keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

 


AAMU RUOKAJONOSSA





En minä kynttilääni vakan alle pannut.

Piilotinsen paperikoriin.


Hyvinvointi on pahoinvointia, ja yhteiskunta on sitä, millaisia sen jäsenet ovat. On masentavaa katsella ohikulkijoita ja miettiä mitä heidän päässään liikkuu. Anteeksi nyt vain, mutta  monilla on vartalo kuin porsaalla, eivätkä siinä merkkivaatteetkaan auta. Mieli tässä katkeroituu kun lukee uutisia ruokajonoista ja asunnotto-mista. Missä on vika? 

Ei kaikki ole ihan kohdallaan, jos hyvinvointi jakautuu epätasai-sesti. Siihen on kaksi syytä. Yhteiskunta asenteineen ja ihmiset yksilöinä. Kaikilla ei ole samoja henkisiä edellytyksiä, ei myöskään taloudellisia. On pakko tyytyä omaan osaansa ja selailla voimatto-mana lehtien sivuja, kun niissä esitellään toinen toistaan hienom-pia ateriota ja kattauksia. Luxushuviloita ja ökyasuntoja järvien rannoilla. Lentoja Miamiin ja Filippiineille. Vähävaraisen on tyy-dyttävä lenkkimakkaraan, grilliin ja oluttuoppiin, paksuun ulkonä-köönsä ja kierrätystalouteen. 

No, eihän se näin ole. On ihmisiä, jotka ovat nousseet varattomuu-den suosta ja masennuksesta ja yltäneet ruokajonossa siihen pää-hän joka jakaa muille. Keinot vaihtelevat, eikä yhteisön moraali välttämättä aina niitäkään hyväksy. Tarkoitusten vilpittömyyttä voidaan epäillä, jos vaaleissa edustajaksi tarjoutuu sellainen, jolla on rikostausta. Heitä on kaikissa puolueissa ja demokratia on monesti liian hyväuskoinen.

Tullaan nyt niihin yhteiskunnan asenteisiin. Ne lokeroivat ihmisiä luokkiin, joilla perustellaan sitä miten muita kohdellaan. Minä en pane lapsiani kouluun jossa on vain rahvaan pentuja, joku sanoi. Syyttäkön se asunnoton itseään, kun ei kattoa päänsä päälle kykene saamaan. Veltto ja saamaton, menisi vaihteeksi töihin. Kyllä tekevä työtä löytää, ja se maksaa joka työn teettää. Useimmat sairaudet ovat itse aiheutetuja, ei niihin tarvitse sosiaalitukea tuhlata. Sitä saa mitä tilaa, hoitakoot juopot ja huumeilijat vaivansa omalla kustan-nuksellaan.

Näin on elämä siis helppoa, vastuuta ei tarvitse kantaa mistään jos kaikki muut ovat syyllisiä. Ihan keveästi voi istahtaa ruokapöydän ääreen, vaikka miljoonat näkevät nälkää. Kaunis kattaus hivelee esteettistä silmää ja tarjoilun laatu osoittaa sen, että ruokailijaa ar-vostetaan. Tämä porsas on pukeutunut smokkiin ja hänellä on ru- setti kaulassa. Syödessään hän maiskuttelee ja taputtaa ohimennen tarjoilijatyttöä takamuksille. Se on rike, jota ei mainita vaalimai-noksissa. Vain ansiot kerrotaan. Niitä ovat rehellisyys, vastuun-tunto ja vapaamielisyys. Jokaisella ihan oman näkemyksen mu-kaan.  2021    




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti