Miten kalat siirtyivät merestä kuivan maan eläjiksi vaikka niillä ei ollut jalkoja? Viisivuotias

taiteilija ratkaisi ongelman paapalle, joka kirjoitetaan pitkällä vokaalilla koska on kotoisin Poh-

janmaalta. Edellisen tarinan (Vapaana vihdoin) kuvituksena oli siis ”Alkukala pyörillä”.

AUTIOTALO  

Miten lintujen kanssa sovitaan niiden kielten tulkkauksesta?

(Neruda)

Tien varrella kasvoi ohutrunkoisia koivuja, jotka olivat talvella lumen painosta taipuneet vääriksi. Olimme antaneet sille nimeksi kaarimetsä. Pian sen jälkeen puusto harveni ja eteen aukesi vanha pelto, jota ei varmaankaan ollut viljelty enää vuosikausiin. Keskellä peltoaukeamaa oli rapistunut autiotalo, jonka ikkunat oli särjetty ja ovet lonksuivat saranoillaan tuulessa. Meistä se oli kummitusmainen, mutta siitä huolimatta vierailtiin usein sen tyhjissä huoneissa ja etsittiin niihin unohtuneita tavaroita. Kukahan siellä oli asunut? Siitä oli varmaan  jo kaksi tai kolmekymmentä vuotta, niin me pohdittiin.

      Meillä oli metalliputken pätkistä kyhätyt tussarit ja Patella oli ampumahaudasta löytynyt trotyylin pala, joka sytytettiin tuleen. Se suitsusi mustaa, kitkerää savua huoneeseen, mutta onneksi siellä oli hyvä veto. Ikkunat olivat sirpaleina. – Mennään kauemmas, Kake ehdotti. Jos siinä on vaikka vielä nalli jossakin ja räjähtää.

      Mentiin oven taakse turvaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kun tuli alkoi kitua, Pate meni rohkeasti kasaa kohti ja kaatoi sen päälle sadevettä jota oli otettu varoiksi mukaan. Ulkoa kuului ääniä, ja ikkunasta näimme että taloa lähestyi vanha mies. Tai ainakin se näytti meistä vanhalta, mutta myöhemmin äiti sanoi sen olleen keski-ikäinen työtön. Mies jäi seisomaan talon entiselle pihamaalle ja katseli villiintyneitä marjapensaita. Hän seisoi siinä pitkään, hievahtamatta kunnes kääntyi päättävästi ulkoovelle. Kuulimme kun hän astui sisään alakerran autioon menneisyyteen ja lähti sitten kipuamaan portaita pitkin ylös. Meitä kauhistutti. Jos se olikin talon entinen omistaja joka syyttäisi meitä tihutöistä. Mies ilmaantui huoneen ovelle ja silmäili meitä uteliaasti. Huomasi kytevän trotyylikasan ja potkaisi sen hajalle. – Mitäs pojat täällä, hän kysyi. 

      – Ettehän te vaan tulipaloa sytytä? 

      - Ei me sillä tavalla, meillä on vettä mukana, Pate riensi selittelemään. – Kokeiltiin vaan että palaako tuo kipsi.

- Se on räjähdysainetta, mies valisti meitä. Vaikka kyllähän me se tiedettiin ja siitä oli varoiteltu. Saksalaisten ampumahaudoista ja leiripaikoilta sitä löytyi. Siellä oli ollut joskus tulipalo.

      Mies näytti välinpitämättömältä, häntä ei kiinnostanut mikään. Katseli vain ympärilleen ja pani kantamuksensa lattialle. Vasta nyt huomasin, että hän oli roikottanut mukanaan pullottavaa pussia jota näytti käsittelevän varovasti. 

- Täytyy lähteä syömään, minä sanoin ja sain muut perääni portaikkoon. Talon taakse kyhätyt maalitaulut jäivät seisomaan joutilaina, tarkkuuskilpailu tussareilla jäi toteutumatta. Miehen ilmaantuminen keskeytti puuhat ja jätti mieleen oudon tunteen. Hänessä oli jotakin kummallista.

      Oli jo iltapäivä kun maleksin kotipihaan. Päästin jaloissa pyörivän kissan edeltäni sisään. Kotona oli kaikki ennallaan. Aamupalan jäljet korjaamatta, likaiset astiat ja leivänmurut. Työnsin hellaan muutaman koivuhalon ja tuohta, sytytin tulen ja panin teevettä kiehumaan. Kaapista löytyi kuivia korppuja ja aamulla puoliksi järsitty leipäpala. Äiti oli lähtiessään  jakanut sata neuvoa tästä ja tuosta. Tulitikkujen kanssa ei saa leikkiä ja Mirri pitää ruokkia. Ennen kahdeksaa illalla voin lähteä isää vastaan kun hän tulee päivystysvuorolta kotiin. Mutta varovainen täytyy olla eikä saa päästää kotiin vieraita ohikulkijoita. Niiden joukossa on nykyisin paljon rikollisia ja juoppoa jouto-porukkaa. Kyllähän minä sen tiesin, samanlainen joutomies oli keskeyttänyt meidän tussarijuhlat autiotalolla.

      Teetä juodessa näin keittiön ikkunasta kuinka poliisiauto ajoi kovaa vauhtia parakkikylän ohittavaa soratietä pitkin sataman suuntaan. Sieltähän minäkin olin vasta tullut, mutta en satamasta vaan autiotalolta, joka jäi erkanevan tien varteen. Sinne pellolle, jonka yllä harakat kaartelivat. Pölypilvi jäi leijumaan poliisiauton perään ja jostakin kaukaa kuului ikkunan läpi junan vihellys. Tavaravaunut kolistelivat kohti satamaa.

      Lähdin jo seitsemän jälkeen maleksimaan isän työpaikan suuntaan. Se oli piikkilangoilla ympäröity ja siellä oli vartio portilla. Sillä oli konepistooli rinnan päällä roikkumassa. Mies tunsi minut ja päästi portista. Kävelin tuttua rakennusta kohti, täällä olin käynyt ennenkin. Isä näytti hämmästyneeltä eikä järin iloiseltakaan kun näki minut, mutta käski odotella vielä jonkin aikaa. Sitten lähdettäisiin. 

      Ei minua kellonaika kiinnostanut eikä huoneessa edes ollut kelloa. Oli vain isoja työpöytiä ja niiden päällä kirjoituskoneita. Minä panin paperin koneeseen ja kirjoitin Eira. Puhelin soi ja isä rykäisi ennen kuin sanoi tärkeällä äänellä ”huomio” ja jotakin muuta. Korkean kaapin päällä pääkallo irvisteli ja tuijotti itsepintaisesti minua. Joku oli sanonut, että se oli muka venäläisen vangin kallo ja että sitä oli keitetty, mutta minä en uskonut. Isä ei paljon puhunut, vain sen verran että väitti kallon olevan ainakin yli sata vuotias. Eikä hän tiennyt kuka sen oli kaapin päälle nostanut ja miksi. Ehkä koristeeksi.  Hänellä oli leveä nahkavyö jota joku sanoi rähinäremmiksi. Sen kyljessä roikkui pistoolikotelo.

      -Missä päin sellainen autiotalo on, kuulin isän kysyvän puhelimelta. Sieltä kuului kähinää minulle asti. – Hyvä on,  lähetetään sinne pari miestä vartioon yöksi. Etteivät asiattomat pääse sotkemaan paikkoja.

      Autiotalo, minä mietin. En minä muita tuntenut kuin sen yhden vain, sen jonne jätimme tänään miehen seisomaan yksin ja tuijottamaan ikkunamaisemaa. Tai oikestaan niitä harakoita, jotka kaartelivat vaivaiskoivua kasvavien ojien  pientareilla ja vanhan  pelättimen ympärillä.  – Mitä siellä autiotalolla on, minä kysyin isältä kun lähdettiin vihdoin kohti kotia.

      - Ei mitään erikoista, hän vastasi ja näytti mietteliäältä. Mutta seuraavana päivänä kuulin vanhempien naisten juoruavan, että joku mies oli siellä räjäyttänyt itsensä dynamiitilla. Poliisi tutki asiaa, mutta sehän oli selvä. Ei siihen mitään rikosta liittynyt, vain  itsemurha. Syytä pohdittiin, mutta kun ei miestä tunnettu, niin kukaan ei tiennyt.

      Talon takana vanhalla pellolla seisoi vain pelätin, kaukana selän takana männikössä mustik-kamaa ja harakoita. Eikö täällä ole mitään vartioitavaa pelätin kysyi ja sen katse oli ontto, vatsan paikalla hajonnut olkilyhde ja harteilla takkiriepu.