Tyhjää puhumista


VAAN KEITÄ LIEMME




Mitä sä mietit, Katja kysyi ja puhalsi pilkallisen savun silmille. – Mihin tulokseen sä oot
päässy?
Missä asiassa, minä utelin. Jätin tarkemmin selittämättä ja ajattelin, että miksi pitää
tietää menneisyys jos joutuu tekemisiin kiinnostavan ihmisen kanssa. Minua kiinnosti
hänen tapansa räpytellä silmiä kun katsoi kohti. Kiinnosti hänen naurunsa ja äänensä, sekin että hänellä oli huumorintajua. Katja vartoi yhä vastausta.

- Ei tässä mikään mieltä askarruta. Olo on mitä parhain, minä hänelle vakuutin.

Katja katsoi tyytyväisenä tarjoilijaa, joka latoi hänelle uuden lasin silmiteltäväksi. – Us-
kos outo todeksi, hän sanoi ja kippasi ryypyn.
Hänen kasvonsa punottivat. – Mä tiedän. Kerrotaan elämäntarinamme, hän ehdotti.
- Sä kerrot mistä sä oot karannu ja mistä se sun runo on kotosin. Ootko sä itse sen
tehny? Musta se oli koskettava.
- Ei se ole itsetehty. Ilmaisu huvitti mutta en näyttänyt sitä hänelle, vaan kertasin sa-
man säkeistön.

Vaan keitä liemme, mistä
kun kaiken kaikkiaan
jää tyhjää puhumista
jälkeemme maailmaan.

Katjan silmissä ilkkui nauru, mutta samassa hän jo vakavoitui. - Ja se siitä, eikä susta enempää saa irti. 
– Se on erään tohtorin kirjoittama kauan sitten. Siperiassa, minä häntä valistin. Sen nimi
oli Zhivago.
- Just ja joo, Katja tuhahti. Mun kotona oli viis lasta ja kun mä olin vielä siellä, naapurin
setä raiskas mut. Mä oli kahdentoista ja se oli mun elämän ensimmäinen merkittävä elämys.
- No, miten sen äijän kävi, minä kysyin.

- Ei kuinkaan. Se istuu seitsemässä johtokunnassa ja sai vielä neuvoksen arvonki. Siihen
aikaan kun tää tapahtu, se kutsuttiin rotareihinki. Mä lähetin sille 15-vuotiaana ripiltä
päästyä kiitoskortinki ja se soitti mulle, että jos mä vielä häiritsen niin se nostaa oikeus-
jutun. Saisin olla kiitollinen että se jättää asian siihen.

-     Se pelotteli. Kirjoita siitä juttu ja lähetä jollekin roskalehdelle, kyllä ne auttaa tekstinteossa jos sitä pelkäät.
- Sen mä saatan vielä tehdäki.
Istuttiin hetki hiljaa ja ihmeteltiin tätä yhteikunnallista tasa-arvoa. – Mitä sinä nykyään
teet, minä kysyin. Onko sinulla jokin ammatti ja työpaikka?
Katja sipaisi merkitsevästi tiilenpunaisia hiuksiaan. Niiden alta vilkkui alkuperäinen maan-
tienvaalea väri. – Sinä olet kampaaja, sanoin hänelle ja nostin käteni hänen kaulalleen.
- Mistä sä arvasit, Katja kysyi.
(2020)