UNIA VAIN 

Lyhytproosaa

        Kuva; Ihastuttava tyttö luennolla

        Akvarelli 1998 T.Y-R.

Olin Tallinnassa. Kävelin kadulla, ja huomasin matkan päässä portaikon. Ne olivat yliopiston portaat ja niinpä muistin että minun piti mennä ilmoittau-tumaan sinne. Astuin ovesta sisään ja totesin, että tämähän olikin sokke-loinen laitos. Käytävät olivat pitkiä ja ahtaita. Joku nainen katsoi uteliaana ja niinpä kysyin häneltä, missä ilmoitautuminen piti tehdä. Hän viisasi minut kohti pöytää, jonka erotin hämärässä etuoikealla. Sen ääressä istui kolme vakavaa virkamiestä, joista keskimmäinen näytti ehkä enemmän sotilaalta tai poliisilta. Kävelin heidän eteensä ja kysyin kuka heistä oli vastaava virkailija. Vasemman puoleisin mies nyökkäsi oikeassa laidassa istuvaa kohti ja sanoi, että tuo tuolla.

Vilkaisin kaikessa kiireessä rannekelloa, jonka viisarit pyörivät vinhasti takaperin.

Jututin miestä ja kerroin hänelle ongelmani. Olen kyllä kirjoilla täällä, mutta en ole päässyt moneen vuoteen ilmoittautumaan. Mies nyökkäsi ensin ilahtunee-na, mutta kun kuuli verukket, hän vakavoitui. Olen nimittäin sairastellut, valehtelin sujuvasti.

- Hyvä on, katsotaan mitä voidaan tehdä, hän mutisi itsekseen ja osoitti sitten erästä henkilöä, joka istui kauempana ja piti leimasinta kässissään. Vaihdoin taas paikkaa ja astelin uuden miehen luo kertomaan, että pitäisi kaikesta huolimatta saada vielä pari merkintää opintokirjaan. Vedin kirjan taskusta ja näytin miehelle. Kun avasin sen hänen silmiensä eteen, lähti sivujen välistä vilistämään joukko punaisia luteita. Vihkon lehdet olivat tahmaiset, sitä oli selattu taikinaisilla sormilla.

Mies vilkaisi huolimattomasti opintokirjaa ja sujautti sen nopeasti taskuunsa. On syytä suorittaa tuo cum laude kokonaan ennen kuin siirryt eteenpäin.

 - No mutta mihin minun pitäisi siirtyä, kysäisin. Tulin hakemaan kyseistä merkintää koska olen sairastellut. En tullut tänne steppaamaan, minä jo vähän kiukuttelin.

Meidän puhuessamme oli suuri sali alkanut täyttyä ja moni vilkuili nyt minua. Näin senkin ihastuttavan tytön jonka selän takana istuin isossa luentosalissa ja kuuntelin hänen naurun kiherrystään. Silmiään kiivaasti räpyttelevä vanha mies piti nyt yleisölle esitelmää arvopohjasta. Onko se pelkkä hattara, joka haihtuu tuuliin vai onko se tuulentupa joka muodostaa vain risukasan mie-lemme pohjalle? Istuin penkkirivin päähän kuuntelemaan kuulijoiden kuisku-tuksia. Minun muinainen ihastukseni nyökkäsi silmiltään hiuskiehkuran ja heitti katseen kohti. Mikä on hyväksyttävä arvopohja, kuulin luennoitsijan kiekaisevan. Sekö, jota johtava eliitti edustaa ja suosii? Jos sitä arvostelee, saa niskoilleen myötäilijöiden ja perässäjuoksijoiden lauman. Nimitetään anarkistilsi ja kehityksen vastustajaksi. Jopa fasistiksi.

Joku oli jo pidemmän ajan vilkuillut minua ja näytti hyvin epä-uskoiselta. Vakuutin hänelle, että kyllä minulla vielä järki tallessa on, vaikka tämä parta onkin. Enkä minä ole ulkomaalainen, vaikka voin hetkittäin siltä näyttää.

Matkan pääsä meistä ryhdyttiin levittelemään värikkäitä kankaita , joista laadittiin banderolleja. Niissä luki fraktuurakirjaimin: korjaa arvopohjasi moderniksi ja liity sateenkaarinuoriin. Olet sen velkaa yhteiskunnalle, joka sinua nyt ruokkii kun olet jo liian vanha.

Pitkän penkin päässä istunut keski-ikäinen, lihava nainen lähti lyllertämään kohti myyntipaikkaa ja levitteli siellä kankaita. Hän valitsi lopulta kirjavan, afrikkalaiselta näyttävän lakanan ja kietoi sen ympärulleen. Palasi sitten takaisin istumapaikalleen. Sitten minua lähestyi kolmekymppinen mies, joka alkoi häiritä kysymyksillään. Hän korosti, että modernistit suosivat sellaisia aiasanoja kuin replyttää, räkki, late ja Kypro, joka viimeksi mainittu tarkoittaa erästä saarta. Vokaaleista pitää vähin erin päästä eroon, niin kuin Stanislaw Jerzy Leckin aikoinaan korosti, kun puhui kerakkeiden kuorosta joka pääsee vauhtiin vasta kun kaikki ääntiöt on likvidoitu. Minun ihastukseni oli jo lähtenyt pois ja näytti nyt kaulailevat vierasta, hyvin vastenmielisen näköistä vanhaa miestä.

Palasin kotiin ja yöllä näin unessa demonin, naisen joka ahdisteli minua ja vaati väkisin mukaansa. Harasin vastaan, tappelin tuota häijyä ja vihaa kihisevää, alastonta naista vastaan. Ajattelin siinä, että olisipa nyt pitkä ja taipuisa viivotin jolla saisi läväyttää tuota riivaajaa paljaalle takapuolelle.

Selvisin kuitenkin hereille ja vapauteen, mutta aamulla totesin, että opintokirja luteineen oli pudonnut Tallinnan kadulle. 

Miettehiä:

Väärillä säärillä ei pääse esittämään balettia Joutsenlammelle

.Voiko itseensä rakastunut odottaa vastarakkautta? 

Äärivapaamielinen on se kolmas tyttö vasemmaltaa.