HILJAISUUDEN SÄVEL

Virtain Vaskisalossa

Seireenit keksineet on laulun uuden

se nimeltään on sävel hiljaisuuden

Ken paennut on heidän lauluaan

ei hiljaisuutta paeta voi milloinkaan    

(Kafkaa mukaillen, T.Y-R.)

Kuu on noussut Kaitasaaren takaa. Järvi on musta, sitä halkoo vain valon miekka ja kuusikossa huhuaa huuhkaja. Polku on niin pimeä, että on pakko haroa käsin ettei törmää sen reunassa kasvavaan pihlajaan. Kiiltomatojen lyhdyt näyttävät minulle tietä. Avaan oven ja tunnen tutun tuoksun, takan tuli on luhistunut hiillokseen. Ikkunan edessä on minun pöytäni ja sillä himmeä öljytuiju. Kirjat ja paperit hujan hajan, vanha kirjoituskone. Istun sen ääreen ja naputan paperille

Varomattomuus autiolla pihalla on uni,

miksi silti kiellän  sen kolmesti ennen aamua?

Tuo kielto ei kalva omaatuntoa, on saman

tekevää mitä ulkopimeydessä haahuilevat haamut

ja pedot minusta ajattelevat.

Sytytän takkaan tulen. Ohut tuttu savu tuprahtaa silmille ja mietin miten pimeää on ulkona. Peura tai hirvi on käynyt hamuamassa kaasupullon johtoa, yrittänyt vetää sitä seinästä irti. Onneksi se on kyllästynyt kesken puuhan.

Viime yönä heräsin siihen, että joku kulki mökissä hitain askelin. Kuulin tömähdyksen ja laahausta. Havahduin tietoon, että hiljainen matkustaja on aina mukana. Tarkkaan katsoen pedon silmissä voin nähdä heijastuksen omasta kuvastani. Oikean aivolohkon hiljainen tajunta on äärettömän laaja, ja vasen lohko valaisee sitä kuin taskulamppu suurta yötä.  

Mietin yksin kenen unta minä olen?

Putoamisen esteet, muuttumisen lähtökohta

joka minussa on keskeinen

jossa tasot ylös ja alas noustessaan kaikkiin suuntiin

liikkuvat alinomaa,

eivätkä suorien leikkauspisteet pysy

ikuisesti kohdissaan

Kirjoitan kirjaa jonka tapahtumat liikkuvat unessa. Työ turhauttaa, koska arvelen ettei sitä mikään kustantaja halua julkaista, sillä se ei tuota. Sillä on lukijoita yksi sadasta, ja hänkin kertoo minulle ettei oikein ymmärtänyt.

Kirjastot eivät piittaa muusta kuin ajankulusta. Vaikea teksti ei kohota tilastoja. Se kirjaston ja kustantajien ylevästä tehtävästä, minä mietin katkerasti. 

Mutta minä vaan kirjoitan. Törmään usein ikärasismiin, minulle puhutaan kuin lapselle. Silti minä vaan uskallan kirjoittaa kunnes dementian raja alkaa häämöttää ja minut todetaan höperöksi. Eihän siinä tilassa voi mitään osata, ei itseään kunnioittava kriitikko viitsi edes vilkaista mitä se höperö on taas kirjoitellut. Ja minä lohdut-taudun Vasco Rossin ajatuksella. Elämä on tasapainoilua hulluu-den kanssa. Kunpa kaikki kriitikot ja muutkin viisaat sen muistaisivat.

Virke ilman pilkkua voi olla kuolemantuomio.

Sonaatti neljälle viululle ja yhdelle  haitarille 2019

Ei mikään 2014

Vapaana vihdoin 2021