KIELEN VAPAUS

                                            Rakkaudesta

Luulen että se vapaus on itsenäisyyttä, sitä ettei ole pakko pukea ylleen runon tai proosan länkiä. Ei tarvitse alistua jonkun tietäväisen neuvoihin ja kieltoihin. Jos kirjoittaja tekee virheitä, ne ovat hänen omiaan eikä niistä pidä sen suurempaa haloota nostaa. Hän joko tuntee tai ei tunnusta virheitään ja vastaa niistä itse. Häpeää ja pesee naamansa tuhkalla. Kriitikko antaa mielellään neuvoja ja ohjeita joiden noudattaminen latistaa tarinan ja pilaa kielen. Syrjäsilmällä kaikki pälyilevät kustantajaa, joka maksaa viulut ja lopulta muo-toilee lopputuloksen mieleisekseen. Apurahoilla ei kukaan elä eikä elätä vielä perhettä, parasta siis on olla vikisemättä.

Tärkeintä tekstissä on persoona joka pilkistelee rivien välistä ja takaa, kieli joka tarjoaa vaihtoehtoja. Tarjoaa väriä ja tunteita, hyväksyy vanhan ja uuden mutta kiertää liian vieraat vaikutteet kaukaa. Ei suomi ole indokieli, se on kehittynyt ja kasvanut omilla ehdoillaan ja asiantuntijat ovat sen luoneet itsenäiseen muotoon, sellaiseen jolla voi ilmaista mitä tahansa siinä kuin toisella kielellä. He olivat ja ovat niitä jotka hullaantuvat kieleen joka on pehmeä ja vokaaleistaan ja diftongeistaan värikäs. Jolla on pilvi sijamuotoja eri tarkoituksiin ja painotuksiin. Joku kirjoittamisen opettaja lausui vuosia sitten halveksivasti:  tyyli? Ei sellaista ole. Tällaiset opettajat  hylkäävät monet sanat ja ilmaisut arkaaisina ja sanovat että omistusmuotojen käytöstä pitäisi luopua. Haluaisinpa nähdä sellaisen palkitun teoksen josta possessiivisuffiksi on karsittu tyystin pois. Modernisoijat pyrkivät tuhoamaan sen, mitä vielä sata vuotta sitten innolla kehitettiin.   

Kovin ollaan liberaaleja nykyään, mutta usein tuntuu siltä, että sensuurin ketut kiertelevät kaikkialla. Etsin taannoin jotain kirjoittamaani proosapätkää, jonka nimi on ”Rakkaudesta”. Tyylinsä puolesta se ehkä jonkin verran muistuttaa Kafkan novelleja, mutta vakuutan tässä että se on vain alitajunnan aikaan saama ja tiedostamaton vaikutelma. Minusta Kafka on verraton humoristi joka osaa salaa irvailla umpirealistisia tosikkoja. Sellainen tosikko oli kui-netenkin indeksoinut novellin Rakkaudesta epämääräisen pornokirjallisuuden lokeroon. Hämmennyksestä olin vähällä tipauttaa viskitipat lattialle, vaimon juuri imuroiman maton päälle. Otan kaksi kertaa viikossa fingerporillisen sydänvaivoihin, jotka muuten nyt vanhana ovat eri tyylisiä kuin nuorempana. Juoppo en missään tapauksessa ole ja mattoa kovasti kunnioitan.  

Kyllä tyyli on ja se erottaa kirjoittajan kaikista muista. Se ei ole hyvä eikä huono, se on kirjoittajansa kuva. Ei ole tärkeää mitä tai miksi, tärkeämpää on miten. Uskokaa tai älkää, mutta Jevdokim Osipovits istuu liberalismista huolimatta  nojatuolissa ja tupakoi. 

Toivotamme siis kundit, räppärit ja respyyttärit hevonkuuseen.

(2021