MIRIAM SULKI SILMÄNSÄ

Mikä on ihminen jota kukan ei muista

Miriam oli koonnut vähäiset tavaransa pussiin jonka sitoi vyötärölleen. Muut jäivät lastaamaan tarpeellista tavaraa aasin selkään. Kaikkien mieli murehti pakomatkaa, miten täältä pääsee pois ennen loppua. Vieläkö on jäljellä reitti, joka johtaa vapauteen ja turvaan. Kaupungin muurien ulkopuolelta kuului taistelun melske, puolustajat tippuivat korkealta kivetylle kadulle, ja niiden ruumiit olivat nuolien lävistämät. Ihmiset tungeksivat ahtailla kaduilla ja ilma täyttyi itkusta ja valituksesta.

Miriam näki miten ihmiset etsivät turvaa taloista. Niiden ovia suljettiin vaikka monet talot olivat ilmiliekeissä. Hän etsi lapsuudesta asti tutun piilopaikan muurin kyljestä. Se oli halkeama jota varjosti tuuhea pensas. Paikka oli ahdas ja pussi vyötäröllä painoi ilkeästi kylkeä. Hän hyräili ahdistuneena vanhaa laulua, jonka sävel pyöri mielessä.

Sinä päivänä muurit sortuivat ja portit aukaistiin. Hän näki pelottavan näköiset valloittajat, jotka juoksivat ihmisiä kiinni ja kiskoivat naisia hiuksista. Vieraat tappoivat hätääntyneitä lapsia, joiden parku särki Miriamin korvia. Hän peitti ne kämmenillään ja ummisti silmänsä juuri kun joku vieras soturi iski katseensa häneen, muurin onkalossa. Irvistäen se lähti tulemaan kohti, miekkaa sojottaen. Mutta Miriam ummisti silmänsä uudelleen eikä hän tuntenut enää mitään, ei edes pelkoa.

Ja niin hänen laulunsa sävel katosi yöhön.

Kaivaukset olivat jatkuneet jo monta päivää, kun joku arkeologian opiskelija löysi vanhan muurin onkalosta pääkallon ja muutamia luita. Vainaja oli ollut nainen ja haudan iäksi arvioitiin kolme vuosituhatta. Luiden läheltä löytyi myös meripihka-helmiä ja pronssisolki, jolla oli vaatteen osat kiinnitetty toisiinsa. Kuljin kaivaus-paikan ohi ja kuulin etäisen hevosen kavioiden kuminan, raivokkaat huudot ja näin liekkien nousevan vanhan kaupungin raunioista. Vainajan luut oli hahmoteltu pressulle niin, että niistä erottui ihmishahmo. Hän on ollut nuori nainen, joku sanoi ja arvioi katseellaan ihmisen jäännöksiä. Minun mieleeni puikahti tajunnanvirtaa kuin revitty elegia ilman mittaa ja loppusointuja.

0utoa on, kun katson sinua näin, näen silmäsi väärinpäin

kasvot kaidat ja pitkät hiukset, puhumattoman suun

Olet sanaton nukke, nukkunut hiljaa aikojen takaa

tyhjistä silmistä  pyyhkii  korpin siipi voittajan varjon

Kuulin ikiaikaisen itämaisen laulun ja tiesin, että päivän päättyessä koottaisiin löydökset ja vietäisiin museoon tarkemmin tutkittaviksi. Ei kukaan tiennyt, että hän oli Miriam, ja että hänellä oli kaulassaan meripihkahelmet. Että hän itki ja puhui joskus kauan sitten kieltä, jota kukaan ei enää ymmärtänyt.

Elegia

.