POSTIMERKIT

Lyhytproosaa

Muistoksi kiusaajalle. Akvarelli T.Yli-Rajala 2019.

Kaksi vanhaa varista istui aatoksissaan pellon aidalla. Ruskea oli reuna kärritien, taivas harmaa, satoi ja oli jo lokakuu. Taivas oli paksun pilven peitossa ja se todella vihmoi tihkua silmille. Kotimatkan varrella oli iso riihhi, jonka ohi piti syyspimeällä käydä. Koulun valot eivät vilkkuneet, ne olivat jähmettyneet paikoilleen. Pate oli väijyksissa riihen kulmalla. Kun hän minut näki, kumartui ja kahmoi kärritieltä hevosen kakkaroita. Se oli iltapäivän rituaali, hän työnsi kakkarat väkisin minun puseroni kauluksesta ja sätti haukkumanimilla. Pyly Johannes minä olin.

Patella oli saviliejusta likaiset kumiteräsaappaat, joissa oli iso reikä.Hänen isänsä oli ollut juopon maineessa, siitä hänellä oli kompleksi.Paten sormet olivat tupakasta ruskettuneet ja hän haisi luokassa hieltä. Hän oli kommunistin poika. Opettaja sijoitti hänet pulpettiin istumaan minun taakseni, käsivarren mitan päähän. Aina kun opettajan silmä vältti, Pate tökkäsi minua terävällä karstan rinnalla selkään. Hän istui takana.

Eräänä päivänä kantautui meille tieto, että Paten isä oli juovuspäissään hukkunut koulun lähellä virtaavaan luomaan. Sateiden jälkeen siinä oli voimakas virtaus, se oli melkein kuin pieni koski. Mitään hartauksia ei pidetty, oli vain keskinäistä kyräilyä. Tytöt supattivat omia hihityksiään

Patea ei näkynyt muutamaan päivään. Kun hän sitten ilmaantui takaisin koulun arkeen, hän oli vaitelias ja istui ihmeellisen rauhassa. Ei näkynyt karstan pinnoja eikä kuulunut ilkeää hokemaa pyly Johannes. Minä häntä tarkkailin ihan huomaamatta ja näin, että Pate oli itkuisen näköinen. Eväitä hänellä ei ollut ja parin opettajan kuiskimisesta kuulin, että Paten perheen toimeentulo oli nyt kerrassaan loppu. Heidän kotinsa oli jossakin metsän kulmalla, piilossa isomien talojen takana.

Meillä oli joskus ollut kähinää postimerkkikokoelmasta. Olin saanut sen isoveljeltä, joka oli jo töissä. Pate himoitsi sitä silmät kiiluen ja yritti riuhtoa sitä väkisin itselleen. Nyt kun minä häntä katsoin, juoiahti mieleen ajatus. Annan sen kokoelman hänelle, mitä minä sillä muutakaan tekisin. Ehkä Pate siitä ilahtuu ja lakkaa kiusaamasta.

Välitunnilla minä sitten kaivoin postimerkit laukusta ja ojensin ne hänelle mitään puhumatta. Pate otti ne vastaan sanomatta sanaakaan, eikä hän sen jälkeen enää koskaan kiusannut minua.

Ps.: Tämä muistikuva on kaukaa siitä maailmasta, jossa vielä linnut lauloivat ja koulupäivinä syötiin kotona tehtyjä eväitä. Kaikilla ei ollut niihin varaa, mutta riidat sovitttiin ja eväitäkin joskus jaettiin.

Aatos:

 Jos käännyt vasemmalle, jääkö oikea entiselle paikalleen?