Miete:
Kun sinut nään, joutuu
sydämein eteisvärinään


JOUTSENLAMPI

Miksi joku kirjoittaa? Koska hänellä
ei ole kylliksi luonnetta olla kirjoittamatta.
(Karl Kraus)


Nyt ei kysymys ole siitä kulpakosta, joka piilottelee kotini läheisessä pikku puistikossa. Siellä ei
joutsenia ole nähty, vain räkättirastaita. Vaikka onhan siellä monia muitakin lintuja, kuten peippo-sia, laulurastaita, kirjosieppoja sekä jokunen mustarastas. Erityisesti viimeksi mainitun laulu minua kiehtoo, siinä on sitä jotakin. Vaan tämä luontokatsaus jää nyt väkisinkin vajaaksi, sillä tosiasia on, että tuossa lehdossa jota ihmiset sanovat pöheiköksi, on keväisin valtava konsertti. Niin että lintuja on paljon enemmän kuin minä, köyhä mies kykenen luettelemaan. Aina keväisin kunnan teknisessä toimistossa herätään oivaltamaan, että pöheikkö pitäisi siistiä. Puut pitää katkoa ja pensaat sirkkelöidä. Sama idea herää myös heinäkuussa, kun kujien ja ojien kaltailla rehottavat kauneimmat ketokukat. Paikalle ilmaantuu vähintään moottoroitu leikkuriplutoona, joka kerii paikat kuloontuvaksi sänkipelloksi.

Kysymys on siis siitä, että minua moinen meno hermostuttaa niin, että tuo tihutyö häiritsee yöuniakin. Viime yönä päätinkin lähteä tarkastuskierrokselle lammen rantaan ja hämmästyin iloisesti. Sinne oli jostakin tullut vierailemaan Bolshoin baletti orkestereineen. Muusikot olivat ryhmittyneet lampea ympäröivään lepikkoon ja esittivät siellä Tsaikovskin ensimmäistä balettia, jonka nimi on Joutsenlampi. Katsoin taannoin netistä videopätkän samaisesta esityksestä ja närkästyin tyypille, joka kommentissaan kysyi ”mikä toi kappale on?”.

Valkoisissaan esiintyvät joutsenet siinä esittivät rivitanssia ja minä nauliuduin paikalleni seuraamaan niiden luomaa lumoavaa näkyä. Ne ojentelivat pitkiä sääriään, niiden kädet lepattivat kuin lentoon pyrkivän joutsenen. Nättejä tyttöjähän ne vain olivatkin. Kohokohta oli pienten joutsenten tanssi, jossa he rivissä toistivat samanaikaisesti koreografin heille suunnittelemat liikkeet. Tämä kaikki tapahtui sen tutun sävelen tahdissa, jonka me kaikki kultivoituneet yövaeltajat tunnemme. Sehän menee näin: hissun kissun vaapulavissun, hissun kissun vaapula vissun. Ja sitten ne yhtä aikaa käänsivät päänsä sirosti vasemmalle kohdassa, jossa orkesteri vinkaisee hissun kissun”oi”. Tätä seurasi uusinta, jolloin päät kääntyivät oikealle sävelen kohdassa hissun kissun ”ai”.

Minä nautin esityksestä suunnattomasti. Erityistä tyytyväisyyttä herätti tieto siitä, että musta joutsen oli hetkea aiemmin ajanut rokkia mankasta soittavat moottorisahamiehet tipotiehen. Samaiselle polulle joka johtaa suoraan takaisin tekniseen toimistoon. Teki mieli minunkin osallistua rivitanssiin, mutta päätin ensin vähän vielä harjoitella kotioloissa.

Seuraavana aamuna viehättävä rouvani tiedusteli minulta miksi teen niin vaikeita kumarruksia ja voimisteluliikkeitä. Vanha mies! Ja mikä tuo jollotus hissun kissun vaapulavissun oikein on.
Käytköhän sinä nyt aivan täysillä?

Kaikki eivät ymmärrä kulttuuria.