KE V Ä T S A D E

Runoratsu

                                                   Kevätsaade Öljy 2019 Tarmo Yli-Rajala

Kun sitä katson, tuntuu kuin silmistä vuotaisi näkö

jää vain se mitä ei ole lupa tuijottaa

eikä sitä tarvitse tuntea ollakseen tietämättä

Puu nousee maasta, sen ohi kuljetaan

se sahataan poikki, eikä sitä kukaan muista

Väistä valoa, varjo on taakka lumelle

pimeyden ydin, se mikä on silmuihin piiloutunut

ja pelkää talven valoa

Vihreä pullo ikkunalla, mustia lintuja vihreällä taivaalla

Marraspuiden tiuhat rivit, 

liikkumattomat kuin kuolleet sormet

Pyrin kyllä siihen, mutta en usko

että saavutan sen

paitsi jos unohdan pyrkimyksen ja alan toteuttaa sitä

Pelon korva, joka kuulet hengityksen

ja epäviralliset risahdukset

Pelon silmä, joka näet minun lävitseni

ja tutkit minun varjoani

Antakaa sulkea teidät hetkeksi vakan alle

Puiden oksat etsivät toisistaan tukea.

Autiolla maalla Salvador suitsittaa palavaa kirahvia

kaukana vuoret

Ilta piirtää lehmusten hahmot, mustat linnut rypäinä oksilla

On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku, 

on vaikea liikuttaa todellista

Himmeä katseesi Maria, nousee valoon

holvit kirkastuvat

Ei hetkillä ole laskijaa, on vain liekki

joka tanssii tuohuksen sydämellä,

varjot jotka syleilevät ristiä povellasi

Miete

Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa, enkä enää löydä ajatusta

Vaidoin blogin. Vialliseen ehti jo tulla lukijoita.