SKITSO

•              Kuva: Amadeo Modigliani
• 
  

Kauko horjui ovesta sisään, istui natisevalle tuolille ja kaivoi taskumatin povitaskusta.  Sinä et varmaan tätä ota, hän sanoi minulle ja ryyppäsi pullonsuusta. Taulut hän oli jättänyt ulos ovipieleen seinää vasten nojaamaan. Öljy- ja akryytitöitä hän sanoi. Ostaisit multa vaikka pari. Kun minä  noita maalasin niin näin sielunvihollisen. Se oli piru, mulle vanha tuttu. Se ilmestyy aina äkkiä ja etukäteen varoittamatta ja usein sillä on ihmisen ulkonäkö, joskus se on mallinukke jolla on hevosen pää. Se neuvoo ja antaa ohjeita, joita minä en halua noudattaa. Ainakaan aina, joskus vain. Sen ääni kuuluu usealta taholta, en aina saa selvää mistä. Se on matalaa ja vaativaa, kiivasta mutta usein myös kuiskutusta. Se on epäluuloinen ja katsoo kohti kuin syrjäsilmällä. Usein sillä on arveluttavia ehdotuksia. Niin kuin että lyö, käy käsiksi ja kurista. Äläkä usko mitä sinulle kerrotaan se sanoo, epäile ja naura pilkallisesti. Ei sinua helposti nenästä vedetä, älä silti näytä sitä ilmeillä tai puhu mitä hyvänsä. Ole tarkka ja varovainen, se kähisee. 

Puhuessaan Kauko katsoo minua pälyillen. Häntä  ärsyttää, että minä en puhu mitään. Että minä en näe enkä kuule sellaista, mistä on pakko kertoa. Sitten hän jatkaa selontekoaan hulluuden ytimestä. Se kuiskaa, että ystävät ovat minut hylänneet, he ovat nyt kaukana poissa. Että minä en muuta voi kuin painaa pääni ja seisoa liikkumatta kuin Ezra Pound. Tiedäthän tapauksen kun olet perehtynyt  kirjallisuuden historiaan. Hänen runokirjansa jäi pöydälleni ja siellä se nyt selailee ilmavirrassa paperisia lehtiään. Kuulin kyllä kahinan, mutta en saanut sanoista selvää. Ezra lähti vasta aamulla pois kun  minun piti väkisin herätä.

Ne taulut, minä sanoin, koska halusin vaihtaa aihetta. Mikset tuonut niitä sisään että näkisin ne? Ehkä minä voisin niistä jonkin ostaa jos annat vielä niin halvalla kuin viimeksi. Etsin kolikoita ja kahden kympin seteleitä pöytälaatikosta. 

Hän nousi ja haki taulut ulkoa, asetteli ne  tapetoitua seinää vasten niin etten voinut nähdä mitä ne esittivät Minä käännyin katsomaan, mutta turhaan. Ei ole tärkeää mitä tai miksi, Kauko sanoi. Tärkeää on miten. 

Jäin pohtimaan mitä hän taas tuollakin tarkoitti. Puhuiko hän nyt maalausten tai kirjoitusten tyylistä? Sehän on minullekin vanha aihe. Kun oikean tyylin löydän, Kuun valossa se hohtaa ja päivällä katoaa, enkä minä löydä enää ajatusta. Mutta  hiljai-suus, sehän on täynnä ajatuksia. Ainakin meillä tuomituilla, jotka seisomme selkä seinää  vasten.

Niin minä nyt ajattelin ja käänsin yhden taulun katsottavaksi. (2021)

Skitsofrenia. Ezra Pound. Amadeo Modigliani.