MATKAANI KULJEN
Lyhytproosaa
Matkaani kuljen oikotietä rannalle
Kaislojen havinassa talven odotus
Paperin valkeutta sivellin pyyhkii
Tahroja täynnä mieleni tyhjä taulu
Akvarelli 2024 Tarmo Yli-Rajala
Romaani on kirjallisuuden aatelistoa. On muitakin kirjallisuuden lajeja, lyriikka, novelli, pakina. Mietelauseet, näytelmät. Luetteloa voi jatkaa pitkälti. Lopulta siihen voidaan liittää yleisten vessatilojen seinäkirjoitukset ja lehtien yleisön osastojen julkaisut. Vaan mikäpä romaanin voittaisi? Kirjailijan arvoa mitataan usein sillä, miten monta romaania he ovat kirjoittaneet. Parhaat saavutukset yltävät kymmeniin. Se on avainkysymys.
Sillä mitä kirjoitetaan ei ole keskeistä merkitystä. Tärkeää on, että romaanilla on vähintään pari sataa sivua ja että se on sidottu koviin kansiin. Aiheen pitää olla tarpeeksi arkinen että se kiinnostaa ihmisiä jotka osaavat ja haluavat lukea. Siinä pitää olla juoni, jota on helppo seurata. Kirjailijalla pitää olla historian tutkijan taito ja hänen on pidettävä huoli lähdekritiikistä. Tuhat vuotta sitten elänyt sankari ei saa taistelun tuoksinassa vilkaista rannekelloaan. On parempi kuvata ihmisten välisiä suhteita nykypäivän vaatimusten ja odotusten pohjalta. Tunteet ovat pinnallisia ja noloja, keskustelut smalltalk tasolla.
Olen lukenut monta romaania enkä lopussa enää muista mikä oli niiden sanoma. Sen sijaan moni runo, novelli tai pakina antaa ajattelemiselle aihetta. Lyhytproosa luo hetkellisen kuvan tapahtumasta tai muusta kohteesta, se on kirjallista impressionismia. Se voi olla myös abstraktinen mielenkuvio, joka panee ajatukset liikkeelle. Sen ymmärtäminen vaatii tunneälyä, ei pitkää matematiikkaa.
Minulle ei kirjoittajana raha tai kuuluisuus merkitse yhtikäs mitään. Kirjoitan mitä kirjoitan usein unimaailmasta, tajunnanvirtaa joka on ominta. En piittaa pedagogien kyhäämistä raja-aidoista, ylitän unen ja arjen rajat hulvattomasti ja hikkailematta. Aikaan saannokset näyttävät joskus epäselviltä ja horjuvilta, kieliopin tiukkoja sääntöjä en viitsi palvoa. Lopputulos voi sitten olla vaikka sonaatti neljälle viululle ja haitarille. Tuttava, ekonomi joka harrastaa mieluiten dekkareita ja elämäkertoja, luki tuon mainitun epäromaanin. Kun kysyin mitä hän siitä ajatteli, oli vastaus äkeä. En minä siitä mitään ymmärtänyt!
Noita ymmärtämättömiä on paljon, sen näkee kirjan myyntiluvuista. Lohdutan itseäni etten ole ainoa epäonnistunut. Meitä on paljon, ja meitä katkeroittaa se, että kirjallisuutta arvostetaan vain myyntilukujen perusteella. Ja senkin perusteella, mitä kirjastojen lainausluvut mittaavat. Hyvä erotetaan huonosta huutoäänestyksellä ja tuomarit ovat tulosjohtajia. Jos kirjalla katsotaan olevan menekkiä, sitä tuetaan ylettömällä mainostamisella. Monen klassikon olisi nyky maailmassa käynyt huonosti, heidät olisi tapettu nälkään. Omakustanteita ei arvosteta, sillä täytyyhän kustantajan sensuroida käsikirjoitus ja sijoittaa se joko orrelle tai paperikoriin.
Aikoinaan sain kohtuullisen hyviä arvosteluja. Levollista, vähäeleistä, teknisesti pätevää kerrontaa joka ei julista vaan vihjaa, kokeilee tyyliä. Rakenne on mosaiikkimainen (Armas ol aika) Olet lahjakas ja poikkeuksellisen omaperäinen kirjoittaja. (Kasvosi)Tekstit ovat vahvoja, omaperäisiä ja taidokkaita. Unenomainen tyyli on taitavasti toteutettu ja todella harvinainen suomalaisessa kirjallisuudessa.(Vyö avoimena) Novelli liikkuu uskottavasti arkitodellisuuden ja unimaailman välillä. Tarinassa on ihmeellisen lyyrinen ja unenomainen tunnelma, josta tulee mieleen Marc Chagallin taide. Kielikuvat ovat ihastuttavia ja lopun kauhuefekti , jossa morsian on äkkiä hampaaton, toimii hienosti.
Kaikki tuo edellä mainittu on koottu vuosien mittaan lehti- ja muista arvosteluista. Kritiikki on kadonnut nykyään lehtien sivuilta, sitä ei kaiketi oteta enää vastaan. Kirjoittajat ja kirjailijat kierikööt omassa tuskassaan, jonka nimi on alituinen epätietoisuus ja turhautuminen.
Olen siinä luulossa, että kirjailija voi ilmaista omaperäisyyttään myös kuvittamalla itse tekstinsä. Ei tarvitse pyrkiä tasokkaaseen kuvataiteeseen. Matkapuhelimella napsitut kuvat kelpaavat tarkoitukseen. Onko suuri synti korostaa omaa egoaan sekä kirjoittamalla että maalaamalla kuvia? Kuka kissin hännän nostaa, ellei ketään muita ole tarjolla kuin vaatimaton ja nöyrä itse. Niin että tavallista yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan.
Hyvin sä vedät. Aina jää ajateltavaa 🤔
VastaaPoistaKiitos kommentista
VastaaPoista