NÄIN SANOO HERRA  

Kyrie eleison 

Hän avasi raamatun, taivutti kaulansa niin kuin olisi halunnut tähyillä jonnekin ylöspäin ja ummisti silmänsä. Näin sanoo Herra. Hänen ei tarvinnut lukea sitä raamatusta, koska hän tiesi ja muisti mitä Herra sanoo. He tunsivat toisensa niin hyvin, että hän tiesi jopa senkin mitä ja miten Herra ajattelee. Hän oli nähnyt Herran ja hämmästynyt siitä, että tämä oli aivan hänen itsensä näköinen. Siitä var-maan johtui, että hän tiesi niin varmasti ja tarkoin kaikki Herran halut ja mielijohteet, osasi välttää tämän kiivastumista ja vihaa. Oli aivan selvää, että Herra oli  hänet luonut ja antanut tehtäväksi julistaa Herran tahtoa kaikille niille, jotka eivät sitä tienneet. Hän oli saanut osakseen suuren armon, sillä vain hän tunsi tarkoin Herran ajatukset ja mielipiteet.

Hänen rinnallaan minä tunsin  itseni avuttomaksi. Ei ollut sellaista lahjaa kuin hänellä.Olen vähän neuvoton ja epäluuloinen kun katselen hankalissa puupenkeissä  istuvaa vakuuttavan hurskaan näköistä, virsiä veisaavaa kansaa. Ensimmäiset vertaistensa joukossa lukevat päivän tekstiä messussa, jonka nimi on uudelleen hyväksytty käyttöön. Ihmettelen sellaisia nimityksiä kuin tuomiokirkko, tuomiorovasti, tuomiokapituli. Niistä tulee ahdistunut olo ja hiki pukkaa pintaan. On sentään kulunut jo muutama vuosikymmen siitä, kun papin paras työtoveri oli itse Perkele. Tämän herran nimeä mainittiin usein ja sillä peloteltiin syntisiä, jotka elivät pelossa ja vavistuksessa. Moni rippilapsi
sai tuosta toveruudesta pysyvän trauman.

Ihmiset ovat erilaisia. Jokaisella on eri maku ja kulttuuritausta. Joku saa uskonnollisen herätyksen kitaran rämpytyksestä, joku toinen rokkipalveluksesta. Minä nautin vanhasta ihmiskuoron esittämästä hengellisestä laulusta. Sen luomasta tunnelmasta tuikkivien tuohusten valossa, papin resitatiivisesta, hyvin vanhasta liturgialaulusta. Ikonien kuiskeista.

Ja tiedänhän minä etten ole oikeassa, mutta minulla on oikeus niin kuin muillakin on. Hän joka on oikeuden antanut, seisoo meidän kaikkien keskellä. Niiden kitaristien siinä kuin rokkareiden ja meidän jotka luulemme olevamme parempia. Niidenkin keskellä jotka meitä pilkkaavat ja vainoavat.
Jokainen kirkko on ihmisten rakentama luomus ja ilmaisee toiminnassaan rakentajiensa haluja, toi-
vomuksia, mielijohteita ja maailmankuvaa. Ne kaikki kietoutuvat vallanhimon, tuomitsemisen ja ahneuden kaapuihin. Jokainen kirkko voi myös palata alkuperäisimpään tehtäväänsä,
opettamaan ihmisille kristittynä elämistä.

Mitähän se kristittynä oleminen ja eläminen sitten on? Kokoa vuorisaarnan keskeiset opit ja neuvot yhteen ja etsi ihminen joka niitä aina ja kaikessa noudattaa. Se on vastaus ja päämäärä, mutta sen tavoittaminen ilman apua tuntuu mahdottomalta. Vainotut alkukristityt huusivat kokouksissaan kreikaksi Kyrie eleison!  Kriste eleison !  He anoivat apua.