Merenneito käveli vastaani rantatiellä sen jälkeen kun olin lukenut pitkän ja uuvuttavan lakitekstin
joka käsitteli saamisia ja velvollisuuksia ja viittasi lukemattomiin lakipykäliin. En ole varma, mutta ehkä olin jo nukkunutkin tovin rannan kivet pään alla, ne tuntuivat vieläkin pykäliltä.

M E R E N N E I T O



Tuli yö, ensimmäinen jota en nukkunut kiveä syleillen ja ehkä siksi se tuntuikin niin lyhyeltä. Kun päivä koitti, maalasi se maan vihreäksi enkä minä häntä voinut nähdä, vaikka se varmisti hänen olemassaolonsa. Minulta kysyttiin missä olen ollut, että miksi valitsin niin vaikean unen. Olivatko kivet pehmeitä, voiko niiden alle työntää kätensä ja tavoitella helppoa unta?

- Ei minusta, ne ovat vain kiviä, sanoin ja käänsin katseen pois.
-
Ja sitten kahmaisin kiviä kourallisen, mutta jäin silti katsomaan kun hän käveli rantaan.
Hän askelsi kuin balettitanssija ja oli kaunis katsella. Hänellä oli pitkä, kaislanvärinen hiuspal-
mikko.

- Et kai sinä minua pelkää, huusin hänen peräänsä.

Ei vastausta, vain rannan haavikossa tuulenvire kahisi ja lehdet lepattivat. Päivä oli jo hiipumassa, kun oranssi ilta sai rantakivet välkehtimään ja hänet taas näin. Hän oli tullut jostakin takaisin ja haisi kalalle. Se häiritsi minua. Ihmettelin kuin Nietcthe aikoinaan, voi minua! Mihin aika oli paennut? Ihmettelin koska en ollut sitä tunnistanut. Näin taas hänen vihertävät silmänsä ja kaislapalmikon. Kalat polskivat rannan ruovikossa.

- Eikö olekin kaunista, minä hänelle ehdotin. Ajattelin tätä iltaa ja sitäkin, että saisimme olla hetken aikaa kaksin ja voisin kysyä missä hän oli taas viipynyt koko päivän. Tämä odottelu alkaa minua uuvuttaa, voisit edes laulaa minulle kun kerran tulet tänne aina takaisin.  Muistelin, että se oli Hyvän ja pahan tuolla puolen, päättäjäislaulu.

- Kauneus on katsojan silmissä, hän sanoi ja tähtäsi katseensa minuun.

 Jostain pitkien hiusten kätköistä hän otti esiin huilun joka näytti ensin simpukalta. Kun hän siihen puhalsi, tuntui kuin olisin sävelen joskus kuullut, kauan sitten. Ja kyllä hän vähän lauloikin minulle,
mutta sitä en enää ymmärtänyt. Luulen että se oli vanhaa minotaurusten kieltä ja että hänen nimensäkin oli Minea.

(2020)