D O B R Y I  V E T S E R




Raukea syksyinen iltapäivä kiusaa mielen aina levottomaksi. Hiljaisuudessa muistui nytkin kaikenlaista elämän varrelta. Sekin rautasänky, jota joku voisi väittää vaikka luonnonilmiöksi. Linnuksi tai lepakoksi, jopa haravakoneeksi. Sängyn ruosteinen kitinä on kiusallista. Se pa-
lauttaa muistiin mielikuvia banderolleista ja mätiä munia paiskovista mieltään osoittavista maailmanparantajista, joiden silmät hehkuvat vihaa päähän vedetyn hupun rakosista. Palautui-
vat mieleen myös kypäräpäät, jotka pitivät aseitaan käden ulottuvilla sängyn vieressä. Osa
heistä makasi siinä nyrkkiä heristellen ja nauraen vinoa, irvokasta iloa tässä hädän keskellä.
Jotkut heistä puristivat kylmästä valkoisia sormiaan kiväärintukkiin. Kaikki he olivat rauhan-puolustajia, henkeen ja vereen.

Joskus nuorena poikana, ehkä neljätoistiaana kuuntelin radiosta kuunnelmaa, jossa kerrottiin rakastuneesta aasintammasta. Nyt tämän häpeämättömän rautasängyn elkeet ja liikehdintä
palauttivat muistiin tuon hörökorvaisen, tyhmän aasin. Kimeiden aasinkiljahdusten säestyk-
sellä rautasänky pyrki irtautumaan maan kamarasta ja räpiköimään lentoon. Se onnistuikin ja
väpätti ikkunan edessä hetken kaihomielisesti ulos katsellen . Sen messinkiputket kiiltelivät
ja vingahdukset sinkoilivat huoneessa sinne tänne.

Kun tätä menoa katselin, pohdin että voiko kukaan vakavasti otettava viranhaltija laskea tuota rakkinetta ulos vapauteen ikkunasta? Ajattelin kyllä niinkin, että mikä tässä enää auttaa, kun
sänky kerran noin hirnuu ja takaraajoillaan potkii tuolit kumoon. Ja vieläpä minun viskipullo-
nikin! Sehän on anteeksi antamatonta, lentäköön siis huut hiiteen mokomakin huonotapainen huonekalu, vanha hetekan rohilas jota ei haravakoneesta erottaisi.

Avasin ikkunalasin ja hetikohta sänky jo hujahti avoimesta lävestä raittiiseen syyshuuruiseen
ilmaan. Se huohotti happea ja hirnahteli vapaudesta juopuneena niin, että aloin sitä jo pakosta-
kin ihailla. Ympärilleen silmäillen se kohosi korkealle taivaalle ja parin klierroksen jälkeen
lähti määrätietoisesti lentää lekottamaan kohti sitä suuntaa, josta mielenosoittajien mekastus
tänne minun kamariini, rauhan tyyssijaan kantautui. Lentäessään se veisasi joko Marseljeesia 
tai Täh, tilipunalla? ;  ja voihan se olla vaikka Horst Wesselkin jos kuuloa vähän höristin.

Tilanne oli nyt rauhoittunut ja niinpä minä sytytin sikarin, huojentuneena siitä että anoppi ja
vaimo olivat matkalla rannikolle. Olin erehtynyt siitä pullostakin, ei se kaatunutkaan. Kaadoin muutaman tipan isoon lusikkaan ja nautin kulauksen. Päätin etten tällä kertaa soita kenellekään samanmieliselle, sillä muistin että lääkäri on kieltänyt minulta huonon seuran. Että sellainenkin
riesa vielä tässä iässä!

(Muistiinpanoja 2020). 

Monissa Venäjällä otetuissa valokuvissa näen usein kissan. Minä arvostan noita hauskoja ja
hyväntapaisia kotieläimiä. Kuvan yksilö on kotoisin Bulgakovin kokoelmista. Nimeä en muista,
mutta hauskaa meillä sen kanssa oli. Tämä katti käytti latinalaisia kirjaimia, niin että en ole
aivan varma vastaako se todellista ääntämystä, joka on tietysti meillä päin mjaauu.