DONA DONA DONA

Pulkkilan yhteiskoulun ja lukion oppilaita 1965 muistellen 

LYHYTPROOSAA

                                                 

                                                                                              La primavera 2. Akvarelli 2023 T.Yli-Rajala

Valokuvat ovat muistin palikoita. Niistä koostuu menneisyyden pyramidi, jonka sisään on haudattu farao. Muumio joka luulee liikaa itsestään, jonka sisälmykset on säilötty muovi-purkkiin. Sen kyljessä lukee päänsärkyyn, latinan kielellä. Valokuvia katsellessa saatan kuulla vanhoja säveliä vuosien takaa, sellaisia kuin Dona Dona Dona. Ja näenhän minä lopulta tuon Donnankin. Hän oli kuusitoista vuotias ja viihtyi minun matkassani minne kuljinkin, paljon ennen kuin minusta tuli farao. Donalla oli vihreä minihame ja hän oli meikannut silmänsä egyptiläiseen tapaan. Hän puhui minulle kielellä jonka olen unohtanut. Joku sanoi, että se oli nuorison slangia, mutta oli mitä oli, minua se siihen aikaan ihastutti. Joskus siinä oli turkulainen aksentti, toisinaan Kokkolan ruotsin.

Minun aksenttini on nyt vanhan äijän. Kiihtyessä se pyrkii vinkumaan. Tieto siitä rasittaa ja saa äkeäksi. Minkä sille voi että ikä alkaa painaa ja kuuluu puheessa; että sanat unoh-tuvat ja lauseet katkeilevat kesken puheen. Valokuvat kokoan taas pyramidiksi ja päätän karsia niistä kaikki mitättömät muistot. Niitä on kuitenkin vaikea löytää. Huomaan, että kaikki muistot ovat tärkeitä, niistä rakentuu koko elämä. Ja opettavaistakin valokuvien katselu on, sillä ne muistuttavat jokaisesta lyhyestä hetkestä. Siitäkin, kun seisoin puun rukoa vasten nojaten Dona kainalossa ja joku otti meistä valokuvan. Mustavalkoisen. Him meän ja harmaan. Sellainen oli myös Donan hymy joka on nyt lentänyt kauas pois. Minä lensin Pulkkilaan. 

Kasa valokuvia säilyy, yhtäkään en halua heittää roskiin. Niistä rakentuu elämä, joka on yhtä turha kuin tuo kasa. Siihen kasaan mahtuvat pettymykset ja vastoinkäymiset, se on hutera eikä siitä voi koota näyttävää korttitaloa. Joku voi puhaltaa sen hetkessä kumoon ja sanoa, että se on virtuaalitodellisuus jolta voi ja jolta pitää piiloutua. Sanoa, että minul-ta puuttuu suuntavaisto jonka avulla voin jatkaa matkaa ilman päämäärää.

Joku toinen on neuvonut, että valokuvia ei tarvitse koota ja pinota pyramidik si. Ne pitää indeksoida ja syöttää tietokoneen kovalevyn kitaan. Siellä ne sulavat puuroksi josta ei yksityiskohtia enää erota. Puuroa on tämä elämäkin, etten sanoisi peräti huttua. On näitä sateisia päiviä jotka mieltä masentavat ja tuntuu, että mistään ei tule mitään. Ei edes valokuvien järjestämisestä, jota olen liian kauan suunnitellut. (2024)

MIETTEHIÄ

Mainokset ovat hyödyllisiä. Niiden ansiosta tiedän mitä en tarvitse.

Miksi epäjumalat ovat palvojiensa näköisiä?

Mikä siinä ydinvoimakysymyksessä on asian ydin?

Missä on ehjä, pitkä ja kokonainen uni?`

Ihminen? Ajatukset kvarkkien rivitanssia ja tunteet kemiaa?

                                            Kala pyörillä on Närhen munat nimisen                                                                                        suurenmoisen muistelmateokseni kansikuva.                                                                               Löytyy ehkä kirjakaupoista. Kannen on suunnitellut 5                                                              vuotias tyttären tytär tai poika. He ovat asiasta erimielisiä.