PALAVA KIRAHVI

                                LYHYTPROOSAA                                         

Hän ei tuonut rauhaa, me toimme sodan  Akryyli 2023 Kertttumaria

Kultaiset kehykset kapinakeväältä. Ne ovat mummin jäämistöstä, sen kuvassa oli joskus isoisä. Samana päivänä oli lehtikuvaaja napannut näyn makaavasta naisesta kadulla, vieressään hevosen kalmo. Sitä katsoessa muistan kertomuksen iso-isästä joka komen-nettiin seinää vasten ja kiväärien lukot rapsahtivat. Silloin, viime hetkellä joku huusi, älkää ampuko talon ainoaa työmiestä. Se ei ole tehnyt mitään pahaa! Kadulla lojui myös liikkumaton hevosen pää, sekin oli yhtä hievahtamaton kuin nainen. Näen nyt tänään vain vihreän pullon ikkunalla, ja mustia lintuja taivaalla. 

Minun käteni ovat mustat ja taivas on harmaa. Salvador suitsittaa palavaa kirahvia autiomaassa, kaukana siintävät vuoret. Päätä huimaa ja hetken ajan tuntuu kuin leijuisin ilmaan enkä painaisi yhtään mitään. Ruoho kasvaa korvista ja silmistä, suussa maistuu multa, ja mädäntyneet ovat lehdet sateen jälkeen. Silti minä ajattelen tässä ja nyt, ja huomennakin ajattelen. Olen olemassa.

Avaan päivän lehden ja taas sen kuvassa on kadulla makaava nainen, vieressään hevosen raato. Palava kirahvi tanssii talojen katoilla, vanhoista raunioista kasvaa ruoho. Hetkel-lisesti tuntuu kuin olisin saanut siivet ja korvissa kaikuu taas kiväärien pauke. Ajattelen, että jos hänet olisi silloin ammuttu, ei minulla olisi perhettä. Kaikki he ovat vain tulemat-toman tulevaisuuden haamuja, ääniä ja iloista naurua vailla. Näen heidänkin kuvansa kehyksissä ja mietin. En olisi minäkään olemassa. Elämän tarkoitus on leikkiä elämällä sanoi Kundera. Hän tiesi, koska oli itse piirileikin keskiössä.

Nykyään kuvat pyörivät television ruudussa. Ne ovat kuolleita, mutta pitävät silti kovaa ääntä. Ne huutavat apua katsojilta, jotka ovat voimattomia eivätkä tiedä miten auttaisi-vat. He napostelevat pähkinöitä ja keksejä ja ovat välinpitämättömiä koska mikään mitä tapahtuu ruudussa, ei koske heitä. Katson vieläkin kuvaa. Siitä on tulossa minulle pakko-mielle. Ilta piirtää taas puiden hahmot ja näen tummat linnut rypäinä oksilla. On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku. On vaikea liikuttaa todellisuutta. Vesijohtojen pisarat tip-puvat, muurit hengittävät ääniä. Kysymys on siitä mikä on ja mikä on olematonta, minä vai nämä ajatukset. Kattojen yli nousee huuto, jossakin ammutaan. Pääskyset palaavat taas lentääkseen sinne tänne.

Jotkut sanovat että ei ole ovea, varjo seinässä hämää sinut ja sydän on kone. Ajatus on kvarkkien tanssia ja jumalasi tottelee sinua, elämä on yksi. Älä katso aurinkoon, se sokai-see ja kadotat tien. Älä katso katua jonka jalkakäytävällä makaa nainen, hänet on rais-kattu ja ammuttu siihen. Kaikkialla makaa raiskattuja ja ammuttuja naisia ja lapsia, vanhuksia jotka eivät jaksa juosta. Kaikkialla juoksee tunnuksettomia sotilaita, jotka rakentavat oman taivaansa valtakuntaa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan teille rauhaa, Jeesus sanoi. Hän ei tuonut rauhaa, me toimme sodan. Näen kuvaruudussa raiskattuja naisia ja ajattelen, että ensimmäinen ääni jonka lapsi kuulee, on äidin sydän. Ja laukaus on viimeinen.

Ajatuksenpäitä:

Ensimmäinen ääni, minkä lapsi kuulee on äidin sydän.

Turha koota tavaraa. Perikunta riitelee siitä ja myy loput huutokaupassa

Stalin oli nero. Hän kokosi ympärilleen vasemmiston alymystön

Stressi valvottaa öisin. Päivisin se nukuttaa minua

Saisinko nyt rauhassa vaipua vanhuuden höperyyteen?

Kokeilin uteliaisuutani tekoälyn apua kun minulla ei omaa enää ole. . Se käänsi kaunokirjallisen tekstin arkiseksi raportiksi, jossa ei ollut mielikuvituksesta jäljellä häivähdystäkään. Kone ei ymmärrä tyylikeinoja, sillä on vain englanninkielestä omaksuttu käsitys sanajärjestyksestä. Persoonallisimmat suomen ilmaisut se karsii niin, että lopputuloksena on kuivettunut, neulasiaan tiputtava joulukuusi ilman tähteä ja koristeita. 

Vielä toinenkin epäkohta tässä elämässä. Minä vierastan geminaattoja, ne ovat rumia.  Ryväs on suomea ja taipuu rypäitä. Kuka keksi lykätä sanaan turhan peen, "rypäs". Itämurteissa geminaatta kuuluu asiaan, mutta minun korvissani se on ikävä torakka. Nimittäin se ryppäitä.

Kala pyörillä, kansikuva kirjaan Närhen                                                                                                         munat.Löytyvät kirjakaupoista.

                                                                                                                            

N A I N E N

Toissapäivänä en nähnyt rakkaintani

ei tuo tullut eilenkään

Ellei hän käy tänään,

mitä minä teen?

Huominen on pitkä, täynnä ikävää.

Lyhytproosaa

                                                            

Meillä on syytä olla kiitollisia luonnolle, joka ymmärsi tehdä selvän eron sukupuolten välille. Nuoresta pitäen olen tarkkaillut naisia, koska heidän olemuksensa on aina viehättänyt. Olkoonpa nuori tai vanha, naisessa on kiinnostavia ominaisuuksia. Kun heitä haastatellaan televisoossa, on ilo seurata heidän ilmeitään, silmäyksiään ja vakuuttavia katseitaan. Ja voi sitä ääntä! Se eroaa selkeästi miesmäisestä urahtelusta ja sitä ryydittävät viehkeät hymyt, jopa silloinkin kun virnui-luun ei olisi aihetta. Naiset ovat enimmäkseen kauniita, ja heidän äänensä on hunajaa. Ei se kuitenkaan liian makea saa olla, koska se tekee miehisen vastapuolen epäluuloiseksi.

Puhuessaan naiset elehtivät kuin etelämaalaiset, vaikka olisivat kotoisin Inarista. Sellainen on ikivanha tapa aina kivikaudelta asti, niin uskoisin. Elehtimisen tarkoitus on vakuuttaa totuus ja lisätä jännitettä, joka syntyy helposti haastateltavan ja haastattelevan miestoimittajan välill, ja syn-tyi jo leirinuotiolla. .

Käsitys totuudesta kyllä vaihtelee ja on hyvin yksilöllistä.  Mies kun on aivan myyty, jos haastatel-tava on vielä nätti ja sillä on vapaasti hulmuavat hiukset. Ainakaan minä en pidä siitä, että nainen kampaa hiuksensa kireästi pään pintaan, tekee jakauksen keskelle ja ajattaa näyttävimmät paikat sängelle. Heidän pitäisi ymmärtää valita kaupasta naisellisia vaatteita ja siroja kenkiä, hameen normipituus olisi tuossa polvien hujakoilla. Ja tottakai naisen ympärillä leijuu hien ja valkosipulin sijaan kukkaistuoksu, koska hän on kukka. Vaan ei se halpa haju saa olla, nuuhkaisu sen ratkaisee. Minä tiedän tämän, sillä nuoruudessa lahjoitin ihastuttavalle tytölle hajuvesipul-lon. Sen nimi oli Tosca, ja vasta jälkeenpäin äkkäsin, että nomen est omen, nimi on enne. Siis tämä Tosca, jonka hän äänsi suomensuotsiksi tuska. Lemmenkokemus oli tuskallinen, koska se jäi ilman vastakaikua. 

Jo Tsaikovski havaitsi, että naiset muistuttavat joutsenia. Hän sävelsi heille Pienten joutsennten tanssi nimisen balettiosuuden. Siinä nätit tytöt esittävät viehkeää rivitanssia. Epäilen, että jos säveltäjä olisi ollut suomalaiden, niin pienillä joutsenilla olisi nokialaiset kumisaappaat ja heillä olisi kirjavaksi värjätty irokeesikampaus. Meille kun on omaksuttu läntinen kulttuuri, niin minkäs teet. 

Kaiken kaikkiaan olen ehdottomasti sitä mieltä että tasa-arvon nimissä vouhkaavat kansalai-set ovat väärässä ja joutavat muuttamaan Afganistaniin. Ei tasa-arvo ole tasapäisyyttä, sen tote-sivat jo ranskalaiset suuren vallankumouksensa huumassa. Kyllä elämä on paljon rattoisam-paa kun meillä on rinnallamme naisia. Heidän kanssaan on vain opeteltava elämään säälisesti ja tiedettävä tarkoin mitä sanoo ja sanooko yleensä yhtään mitään. (2024)

Runo: Rakasta sinä vain. Valikoima vanhaa japanilaista laulurunoutta. Suom. Kai Nieminen, Tammi 1986. 

Miettehiä:

Nainen. Siis potentiaali?

Ihmisellä on kaksi päätä. Toiaasella ajatellan, toislle piereskelään.

Asia: woman, fröökynä, schöne Fraun, la bella donna, ilus naine

Rattoisaa perjantai-iltaa