Herätys uneen

                                                                  

                                                                                                     Peilikuva.  Sekaväri 1993 

Opin lukemaan sota-aikana seuraamalla säännöllisesi ratsupoliisi Kingin edesottamuk-sia Seura lehdestä. Kun minua viisi ja puoli vuotta vanhempi veli pihisti äidin hienoa kirjepaperia ja kirjoitti sille rakkaudesta koulutyttöön, sain herätyksen.Äiti  tiedusteli kiukkuisesti mitä veli kirjoitti, ja tämä sanoi, että romaania. Minä päätin seurata veljen osoittamaa kirjallista uraa.

Päätös ei ole häävisti tuottanut romaaneita eikä muutakaan suurenmoista. Muutaman ehkä, joista jokin on saanut jopa kriitikotkin havahtumaan. Useimmat ovat vaipuneet aatoksiinsa ja uuvahtaneet. Kun olen kysynyt mikä niissä pännii, on vastaus ollut vähän ympäripyöreä. Juoheva tyyli sinulla on, he mutisevat. Mutta kynnät niin ajatusten pohjamutia, ettei sitä aina voi oikein ymmärtää. Yksi nimekäs kustannustoimittaja kehotti paneutumaan aiheeseen munaskuita myöten. No, olen kyllä yrittänyt, mutta epäselväksi on jäänyt tuo munaskuu. Mikä hitto se muka on? 

Joskus tuntuu, että se löytyy unen peilistä, johon olen monet kerrat eksynyt poispääsyä etsien. 

Turhautuneena ja äkeissäni aloin kirjoitella keski-ikäisenä lehtipakinoita. Ne eivät olleet kaunokirjallista laatua, mutta kylläkin sitä suosittua ajanvietejorinaa josta jotkut tykkäävät. Lukijoita oli joitakin satoja, niistä jopa otettiin yhteyttä ja kerrottiin huvittuneita mielipiteitä. Mutta minä olen perusolemukseltani vakavamielinen hapannaama, ja siksi jätin pakinat. 

Ihmettelin miksi Suomessa ei tunnusteta lyhytproosaa kirjallisuudeksi. Siirryin vuonna 2017 kyhäämään blogeja, lyhytproosaa jolle asiantuntijat ennustivat huonoa menestystä. Ei kukaan lue kaunokirjallista tai sille haiskahtavaa tarinaa. Kertomaa sen olla pitää eikä liian syvällistä. Mielellään sellaista narratiivia. Lukijat eivät halua syventyä kirjoituksiin munaskuita myöten, he mieluummin silmäilevät ja väittävät lukaisseensa kuin tunnustavat henkisen velttoutensa. Kirjoita mieluummin puutarhan hoidosta tai lypsyjakkarasta, he kehottavat vakaasti.

Kaikesta huolimatta olen kyhännyt blogeja, joita pidän lyhytproosana. Joka viikko olen aihetta vaihtanut ja alun tahmeuden jälkeen on sivulla käyntejä alkanut olla yhä enemmän. Suuria lukuja ei minun tyylilläni eikä aihevalinnoilla voi ikinä saavuttaa. Parhaimmillaan yhdelle ainoalle blogille saattaa kolmen, neljän viikon aikana kertyä yli 300 silmäilijää ja lukijaa. 

Mie oon ylen tyytyväinen ja kippaan ruokalusikallisen Seagram-viskiä, työhuoneessa, jonka seinät olen peittänyt omilla suurenmoisilla tauluillani. Vaatimattomuus on toinen väkevä luonteenpiirteeni. Neljän ja puolen vuoden kuluttua täytän 90. Jo etukäteen tiedän, että minua tuolloin odottaa tavallista suurempi ruuneperin torttu. Kustantajan adjutantti on sen minulle luvannut. Syntymäpäivän juhlia vietän todennäköisesti Oulun ortodoksisessa hiippakunnassa täällä Tampereella.  

Asiasana helsinkiläistyneille: Lypsyjakkara

Mietteitä: 

Helppoa on tulosvastuu, mutta kuka vastaa sen tuloksista?   

Marionetit eivät yllä koskettamaan toisiaan ja ne liikkuvat pitkien lankojen varassa

Hulluuden monista muodoista on suuruudenhulluus vaarallisin

Kirjallisuuden tehtävä on raapia pintaa, jonka alla järki ja tunteet piilottelevat

Kun minä luen kaikki nämä tutkimustulokset yhteiskunnan kehityksestä, alan epätoivoisesti

   kaivata kadonnutta häntääni