AJATUSTEN RIKKARUOHO

LYHYTPROOSAA

                                Yön helma (Pilvipoutaa) akvarelli 2023 T.Yli-Rajala

Lähdin töistä vasta viiden jälkeen. Mieltä painoi vielä riita, jonka jälkeen Maria oli

 pakannut tavarat ja lähtenyt Saksaan. Tyttären luo, tämä kun tarvitsi lapsen

 hoitajaa.Päätä särki. Raikas ilma teki hyvää. Päässä pyöri vielä teksti, jossa

 ennustettiin tulevaisuuden toimistotyötä. Tekoäly ei vaadi älytekoja, ajattelin siinä

 kävellessä. Se sanoo että väistä valoa, sillä sinun varjosi on taakka pimeydelle. Sen

 ydin, se mikä piiloutuu sinuun.

Enemmän kuin valoa, teki mieli väistää nyt pimeyttä. Se vaani mielen pohjalla, sen

 muistilonkerot hipoivat järkeä. Nautin jo etukäteen ajatuksesta, että saisin viettää

 illan yksinäisyydessä. Menisin ajoissa nukkumaan enkä odottelisi puhelimen pirinää.Ä

 Hän kuitenkin soittaa ja ilmoittaa päässeensä perille. Jostakin kuului Chopinin etydi,

 se mitä Maria usein kuunteli. Kun astuin ovea kohti, sammui valoviiru ja eteen

 avautui pimeä keittiö. Haparoin valokatkaisijaa ja löysin sen tutulta paikalta.

 Himmeä valo paljasti aamuisen sekasorron, likaiset astiat ja kuivuneet leivät.

Missä radio on? Se oli aamulla jäänyt auki ja äänteli nyt hiljaa keittiön loukossa, etydi

 oli kadonnut. Marialla oli sairas tapa pitää radiota aina auki, vaikka ei olisi

 aamuvirkkujen nuorten toimittajien valitsemasta musiikista piitannutkaan. Paukutus

 ja raakkuminen olivat hinta, joka piti maksaa uutisista. Olo tuntui ahdistuneelta,¨

 melkein pelokkaalta. Pysähdyin kuuntelemaan taas kaukaa rakennuksen uumenista

 kantautuvaa pianomusiikkia, se kiemurteli kuuloon jostakin naapuriasunnosta.

 Istahdin sohvalle ja muistelin tutun runon sanoja. Köysivyyhti jonka olin ostanut

 rautakaupasta ennen kuin Maria lähti, lojui vielä koskemattomana avoimessa

 komerossa. 

Guter Mond, du geht so stille, In den Abendwolken hin. 

Bist so ruhig, und ich fühle dass ich ohne Ruhe bin.

Kamarin ikkunasta näin kuinka kuu hiipi jo kohti kattoa, mutta minä kyllä tiesin, ettei

 tulevassa ollut mitään, mitä ei saisi odottaa. Sen kaleidoskooppi oli pelottava. (2025)

(Tämä blogi perustuu PienoisromaaniinYön helma, julkaisematon käsikirjoitus )

Tässä minä istun, ajatusten rikkuruoho

kasvaa ja peittää hitaasti maan, ja silmät

On vaikea hengittää, koska

mikään ei muutu, eikä mikään 

estä hukkumastasiihen, mitä ajattelen (T.Yli-Rajala                                                                    

Muista lapsuudesta;'

 Syyskesällä 1943 Rovaniemellä leikimme talojemme välissä olevalla hietakasalla, Taisto ja minä. Olin häntä pari vuotta vanhempi. Taisto nakkasi hiekkaa minun naamalleni ja ninä tietysti riensin heti kantelemaan hänen äidilleeb. Asiasta ei käyty käräjiä, hän pääsi ehdonalaisella. 

Nyt vanhana äijänä luin jostakin, että teatterimies, fil.tri Taisto Bertil Orsmaaa on kuollut 30.12.2025.  Oudoksuttaa, koska olin parin kuukauden aikana silloin tällöin muistellut tuota lapsuuden tapausta, hyvin kauan sitten.