ERÄS ROUVA


Ajan voi uhohtaa
vain käyttämällä sitä.
Kaikki tapahtuu vain
vähä vähältä.
(Charles Baudelaire)

Eräällä rouvalla on erikoisia tapoja. En tunne kyseenalaista henkilöä, mutta huomioin herkästi oudon käytöksen. Eilen aamulla varhain näin hänen kiipeävän orapihlaja-aidan yli ja suuntaavan matkan kohti kauppakeskusta. Arvelin että tällä naisparalla on arkielämässään ongelmia. Ehkä hänen aviomiehensä pettää häntä jonkun kauppa-apulaisen kanssa. Siitäkö johtui tuo piikiikäs aitavalinta? Tai ehkä äijä on salahintti, jopa vaikka ekshibitionisti jonka kaikki koulutytöt tunnistavat. Joka tapauksessa miehellä on tummanpunaiset samettihousut ja takatukka nutturalla. Ja suuret silmälasit. Minun tarkoitukseni oli esittää häneile kutsu iltapäiväkahville huomenissa kello kolme.

Päätin seurata tuota vierasta naista ihan huomaamatta ja tavoittaa hänet sitten itse teosta, eli siis ostamasta linnunsiemeniä. Niitä sellaisia, joita pikkulinnut käyvät nokkimassa pihapuun telineestä. Sehän on sellainen, niin kuin yleisesti tiedetään, itse vasaroitu käsityö, jollaisia edellä jo mainittu vieraan naisen isäntä askartelee jou-tessaan ja lähettelee lahjoina ympäristön alkoholistikoteihin. Tällä seuraamallani naisella on muuten tavattoman suuret korvat, joihin on kiinnitetty pieniä kilikelloja. Siinä kävellessä yritin seurata niiden sävelkulkua ja päädyin Liediin die Wanderer an den Mond. Naisen astuttua kaupan ovesta sisään jäin minä seisomaan näyteikkunan eteen, sillä aioin nyt tarkkailla liikkeen asiakkaita. Tunnistin heistä useita, joille kaikille nostin hattua vuoron perään. Yleensä en paljon perusta hatunnostoista, ja siksi moni luuleekin minua perin juurin epäkohteliaaksi. Siinä joutilaana seisokellessa antauduin olosuhteiden pakosta juttusille sen vanhan rehtorin kanssa, joka potee dementiaa ja jolla on musta karva poskessa. Hänen rouvansakin survaisihe paikalle pyörätuolissaan jossa minun ihmeekseni oli moottori. Virisi kiinnostava keskustelu teiden risteyksistä, koska joku meistä ei ollut niistä ollenkaan selvillä. Naapurin rouvakin palasi ostoksiltaan ja heittäytyi mukaan tähän debattiin, joka oli saamassa kiihkeitä sävyjä. Oltiin monista risteyksistä ja niiden suunnista eri mieltä, mutta kun kysäisin häneltä miksi hän oikaisee orapihlaja-aidan yli, meni rouva jotenkin takalukkoon. Odotimme kaikin vastausta, mutta sitä ei ole saatu vielä tähän hetkeen mennessä, vaikka eletään jo heinäkuuta.

Illansuussa palasin takaisin kotipihaan ja mielijohteesta kävin mittaamassa orapihlaja-aidan korkeuden  ja pituuden. Näin oli hyvä varautua seuraaviin kahvikutsuihin, joista joskus puuttuu hyvä ja kiinnostava keskustelun aihe. Ehkä jotain sellaista kuin tämä edellä kuvattu sosiaalinen interaktio ja erään rouvan outo käytös.