IKKUNA PIMEYTEEN

Lyhytproosaa

                                                           Autio.  Akvarelli K.Maria 2023.

Luukut oli suljettu eikä sisävalo päässyt pakenemaan ulos pimeyteen. Kaupasta oli tuotu valkoista käärepaperia, johon kauppias kietoi äidin ostamat tavarat. Eipä niitä paljon ollut. Ennen syömistä siivilöitiin ruisjauhot, niistä löytyi kuivettuneita toukkia. Äiti sanoi, että viljaa oli pakko tuoda Saksasta, kun kaikki muut tiet olivat tukossa sodan takia. Oikeasti se vilja tuli jostaki Hollannista, hän vielä tarkensi ja vilkaisi minua. Ymärränkö minä?

Kyllähän minä ymmärsin. Seura-lehdessä oli takasivulla sarjakuva Ratsupoliisi King, jota minä luin joka viikko. Äijällä oli koppahattu ja punainen asetakki, sellainen mitä isä ni-mitti kenttäpuseroksi. Jos oikein muistan. Nyt hän oli rintamalla ja ampui siellä vihollisia. Lomalla hän toi meille kaikenlaisia pikku tavaroita, rasioiden kansissa oli iso tähti ja kaikki kirjoitukset olivat omituisen sekavia. Viholliset eivät osanneet varmaankaan lukea ja sanat he kirjoittivat väärin. Ärräkin katsoi väärään suuntaan ja joku kirjain oli kuin katiska kaislikossa.

Minä piirtelin illalla keittiön pöydän ääressä lentokoneita. Ne olivat suomalaisia ja niiden siivissä oli hakaristi. Aina kun minä niitä piirtelin, torui äiti että älä maalaa pirua seinälle. Ei hän sanonut mitä sillä tarkoitti, mutta joka kerta kun niitä piirsin, alkoivat hälytys-sireenit ulvoa ja kuului outoa jytinää. Piirustus jäi pöydälle ja me äidin ja veljen kanssa piilouduttiin kamarin tiiliuunin nurkkaan. Äiti sanoi, että ei siitä muuta turvaa ole, mutta sirpaleiden takia. Saksalaisilla oli Ounasvaaran rinteellä iso ilmatorjuntatykki. Se kun jysäytti, niin kattokruunu heilui ja luukkujen takana olevat ikkunalasit helisivät.

Hälytyksen ohimerkki oli erilainen. Se helpotti oloa ja oven raosta nähtiin kauppalaan, jossa näkyi useita tulipaloja. Lähitalojen ikkunat olivat vielä pimeitä. Katselin pöydällä lojuvaa piirustusta, mutta ei tehnyt enää mieli jatkaa sen parissa. Päivällä äiti kävi puhumassa naapurin vanhalle miehelle. Sen piti kyhätä meille lukittava puulaatikko, johon voitaisiin panna ne tavarat, joita joka päivä tarvittiin. Kupit ja lusikat, lautaset ja lankakerät. Voi olla että joudutaan lähtemään äkkiä. 

Niin me sitten jouduttiinkin lähtemään. Pommituksia oli usein ja niitä oli paettava kauemmas maaseudulle. Se paikka oli Tuhnaja. Matkaa tehtiin ensin kävellen, mutta sitten vaappui meidän ohi pieni kuorma-auto. Äiti viittilöi ja auto pysähtyi ottamaan meidät kyytiin. Mies puhui ruotsia, mutta selvisihän hänelle mihin oltiin matkalla. Tuhnajasta saatiin huone, jossa elettiin jonkin aikaa. Isäkin ilmaantui lyhyesti meitä katsomaan. Minulle kävi aika pitkäksi, mutta veli löysi äkkiä kavereita ja kävi uimassa läheisen järven rannassa. 

Kotiin palattiin, mutta nyt tarvittiin sitä puulaatikkoa. Kuulin kun aikuiset päivittelivät että on tehty rauha ja mitähän nuo saksalaiset siitä sanovat. Kotona pakattiin vähäiset tavarat, mutta kaikki huonekalut saivat jäädä sinne. Sekin seinään kiinnitetty posliininen kahvimylly, jota aina ihailin. Ja minun uusi kuorma-autoni, johon saksalainen aliupseeri oli antanut ostorahat.  Syysilmassa lähdettiin kävelemään asemalle, jossa vallitsi seka-sorto. Ihmiset tungeksivat kantamuksineen ja kaikkialla kuljeskeli saksalaisia sotilaita konepistooleineen. Ne olivat uusia, jostain muualta tulleita ja niitä pelätiin.  Luimistellen noustiin junaan, joka lähti hitaasti puksuttamaan kohti Oulua. Juna oli niin hidas, että vanhempi veli kertoi joskus aikuisena, että hän aina välillä käveli sen rinnalla ulkona. 

Tuo muistikuva taisi olla vähän liioittelua. Mutta oikeasti tapahtui niin, että meidän lähdön jälkeen koko Rovaniemen asema täjähti taivaan tuuliin, niin kuin äiti asian ilmaisi. Mutta minä piirtelin taas toisen pöydän ääressä. Lentokoneet pommittivat meidän tava-roita, jotka olivat joutuneet hukkaan matkalla Rovaniemeltä Ouluun. Katselin pimeää maisemaa ikkunasta, nyt sitä eivät enää peittäneet puuluukut. Äiti sanoi, että isä oli nyt Lapin sodassa ja saksalaiset pakomatkalla Norjaan.

Minä piirtelin ja piirtelin. Ikkunasta näin vain tyhjää yötä. 

Miettehiä:

Elämä on lyhyt. Silti senkin kuluttamiseen moni tarvitsee ajanvietettä

Euroopan kulttuurilla on kristillinen pohja. Moni pyrkii sen kieltämään ja haluaa tuhota sen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että jos astia tyhjätään virtaa entisen tilalle uutta sisältöä.

Ihmisiä suviyössä. Minä kuulen vain perämoottorin

Taiteilija kuoli juoppohulluuteen. Kriitikko sai kritiikin kannukset.

Asia: Lapin sota

 

KÄSIKIRJOITUS

        Lyhytproosaa

                                     

                                                                       Depressio. Akvarelli 2021 T.Y-R.

Istuin pihakeinussa kun näin hänet viimeisen kerran. Hän roikotti vasemmassa kädessään muovipussia. Viereen päästyään hän esitteli pussin sisältöä, se haisi voimakkaasti kalalta. Iso hauki siellä pötkötti, henkensä jo menettänyt ja silmät killillään. Minä toin sen teille, hän sanoi ylpeänä. Anna se akalles että tekee siitä kalakeiton.

Nainen oli vähän humalassa. Huivi kaulaan kietaistuna, päässä vanha hattu joka näytti olevan 1970-luvun kasakkamuotia. Onko sulla kaljaa, nainen kysyi ja vilkuili ulko-ovelle. Antasit lasin jos sulla on, tai vaikka pullon. Mulla on saakelinmoinen jano.

Lähdin hakemaan olutpulloa ja hän seurasi perässä, ihan pyytämättä. Kohteliaisuus ei kuulunut tämän naisen tapoihin. Etsin pullon keskikaljaa ja annoin juomalasin, jonka hän otti vastaan vähän ylimielisen näköisenä ja lähti seikkailemaan olohuoneeseen. Lasin hän nosti kirjahyllyn päälle ja joi suoraan pullon suusta. Siirteli samalla valokuvia toisiin paikkoihin ja käänsi niitä niin, että kuvien naamat olivat seinään päin. Sitten hän kiinnitti huomionsa kukkamaljakkoon, jonka nosti huolellisesti suutaan muikistaen lattialle. Minä olen vienyt tällaset kaatopaikalle, hän sanoi ja katsahti minuun voitonriemuisesti. Kaikki kirjat, joita meillä oli paljon, minä paketoin pusseihin ja vein polttouuniin. Mitä niillä muka enää tekee, kun on kaikki lukenut tai pitänyt niitä vaan lisänä huoneen sisustuksessa.

- No miten sinun miehesi siihen suhtautui, minä häneltä utelin.

- Se on taas komennuksella, jossaki ulkomailla. Lähtiessä se käski olla ja elää siivosti. Niinpä minä päätin vähän siivota. Enka minä enää kirjota pätkääkään tässä elämässä. Mä olen saanu tarpeeksi kritiikistä.

Nuorempana hän oli julkaissut pari kirjaa ja novelleja aikakauslehdissä.

Nainen siirtyi nyt toiseen huoneeseen jossa alkoi siirrellä kalusteita uuteen järjestykseen. Hän pani neljä tuolia peräkanaa ja nimitti sen jonoksi. Tänään mä sain tiedoksi, että mulla on skitsofrenia. Niin kun en olis sitä jo ennen tienny mihin ne pyrkii. Että julistaa mut hulluksi.

Minä katselin touhua syrjästä ja toivoin, ettei kukaan soittaisi ovikelloa. - Älä luule, etten minä näe niitä, hän sanoi ja tuijotti hetken aikaa syyttävästi. - Minä huomasin ne heti kun ovesta sisään astuin.

Puhuessaan hän työnsi tuolijonoa niin, että olohuoneen matto meni ruttuun. Nainen tökki mattoa jalallaan, ja nyt huomasin että hänellä oli vanhat aamutossut. Käsillä hän teki outoja liikkeitä, kuin olisi hätistellyt näkymättömiä vieraita pois tieltä.

- Eivätkö ne häiritse yhtään kun juoksentelevat täällä pitkin poikin ja nurkasta toiseen, nainen kysyi uteliaasti. Hän näki taas olemattomia. 

Mitäpä siihen olisi sanonut. Elättelin toivoa, että keksisin tekossyyn ja saisin hänet lähtemään ulos.

- Minä näin aamupäivällä jonkun akan joka pesi talon ikkunoita, nainen alkoi kertoa edesottamuksiaan. Pysähdyin siihen katsomaan ja juteltiin jotakin. Sitten minä poimin pari kiven murikkaa ja paiskasin ne pestyyn ikkunaan. Pirstaleiksi meni ikkuna, ja se akka kiljui niin että minä lähdin siitä tänne.

-Kiitos kalasta, minä sanoin. Piti tästä lähteä asemalle juuri kun tulit, niin että mitä jos sinäkin lähtisit vaikka kotiin.

Tartuin puhelimeen ja teeskentelin tilaavani taksia.

- Pääsenkö samaan kyytiin, nainen ehdotti. Otetaan se kala mukaan ja paistetaan jossain nuotiolla.

Nainen lähti ja jätti jälkeensä haisevan kalapussin. Vilkaisin sitä, avasin ja näin yli-ikäisen hauen raadon.

Se oli kiedottu hänen viimeisimpään käsikirjoitukseensa, jonka minä olin luvannut silmäillä. En siksi, että osaisin arvioida sen tasoa, vaan siksi, että pääsin hänestä eroon lupaamalla kertoa mielipiteeni hänen romaanistaan jossa oli kolmatta sataa sivua.

(2023)

Asia: Skitsofrenia

Mietteitä:

Hän on taitava ja piirtää hetkessä kuvan. Se ei ole näköinen, mutta kaikki tietävät ketä se esittää. Siksi häntä rangaistaan ankarasti.

Hän on niin viisas ja moderni, ettei koskaan näe unta

Hallinnossa parhaat asiantuntijat eivät ole oppineita, mutta asiantuntijoita he silti ovat

Helpoin tapa erottaa tietoisuus rappiosta on julistaa, että tämähän on vain sitä nykyaikaa

Ihminen pyrkii tekemään seksistäkin taidetta

KUNNNIAN  KUKKO 

                                        Lyhytproosaa

Kunnian kukko laulaa               

vaikk ei ole päätä eikä kaulaa. 

(Suomalainen sananlasku).      

                                                 

                Kevät, Vivaldi la primavera. Akvarelli 2024 T. Yli-Rajala

Aikoja sitten minulla oli  tuttava, joka oli niin terävä ettei voinut pitää hattua päässään vaikka oli melkein kalju.  Meillä oli usein kahdenkeskisiä debatteja, joissa käsittelim-me älykkyyttä. Totesimme, että onko sitä tahi ei, on laskennallinen ongelma. Minä olen lukenut matematiikan pitkän oppimäärän Elon laskuopin pohjalta. Hän kunnioitti tätä saavutusta niin että meni ihan sanattomaksi. Minä nimittäin hallitsen ynnä- ja vähennyslaskut sekä jopa jakokulman käytön mitä tarvitaan jakolaskuissa. Sijoitan sen usein paperille väärinpäin, koska olen osittain vasenkätinen. Mutta ei hätää, sillä lapsenlapset ovat äärimmäisen lahjakkaita ja neuvovat minua vaikeimmissa tapauk-sissa. He käyttävät myös taskulaskinta, mikä on minulle ihan hepreaa. He sanovat että minun taplettini nimi on Ipatti joka on ameriikkaa ja äännetään AIPÄT. Jo koulus-sa opettaja, joka oli matematiikan ylioppilas, sanoi minulle että äly hoi, älä jätä.

Kyllä meitä kuitenkin on siunattu terävällä älyllä. Minä esimerkiksi hieroin housun takamuksia melkein puhki ja palkkioksi sain paperin, jossa ilmoitetaan että olen oikein lisensiaatti. Se on käsittääkseni vähän ylempi tutkijan arvonimi kuin kuin tohtori. Jätin tohtorin tutkinnon väliin, koska sellaisia on nykyään yhtä paljon kuin merkonomeja ennen vanhaan. Enkä minä halunnut sotkea nousujohteisia opintojani vanhoilla päivillä menemällä johonkin typerään väitöstilaisuuteeen. Minä kun olen sen verran suora luonteinen henkilö, että vältän kaikenlaista riitaa ja kukkoilua. Olisin heti joutunut ilmiriitaan vastaväittelijän kanssa, koska en siedä vastaan hangoittelua. Sellainen vastaväittelijä on akateeminen hemmo, jolle ei ole parempaa tekemistä löytynyt kuin jonkin akateemisen riidan haastamien.

Tasan eivät käy onnen lahjat. Tuttava törmäsi lopulta, pitkän harkinnan jälkeen naiseen jolla on tavattoman vaikea luonne. Se on suorastaan haastava niin kuin nykyään kuuluu sanoa oikeaoppisesti. Tämä rouva on roteva ja vähän parrakas, minkä olen sivumennen havainnut. Hän pärryyttää ärrää kuin espanjalainen, vaikka ei tietääkseni osaa flamencoa eikä lambadaa. En halua kysyä tuttavalta, että saanko luvan, sillä en halua hakea rouvaa lambadaan.  Naisella on komppanian vääpelin ääni ja hän kun kiekaisee niin kattokruunut helisevät. Tuttavan jalkaan on nykyään lukittu jalkapanta, mikä estää häntä piipahtamassa kapakkaan harrastamaan. Keskustelum-me loppuivat meiltä molemmilta työuraan. Hän on nykyään hallintojohtajana jossakin rannikkokaupungin virassa, muistaakseni Öijassa. Rouva on nimetty hänen esinaisek-seen . Minusta vain tuntuu, että valtasuhteet ovat siinä virassa heikun heikun. Oma rouvani sen sijaan, joka on viehättävä ja sukupuolisesti hyvin suuntautunut yksilö, on myös johtavassa asemassa. Itse olen hänen rahataloutensa äänetön yhtiömies. 

Ajatuksenpäitä:

Älä hermostu. Tämä on vain totuuden toinen puoli.

Sanoilla voi ampua, ajatuksilla kahlita

Vain tylsillä ja yksivakailla ihmisillä on selkeä käsitys logiikasta. Meitä unisia hulluja se naurattaa.

Idioottien konferenssi valitsee puheenjohtajakseen idiootin.

Harmooninen intervalli on matka, joka on tehtävä voidakseen sulkea Tampereradion.

Asiasana: äänetön yhtiömies

 

MINEA

LYHYTPROOSAA

Minea. Sekavärityö 1990 T.Yli-Rajala

Isä nosti trasselitukon pöydälle ja hieroi käsiään. Oli kylmä sää. Tuuli puhalsi suoraan palovajan takaa ja paukutti pressun pätkää seinälautoja vasten. Hän kokosi panokset takaisin pieniin rasioihin ja pyyhkäisi hiukset otsaltaan. Katsoin kuinka poskilla ja ohimolla vihertävät ruudin polttamat laikut erottuivat nyt selkeinä Ihantalan muistoina. Asepöydän alla lojui pilvin pimein pistoolin hylsyjä, joita minä olin vuosia sitten keräillyt innokkaasti. Nyt aikuisena sellaiset puuhat olivat jääneet ja luin mieluummin kirjoja. Meneillään oli Sinuhe jo kolmatta kertaa. - Mitä tuo nainen täällä tekee isä kivahti vähän ärsyyntyneenä. Mistä se tuohon ilmaantui?

Palovajan seinustalla seisoi Minea, vähissä vaatteissa. Sen huomasin heti ja tiesin, että juuri se isää hermostutti. Eikö nuorisolle opeteta enää mitään tapoja? Ja vielä ilman paitaa! Vaan Minea ei hänestä piitannut, hän tuijotti vain minua syyttävästi. Mietin että Minea oli päässyt minotaurokselta pakoon ja odotti nyt että minä tekisin hänen hyväkseen jotain. Olin unohtanut Sinuhen asepöydälle, jossa sen lehtiä tuuli selaili. Luulen, että isän mieltä painoi vielakin sota.

Lähdimme kävelemään autolle. Kannoin raskasta laukkua, koska isä ei enää jaksanut. Hän oli ikääntynyt ja hänellä oli syöpä. Kysyin häneltä, että aikooko hän vaihtaa vielä uuteen automerkkiin, mutta isä näytti uupuneelta ja elämään kyllästyneeltä. Miksi hän harrasti ampumista, jos sekään ei huvittanut. Ehkä se oli vain totuttu tapa joka oli jäänyt armeijasta. Siellä ammuttiin ihmisiä, ei pahvitauluja. Minua jäi vähän kalvamaan Minea, jolle en lähtiessä sanonut mitään. Vilkuilin vielä auton ikkunasta josko hänet näkisin, mutta seinän vieri oli tyhjä. Kotona aioin ottaa kirjan taas esille ja lukea uudelleen kohdan jossa Sinuhe näki Minean hukkuneen ja mädän ruumiin kelluvan vedessä. Vaan muistinko nyt oikein? Näky hirvitti minua vaikka se oli vain Mika Waltarin unta.

Olemus ui morfisen meren syvyydessä, nousee pintaan ja sukeltaa kohti valoa. Matka jatkui ja pohdin miksi isä halusi vielä ajaa autoa vaikka olisi voinut jättää tehtävän minulle. Kyllä hän tiesi että minulla on vaarallinen taipumus unohtua pohtimaan ja ajattelemaan. Nytkin auton hyrinä alkoi vastustamattomasti nukuttaa. Ummistin silmät hetkeksi ja avasin, katsoin takaistuimelle. Näky hätkähdytti. Jos olisin nyt ajanut, me olisimme päätyneet metsään. Siinä istui Minea, silmän aluset vihreällä tuhritut ja suupielissä ivallinen hymy. Etkö sinä muka muista, hän kysyi kielellä jota ei kukaan enää kuule ja jonka minäkin olen unohtanut.

On paljon asioita joita en muka muista enkä edes halua muistaa. En kuulla enkä nähdä. Ehkä jätän Sinuhen kesken ja alan kyhätä blogia, jota kukaan ei halua lukea eikä  jälkeen päin edes muistaa. (2024)

Asiasana:.  Minotauros

Aatoksia: 

Historia on  niin vanha, että se potee jo dementiaa

Miksi suljit oven ja jätit meidät pohtimaan onko sen takana vain tyhjää

Mikä on pitkä, ehjä ja kokonainen uni?

On masentavaa kuvitella loputonta harpunsoittoa

Paras valheista on totuus, jos se perustuu vilpittömään uskoon

Kiitos hyvistä kommenteista edelliseen blogiin!

 

MATKAANI KULJEN

Lyhytproosaa

Matkaani kuljen oikotietä rannalle

Kaislojen havinassa talven odotus

Paperin valkeutta sivellin pyyhkii

Tahroja täynnä mieleni tyhjä taulu

Akvarelli 2024 Tarmo Yli-Rajala

Romaani on kirjallisuuden aatelistoa. On muitakin kirjallisuuden lajeja, lyriikka, novelli, pakina. Mietelauseet, näytelmät. Luetteloa voi jatkaa pitkälti. Lopulta siihen voidaan liittää yleisten vessatilojen seinäkirjoitukset ja lehtien yleisön osastojen julkaisut. Vaan mikäpä romaanin voittaisi? Kirjailijan arvoa mitataan usein sillä, miten monta romaania he ovat kirjoittaneet. Parhaat saavutukset yltävät kymmeniin. Se on avainkysymys.

Sillä mitä kirjoitetaan ei ole keskeistä merkitystä. Tärkeää on, että romaanilla on vähintään pari sataa sivua ja että se on sidottu koviin kansiin. Aiheen pitää olla tarpeeksi arkinen että se kiinnostaa ihmisiä jotka osaavat ja haluavat lukea. Siinä pitää olla juoni, jota on helppo seurata. Kirjailijalla pitää olla historian tutkijan taito ja hänen on pidettävä huoli lähdekritiikistä. Tuhat vuotta sitten elänyt sankari ei saa taistelun tuoksinassa vilkaista rannekelloaan. On parempi kuvata ihmisten välisiä suhteita nykypäivän vaatimusten ja odotusten pohjalta. Tunteet ovat pinnallisia ja noloja, keskustelut smalltalk tasolla.

Olen lukenut monta romaania enkä lopussa enää muista mikä oli niiden sanoma. Sen sijaan moni runo, novelli tai pakina antaa ajattelemiselle aihetta. Lyhytproosa luo hetkellisen kuvan tapahtumasta tai muusta kohteesta, se on kirjallista impressionismia. Se voi olla myös abstraktinen mielenkuvio, joka panee ajatukset liikkeelle. Sen ymmärtäminen vaatii tunneälyä, ei pitkää matematiikkaa.

Minulle ei kirjoittajana raha tai kuuluisuus merkitse yhtikäs mitään. Kirjoitan mitä kirjoitan usein unimaailmasta, tajunnanvirtaa joka on ominta. En piittaa pedagogien kyhäämistä raja-aidoista, ylitän unen ja arjen rajat hulvattomasti ja hikkailematta. Aikaan saannokset näyttävät joskus epäselviltä ja horjuvilta, kieliopin tiukkoja sääntöjä en viitsi palvoa. Lopputulos voi sitten olla vaikka sonaatti neljälle viululle ja haitarille. Tuttava, ekonomi joka harrastaa mieluiten dekkareita ja elämäkertoja, luki tuon mainitun epäromaanin. Kun kysyin mitä hän siitä ajatteli, oli vastaus äkeä. En minä siitä mitään ymmärtänyt!

Noita ymmärtämättömiä on paljon, sen näkee kirjan myyntiluvuista. Lohdutan itseäni etten ole ainoa epäonnistunut. Meitä on paljon, ja meitä katkeroittaa se, että kirjallisuutta arvostetaan vain myyntilukujen perusteella. Ja senkin perusteella, mitä kirjastojen lainausluvut mittaavat. Hyvä erotetaan huonosta huutoäänestyksellä ja tuomarit ovat tulosjohtajia. Jos kirjalla katsotaan olevan menekkiä, sitä tuetaan ylettömällä mainostamisella. Monen klassikon olisi nyky maailmassa käynyt huonosti, heidät olisi tapettu nälkään. Omakustanteita ei arvosteta, sillä täytyyhän kustantajan sensuroida käsikirjoitus ja sijoittaa se joko orrelle tai paperikoriin.

Aikoinaan sain kohtuullisen hyviä arvosteluja. Levollista, vähäeleistä, teknisesti pätevää kerrontaa joka ei julista vaan vihjaa, kokeilee tyyliä. Rakenne on mosaiikkimainen (Armas ol aika) Olet lahjakas ja poikkeuksellisen omaperäinen kirjoittaja. (Kasvosi)Tekstit ovat vahvoja, omaperäisiä ja taidokkaita. Unenomainen tyyli on taitavasti toteutettu ja todella harvinainen suomalaisessa kirjallisuudessa.(Vyö avoimena) Novelli liikkuu uskottavasti arkitodellisuuden ja unimaailman välillä. Tarinassa on ihmeellisen lyyrinen ja unenomainen tunnelma, josta tulee mieleen Marc Chagallin taide. Kielikuvat ovat ihastuttavia ja lopun kauhuefekti , jossa morsian on äkkiä hampaaton, toimii hienosti. 

Kaikki tuo edellä mainittu on koottu vuosien mittaan lehti- ja muista arvosteluista. Kritiikki on kadonnut nykyään lehtien sivuilta, sitä ei kaiketi oteta enää vastaan. Kirjoittajat ja kirjailijat kierikööt omassa tuskassaan, jonka nimi on alituinen epätietoisuus ja turhautuminen.

Olen siinä luulossa, että kirjailija voi ilmaista omaperäisyyttään myös kuvittamalla itse tekstinsä. Ei tarvitse pyrkiä tasokkaaseen kuvataiteeseen. Matkapuhelimella napsitut kuvat kelpaavat tarkoitukseen. Onko suuri synti korostaa omaa egoaan sekä kirjoittamalla että maalaamalla kuvia? Kuka kissin hännän nostaa, ellei ketään muita ole tarjolla kuin vaatimaton ja nöyrä itse. Niin että tavallista yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan. 

Miettehiä:

Etkö viihdy omassa seurassasi? Viihdyn toki, mutta mieluummin vain yksin.

Liekanaru kaulassa on terveellistä juosta. Jos jäät seisomaan, siitä tulee hirttoköysi

Luonto ei tunne iloa eikä surua. Se vain on.

Missä on vapaamielisyyden ja anarkian raja?

Paljo tavara vie sielulta tilan