E L Ä M Ä N   G EN R E 




                                


                                                        Kuva: Syysmetsä (T.Yli-Rajala)



Elmän tarkoitus on
leikitellä elämällä
(Kundera)





Olin tullut kotiin hautajaisista, Olo oli kuin puusta pudonneella. Mietiskelin tuota
ikuisuusongelmaa ja näin, miten pöydällä lojuvan kirjan lehdet selautuivat itses-
tään siihen Uuden testamentin osaan, jossa apostoli Paavali varoittaa sotkeutu-
masta vainajien asioihin. Minulle riittävätkin omat asiat, ne minä osaan kyllä sot-
kea taitavasti. Minulla on outo huumorintaju, jota kaikki eivät ymmärrä. Olen
loukannut monia ihmisiä ihan huomaamatta, itseeni ylen tyytyväisenä. Ehkä
vika on siinä, että minä puhun enemmän kuin ehdin ymmärtää ja kuulija jää
kuuntelemaan. Ennen kaikkea miettimään, ja hän ymmärtää väärin.

Kun väki kantoi seppeleitään ja kukkavihkoja arkulle, minä eksyin pohtimaan taas
niitä syvällisiä asioita, joista Isä Aljosa oli varoittanut pysymään etähällä, sillä totuus
löytyy pyhien kirjoituksista. Minä en ollut samaa mieltä, väitin että hekin olivat itse
ajatelleet, tehneet valintoja ja löytäneet sen mitä pitivät totuutena. Niin kuin tämä
Dostojevskikin oli tehnyt.

Elämän työpöydällä näen hajoitetun kellon, sanoin  sille vainajalle vielä jokin
viikko sitten. Vieläkö se jaksaisi tikitellä? Kyllä minä tiedän, että itse olen se osa
joka on jäänyt yli kun kelloa on koottu. En sovi mihinkään, eikä kukaan tiedä mikä
tarkoitus minulla siinä olisi. Käykö elämän kello myös ilman minua? Mihin on
tietoisuus olemisesta siinä vaiheessa kadonnut? Kuun valossa se hohtaa hopeisena,
päivällä katoaa, enkä minä enää löydä ajatusta. Ei sitä löydy kemian kaavoista eikä
kvanttifysiikan yhtälöistä, ei skeptikkojen aapisista eikä tylsistä saarnakokoelmista.
Aika on peili, jonka läpi meidän on kuljettava ja ehkä sieltä jokainen löytää lopulta
vain itsensä. Se on lohduton ajatus, jonka alkuperä meitä pelottaa. Se on mielikuva,
Asmodaios, joka rakentaa Jerusalemiin temppeliä.

Kuolema tavoittaa aina yksinäisen  ihmisen. Ja ihminen on ainoa joka tietää ja
tuntee elävänsä, joka muistaa eilisen ja osaa kuvitella ja päätellä mitä huominen
tuo tullessaan. Ihmisellä on vapaus valita ja kantaa siihen mukaan kytketty  vastuu
siitä, haluaako elää helvetissä vai vapaana. Elämän genre on tietoiuus vapaudesta.
Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi, ja puhua niin kuin minun pitäisi. Sillä vihollinen
vainoaa minun sieluani, hän on ruhjonut minun elämäni ja pannut minut pimeään
niin kuin ammoin kuolleet.
(Psalmi 143:3.