JOS MINÄ KATSOIN HÄNTÄ  

                                                                                                                                                                                                                                                 Kuva: Sävel ei palaa koskaan soittimeen (T.Yli-                                                                                        Rajala)




Jos minä katsoin häntä,
hän alkoi heti nikotella
(Daniil Harms, Sattumia)


Oli syysilta ja sähkövalot. Huoneessa liikkui nainen, minun Roosani kaltainen mutta ei silti aivan Roosa. Ikkunasta näin, että vastarannalta lähti vene jossa istui kourallinen sotilaita airot ensin pystyssä, mutta sitten tahdissa soutaen meitä kohti. Ajattelin, että jollakulla upseerilla oli suhde Roosaan, jota minä puolestani olin tullut tänne puolustamaan. Hän oli vankina tässä talossa.
Ahdistava ja mustasukkainen tunne valtasi mielen kun vene lähestyi kapean salmen yli.
Ehdotin Roosalle, että piiloudutaan talon seinustalla kasvavan pensaan katveeseen. Näin tehtiin, ja leviteltiin yllemme kuolleita vaahteran lehtiä. Vainoajat tulivat rantaan, käväisivät sisällä talossa ja palasivat takaisin. Koira lähestyi meitä haistelemaan ja herätti vihollisten huomion meidän pensaaseen. Oli pakko nousta jalkeille ja naureskellen puistella housuista heinän helpeitä, näytellä että piiloutuminen oli hauska pila. Vihamielinen ja vaitelias porukka lähti uudelleen taloa kohti ja me heidän mukanaan. Avuksemme kutsuttu mies näkyi lähimetsikössä tähyilemässä puun latvaa, mutta minä vihelsin hänelle sovitun kutsumerkin. Se oli lyhyt pätkä Luigi Boccherinin menuetista, sama jota me olimme yhdessä viheltäneet Roosan kanssa jo ennen sotaa. Mies astuikin nyt piilostaan lähimetsikössä ja hänen näkemisensä hämmensi vangitsijoita. Laskimme voimasuhteita, mutta oltiin neuvottomia. Mihinkään toimiin ei ryhdytty ja minä muistin Stanislaw Lecin huomautuksen, että sävel ei koskaan palaa soittimeen.

Ärsytti miesten kiinnostus Roosaa kohtaan. Minua he lähestyvät kylkimyyryä vähän varoen, kuin outoa eläintä. Uskaliain taputti olkapäätä ja kysyi: mitä mies? Se oli kiusallista. Jos minä olisin sanonut vaikka että mitäpä tässä näin, se olisi heti ymmärretty  vaikeaksi asenteeksi. Jos olisin sanonut että tuota noin, sekin olisi oitis tulkittu väärin. Oliko siis parasta olla olematta mitään mieltä ja jäädä ehkä kokonaan olematta? Silloin he tietysti heti ajattelisivat, että mitähän se taas kyräilee ja hautoo.

Astuimme jälleen talon ovesta, tällä kertaa sisään ja minä ajattelin ahdistuneena että elämä on kaiken kaikkiaan epävarma kuvio. Viheltelin muka huolettomana sitä Boccherinin menuettlia, mutta tunsin oloni hämmentyneeksi. Sekin kalvoi jo mieltä, että jos minä tuota äskeistä kysyjää katsoin, niin tämä alkoi heti nikotella. Hän ei ymmärtänyt, että sotilaat jotka eivät tiedä minkä puolesta taistelevat, tietävät kuitenkin joskus minkä puolesta ei kannata taistella.

Illan pimetessä he lähtivät kaikin ja veivät mennessään sekä konepistoolit että iloisen ja nauravan Roosan.

(Unipäiväkirjasta 2019)