ON ILTA HIIPINYT HÄMÄRÄÄN

Symbolistista lyhytproosaa                             

             

Akvarelli 2018 Kerttu Maria Yli-Rajala

Vielä syyskuussa, paljon ennen  joulun aikoja me isuimme pihakeinussa kahden, Jyri ja minä. En huomannut mistä hän siihen tulla tupsahti, mutta siinä hän istui ja yhdessä katsoimme iltaöistä punervaa kuuta, joka vieri talon har-jalla. Odotimme milloin se ilmestyy taivaan ja veden viivalle, putoaa ja värjää taivaan punaiseksi. Tuuli oli käätyny vastavirtaan ja Jyri käänsi nyt kasvonsa minua kohti.

- Sinä et realismista paljon  välittele, hän sanoi. Minä kirjoitin  runoja, mutta niitä ei taida kukaan enää muistaa, hän vielä mietiskeli. Me olemme niitä senioreja. Meidän kirjoituksiamme selittävät alle nelikymppiset kriitikot, jotka vasta opettelevat elämään. He tietävät ja tuntevat kaiken, ja lukevat vain omia ja tuttujensa kirjoituksia.

Minun kirjahyllyssäni on sinun runoteoksesi Päiviä, sateita, minä kehaisin. Aina silloin tällöin kun oikein ketuttaa nykyrunous, etsin sen käsiin ja selaan. Niissä minua ihastuttaa todellisuus, se ettei  tarvitse uskoa vain siihen minkä näkee. Ettei radiosta tarvitse kuunnella väkisin syötettyä kakofoniaa. jota ne kutsuvat musiikiksi. Että saa uskoa siihen, että runoratsu on  näkymätön, ja sillä on siivet. Ja varsinkin näin syksyllä.

Tähän Jyri ei sano mitään. Hän vain katsoo kuuta joka vierii ja vierii, kuuta joka jo kohta putoaa metsän reunaan. On ilta hiipinyt hämärään ja aika nousta keinusta, puistella housujen lahveista roskat ja lähteä taas nukkumaan.

Mennyt aika ja tämä hetki eivät ole kieliopillinen ongelma. (2025)

Runoilija Jyri Schreckiä (1927-1982) muistellen, 

PÄIVIÄ, SATEITA, 1962

Nopea päivä silmien yli, luomien reunaa aurinko kulkee                                                                  

 hiusten lävitse palava lintu                                                    Poimi lumpeet joka ilta, sitoi seppeleen  hiuksiin          

                                                                                                 katsoi kuuta         

                                                                                                  ilta illan jälkeen    poimi    syvemmältä                                                      

                                                                                                                                

                                                                                                 Lola Astanova. Chopin nocturno op 9 no 2