Alkusyksy on minulle läheisin vuodenaika. Olen herännyt siihen, kuunnellut kuinka sade riettaasti kattoja vihmoo, koivuja kaulailee ja korviin kuiskii. Ehkä se on muisto men-neisyydestä. Keväällä pihaa reunustivat kukkivat omenapuut ja lämmin tuuli Laatokalta liekutti äidin pyykkinaruja. Kaksi vuotiaana minut johdateltiin polulle, jolla törmäsin vain sattumiin. Elisenvaaran asemalla veli roikotti minua kainalossaan, kun maatais-telukoneet hätistivät pakolaisia metsään. Äiti kantoi omaisuuttamme vaneri-laukussa. Suunta oli silloin kohti länttä, koti jäi Käkisalmelle jossa kansan sankariarmeijan upseerit takavarikoivat meidän uuden ompelukoneen ja seinällä roikkuvan perintöviulun. Kolmekymppinen isä sai kylvyn kranaatin sirpaleista Kuhmossa ja Suomus-salmella, halvaantui, mutta selvisi toipilaana vielä Ihantalaan asti joukkueenjohtajaksi kesällä 1944. Siellä luoti lävisti vasemman olkapään.
Vuosikymmeniä myöhemmin kuulin kun joku arvosteli evakkoja. Eihän niillä mitään ollut kun tänne tulivat syksyllä ja pers´aukista oli koko porukka.
Ihmisen elämä on liekki. Kun se sammuu, nousee savu ja haipuu ilmavirtaan. Niin kato-avat ajatukset, tunteet ja muistot, katoavat suunnitelmat ja tietoisuus olemisesta. Läheisis-sä ja tuttavissa elää vielä hetken aikaa muisto, mutta aikojen saatossa sekin vähitellen ka-toaa. Miten kauan kuvat ja kirjoitukset kestävät? Eivät nekään ikuisia ole. Vain kuolema on, ja se on ikuinen.
Äidin vanhemmat makaavat haudassa, joka on jäänyt tulvavesien alle, ja jonka vieressä vierastat kieltä puhuvat pojat potkivat palloa. Hautakivi on viety jonkun valloittajan asunnon porraskiveksi.
Kun rajat alkoivat aueta, eivät minun vanhempani halunneet käydä katsomassa nuo-ruutensa maisemia. He olivat katkeria, eivätkä oikein ymmärtäneet niitä jotka kävivät siellä vannomassa ikuista ystävyyttä ja kuuntelemassa kohteliaasti sitä propagandaa, jota oli sinne tuodulle uudelle väestölle syötetty. Turisteille esiteltiin heidän entisiä kote-jaan omaisuutena, joka oli valtaajille annettu ikuisesti ja ihan oikeudenmukaisesti. He olivat vapauttaneet maan fasisteilta. Meidän keskiluokkaiselta perheeltä.
Historia ei toista, se vain matkii itseään. Kun katselee ja kuuntelee maailman tapatumia tänään, ei voi muuta kuin ihmetellä miten lyhyt muisti ihmisillä on. Ihmetellä sitäkin, mi-ten haluttomia he ovat tunnustamaan, että kaikki on tapahtunut jo aikaisemmin ja tapah-tuu jatkuvasti uudelleen. Sielunvihollinen hallitsee, vaikka sitä ei haluta myöntää. Sen tu-hoamat kaupungit nähdään päivittäin televisiosta. Se kiduttaa ja tappaa ihmisiä joita se haluaa johtaa paratiisiin. Sen omatunto on musta ja sillä on pyövelin huppu päässä. (2024)
POHORINTOJA:
Jos hymyilet, älä naura. Jos naurat, naura vain itsellesi. Kaikki tosikotkin ymmärtävät sen taidon.
Murhaajankin poskella on joskus lapsena vierinyt kyynet
Jokaisesta ei ole kukkopojaksi taiteen tunkiolle. Riittää kun osaa kiekua.
Joidenkin on vaikea uskoa, että se mikä ei ole luonnollista, on luonnotontaVain saatana on voinut epähuomiossa keksiä sähkökitaran
Venäläisillä on niin laaja isänmaa, etteivät he tiedä missä se on
Tutkimukset osoittavat, että kaikissa sukulaississa on tippa minun vertani
Asiasana:Vanha Suomi (=käsite)
Post scriptum
Isäni oli lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta, jossa hänellä oli 500 vuotta vanhat sukujuuret. Äiti oli Viipurin karjalainen. Hänen sukujuurensa Karjalassa yltävät jääkauden jälkeisiin muutto-aaltoihin. Isän sotilasammatin takia heidän nuoruuden maisemansa ja elämänsä olivat Viipurin ja Käkisalmen seuduilla, Vanhassa Suomessa.
VALOKUVA: SYKSYLLÄ 2019
VIIALASSA ARJA YLI-RAJALA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti