C´ EST LA VIE

´

Puistokävelyllä kihlatun kanssa. Akvarelli 2020, T.Y-R.

 Vuosia tulee täyteen ihan lähiaikoina viisi yhdeksättä. Mitä se on, jääköön nuorempien ja paljon viisaampien arvattavaksi. Lapsesta lähtien milulla oli niin vilkas mielikuvitus, että moni aikuinen katsoi minua epäluuloisesti kieroon. Kymmenen ikäisenä seurustelin apinain Tarzanin, John Carterin,  Marsin sotavaltiaan ja Thuvia-neidon kanssa, johon olin syvästi ihastunut. Oli paljon muitakin, ja syynä tuohon seurusteluun olivat kotona muhivat pelot, jotka sikesivät vanhempien huonoista väleistä ja torailusta. Minulla oli hyvät välit heihin, mutta monesti piti paeta mielikuvituksen maailmaan. Kirjoittelin vihkoon satuja kirjahyllyn katveessa. 

Niitä minä olen kirjoitellut koko ikäni. Kirjava tuotanto on  kätkössä siellä täällä,. On pankin historiikkia, sananparsikokoelmia,talohistoriaa ja pakinoita sekä osuuksia antologioissa. Muutamassa kilpailussakin on tullut menestystä kunniamaininnoille ja palkintoon asti. On sekä muiden että omia,   itse kustannettuja teoksia. En oikein tiedä onko niiden nimitys oikea. Romaani on ihmisten silmissä jonkin firman kustantama, vähintään parisataa sivuinen ja mieluusti kovakantinen. Minä ajattelen, että ne ovat omia hengen tuotteita, ne ovat osa minun persoonaani. En anna valjastaa itseäni kenenkään asettamiin länkiin enkä suostu kenenkään ohjastamaan oikeaan, hyväksyttyyn tyyliin, romaanin tai novellin rakenteeseen. Minä hirnun ilman länkiä ja säntään kukkatapettien läpi ilman ohjastajaa. Tulkoon lukija perässä jos uskaltaa. 

Lukijoita on vaikealla tekstillä vähän, sehän on selvä. Eivät ihmiset osaa eivätkä halua ajatella. Joku sanoo että kyllä minä aloitin, mutta kun en oikein ymmärtänyt, se jäi kesken.  Ja toinen sanoo: kyllä minä sen luin, mutta en ymmärtänyt. Vasta toisella lukemalla se avautui. Minun, kirjoittajan mielestä tulos on hyvä saavutus, koska itse takkuan usein sen aukeamisen kanssa Kysyin muusaltani mitä mieltä hän on, otanko kävelylenkille mukaan lehtiön ja kynän, jotta voin heti merkitä ideat muistiin kun ne päähän pälkähtävät. Niillä on taipumus ilmestyä äkkiä ja häipyä saman tien. Et ota, muusa sanoi päättävästi. Hän murehti minun mainettani ihmisten silmissä, he kun vain haravoivat ja puhuvat ilmoista. Ehkä hän ajatteli myös poliisia, joka kerää oudosti käyttäytyvät vanhukset talteen.

No, oli miten oli. Aion vastakin kirjoitella proosalastuja blogissa. Niitä minä kuvitan usein omilla maalauksillani, joita kuvaan puhelimen kameralla. Ihan sama mitä niistä ajatellaan. Lukijoita on sen verran, että minua ilahduttaa, ja blogisivulla on joka viikko pari, kolme sataa silmäilijää. Kaukana ovat ajat, jolloin uneksin kiihkeästi eteen aukeavaa näkyä, jolla näen ihan omaa tekstiäni painettuna paperille.  Baudelaire sanoi, että kun nuori kirjailija saa eteensä esikoiskirjansa oikovedokset, hän on ylpeä kuin koulupoika joka on saanut ensimmäisen kuppatartuntansa. 

Niin se todella on, asian laita. (2022)

  Baudelaire.