Miete:

Pidän yömyssyistä. Siksipä nautinkin niitä
jo päivällä
 



Olen kirjoitellut tähän blogiin joutavanpäiväisiä, keveitä tarinoita.
Olisiko nyt aika siirtyä vakavampaan sportin aihepiiriin. Pyhä urheilu
on aihe joka saa isänmaallisuuden niskakarvat pöyhistymään ja leuka-
parrat väräjämään. On meilläkin täällä mm. rullaluisteluyhdistys, jonka
jäsenet valitaan kirjallisen menestyksen mukaan. Itse kuulun sen siivek-
keeseen, jonka tunnuksena on rullaluistelu ilman rullia. Kerron nyt edell-
isen vuosikokouksemme tapahtumista, joiden johdosta valtakunnallisen
lehden toimittaja joutui akuuttiin pakkohoitoon.

　
HAJAMUISTELMIA RULLALUISTELUSEURAN KOKOUKSESTA




　

　
 Meitä intomielisiä rullaluisteluseuran jäseniä oli koko remmi koolla toisen kerroksen peltikatolla. Kysymyksessä oli pankin haaraosaston lisäsiiveke, jonka johtaja Hyppönen oli luovuttanut käyttöömme. Hyppösen lisäksi paikalla oli Taimaasen kunniakonsuli Hikomasi Tinavati, kersantti John Carter Heliumista, agentti mr. Tolvanen keskusrikospoliisista, korpraali Urpo Pulloaho tyttöystävänsä Herman Filtmansonin kanssa, lehtimies Tintti sekä vielä seuramme sihteeri, Esteri Vinopilviö. Hänet valittiin sihteeriksi, koska hänellä on selkeä ja kaunis käsiala. Myös Hoo Moilanen oli paikalla, joskin hieman epätietoisena.

Urheilukäytäntömme rakentuu yksiselitteisesti sporttitoimenpiteestä, jossa kukin vuorollaan ja
joskus myös peräkanaa hyppää pukkihyppyä noudatten ns. Telemarkin tyyliä, eli huomattavasti
joko etu- tahi takakenossa. Hyppysuorituksen jälkeen johtokunta paneutui kuuntelemaan esseetä, joka luettiin Hoo Moilasen toimesta heti hänen herättyään. Esseen oli kirjoittanut kansainvälistä mainetta saavuttanut riippumaton tutkija, ja se perustui hänen väitöskirjaansa "Riippumaton käyttö maalaisväestön keskuudessa ajanvieton näkökulmasta".

Johtokunta kokeili myös agentti Tolvasen revolverin kuntoa, jolla hän yleensä lähettää juoksu-kilpailijat matkaan ampuen myös varaslähdöissä, eli kuten nykyään mieluummin sanotaan vilppi-lähdöissä. Mehän kaikki tiedämme, että hän ei aina osu maaliin.

Seuraamme liittyi myöhemmin illalla myös tri Mujunen, alkuaan pellonpääläistä agraarisu-
kua. Pääainettaan hän ei muista, mutta italialaiselle kummisedälleen hän on antanut kirjeopistossa
suorittamansa tutkinnon todistuksen. Kummisetä on kotoisin Sisiliasta, ja niinpä joku meistä totesi-kin kohtalaisen hyväntahtoisesti, että Sicilia est insula (insuliinia Sisilasta). Kävi ilmi, että Mujusen tarkoitus oli suunnistaa apteekkiin, mutta kiipesikin hän epähuomiossa paloportaita pitkin jo maini-tulle peltikatolle, ollen nyt hämillään ja epätietoinen hänkin.

Kokous päättyi poistumiskäytäntösuoritukseen paloportaita pitkin, tällä kertaa takaperin, koska ylöskiivetessä olimme kavunneet etuperin. Havaitsimme tällöin, että metalliportaat oli voideltu tum-melilla eli tummeloitu jonkun terroristin taholta. Niinpä päädyimme alas tyylikkäästi, joskin hieman epämukavasti.

Kun avasin silmät, muistui heti ensimmäiseksi mieleen Espanjan kirjallisuus, jota olen opiskellut universiteetissä putkimaisterin muodossa. Elämä on unta, sanoi espanjalainen kirjailija Calderon jo kauan sitten. Untahan se vain olikin, sillä juuri kun meidän piti valmistautua kulttuurimatkalle Hampuriin, sikäläiseen kirjailijaresidenssiin Reperbahnille, sattui näin. Oppinut lukija voi hyvinkin tietää, miten järkyttävä kokemus on päättää värikäs ja monipolveinen kirjallinen interaktio ja herätä sitten vuoteen vierestä lattialta paksua tyynyä halaten, sillä luulin tyynyä Esteriksi.

Noh, ainahan tässä voi, ajattelin aamuyön tunteina, ryhtyä pohtimaan kesken jäänyttä ongelmaa
sekä pilkun käyttöä virkkeessä. Tai että mitä eroa on sanoilla ulkomaalainen ja sisämaalainen?
Tai että mikä on turvallinen porras? Miksi viitataan turpaan ja mitä tarkoitusperäkäytäntöä se palvelee paitsi realistista tarinaperinnettä ?