Nicolain kirjasto Monrepossa, mutta se väistyi yhteiskuntatieteiden tieltä. 

Niin että takaisinko joskus voitaisiin saada ihan sopimuksilla ja ilman rähinöitä? Ei me niitä alueita enää tarvita, niiden uudelleen rakentaminen ja paikkojen siivoaminen tulisi liian kalliiksi. Ei, vaikka ilmaiseksi saataisiin! Näin kuulien monien mutisevan, ja ajattelen kuinka oikeaan kettu osui kun arveli, että pihlajan marjat ovat happamia.

Näin ajattelevat ihmiset jotka omista muistoistaan ja esivanhemmista eivät välitä. Raha ratkaisee kaiken, turha myötätunto ja empatia eivät kuulu tähän aikaan, joka palvoo vain tavaraa. Jolle sana isän maa ja kansanperinne ovat turhaa hölynpölyä. On katkeraa tietää, että isovanhempien hauta lojuu jossakin hoitamattomana kuralätäkössä, että hautuumailla potkupalloillaan. Että ne kansalaiset jotka saivat jäädä omille kotiseuduilleen eivät ymmärrä niitä jotka menettivät kaiken, murteensa ja vuosisatoja vanhan kulttuurinsa. Kohta heidät onkin unohdettu sukupuuttoon. 

Monrepos. 

Laatokka on Itämeren suomalaisten heimojen sisämeri