Kuva: Katynin luutnantti (Hiili 1988 T.Y-R.)
Miete: Jos silloin jo, kun maailmamme loit
moiset tavat heille kaavioit, niin millä oikeudella
helvettiin minut ja kaltaiseni heittää voit?
Digitaaliseen tekstiin tottunut lukija on totutettu nopeaan silmäilyyn ja kärsimättömään näppäilyyn. Hiiri poukkoilee riveillä niin, ettei järki aina pysy perässä. Ihmiset ymmärtävät yhä vähemmän siitä mitä lukevat. Kirjoituksen sisällön arvioiminen ei onnistu. Lukemisesta ei enää nautita niin kuin ennen. Tyylin kauneutta ei haluta ymmärtää, kielen tarjoamat lukemattomat vaihtoehdot koetaan turhaksi painolastiksi. Vain asia ja yksinkertainen ilmaisu hyväksytään. Tämän lainen kehitys johtaa kirjallisuuden syrjäytymiseen ja kielen rappi-oon. Kyky ymmärtää muita ihmisiä ja heidän ajatusmaailmaansa katoaa, sen tilalle tulee robottimainen ja kylmä tarkkailu.
Kirjallisuudella en tarkoita puhelinluetteloita tai postilloja enkä urheilijoiden elämäkertoja. En oikein mielelläni sen arvokkaimpaan perintöön lue ajanviete- ja seikkailuromaaneja. En runoja jotka syntyvät ilman syvällistä tunnetta, sanojen kanssa kikkailemalla. Järjetön pötkö sanoja näyttöpäätteellä ei ole runo, jos sen tarkoitus on vain hätkähdyttää, olla erikoinen . Nerokas vain siksi, että runoilija kokee sitä olevansa. Sanat kirjattuina paperille, käden kosketeltaviksi antavat lukukokemukseen sisältöä ja syvempää merkitystä. Tutkimuksissa on todettu, että tietokoneen päätteeltä lukemisen huonot vaikutukset alkavat näkyä jo kymmenvuotiaana. Digilukijoiden ymmärrys ja kyky empatiaan ovat huonommat kuin niillä, jotka lukevat lehtensä ja kirjansa paperilta.
Tekniikan palvominen johtaa osaltaan siihen, että kansalliset kielet väistyvät kansainvälisyyden ja globalisoitumisen nimissä. Tilalle tulee vieras, jonka ehdoilla koetaan tunteet ja ymmärretään luettu teksti. Käyttöohjeet ja käännökset ovat ala-arvoista siansaksaa, mutta kuka siitä piittaa. Asia voidaan sanoa helpommin ja lyhyemmin kielellä, jonka sanojen kirjoitusasu pitää tarkistaa sanakirjasta. Ihminen jää syrjään, koneet alkavat meitä hallita. Itsekkyys ja tunteettomuus antavat tilaa sosiopaateille. Yhteiskuntavastaisuus lisääntyy, epäsosiaalnen käytös syrjäyttää turvallisen elämän. Kaikki sellainen, mikä on aiemmin koettu sairaaksi, on nyt hyväksyttyä, jopa suotavaa. Viehtymys jännitykseen ja oman itsen korostaminen johtaa ristirii-toihin, kapinoihin ja lopulta myös sotiin.
Ja kaikki tämä kielteinen metanolia, mielenmuutos, tapa ymmärtää ja kokea elämää vie ihmisen yhä kauemmas ihmisestä. (2021)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti