MUISTOISSA  MONREPOS

Lyhytproosaa

                       MUISTOISSA nonrepos  (Akvarelli  T.Yli-Rakala)

Mitä vanha kaappi voi kätkeä nurkkiinsa? Minun kaapistani löytyi siivouspäivänä kultainen  sormus. Se oli piilotellut kaapin nurkassa vuosikymmeniä, mutta päätti nyt vihdoin näyttäytyä. Otin sen käsiini vaikka se yritti kieriä karkuun. Tiirailin pientä kursiivia kirjoitusta sormuksen sisäpinnassa. Jenni, vai oliko tuo niin? Siristelin ja pyyhin kyyneltä silmäkulmasta. Kuivat silmät vaivaavat minua, mutta nyt ne tihrusivat niin että oli vaikea nähdä itikanjätöksen kokoisia hieroglyfejä.

– Mentiin vihille vasta kun sinä olit jo tulossa, äiti sanoi sairaa-lassa. Sitä piti hävetä, että niin myöhään. Yhteiskunta oli sellainen ja ihmiset kovettuneet ahdistaviin asenteisiin. Äidillä oli syöpä. Hän oli maannut sairaalassa yhdeksen kuukautta ja teki nyt kuolemaa.

En  huomannut milloin äiti oli siihen ilmaantunut. Hänellä oli se sama pusero jonka muistin sotaajan vanhoista valokuvista.

–   Minä muistan sen päivän kuin eilisen vaikka siitä on jo ihmis-ikä, hän jatkoi. Oli käyty Viipurin linnan tornissa ja minä olin pelännyt, kun sinne kiertävät portaat olivat niin huonokuntoisen näköiset. Sieltä tornista näki kauas Neitsytniemen takana siin-tävään Sorvaliin asti, jossa minä asuin.

Joskus he kävelivät Monrepoossa isän kanssa ja siellä Juustilan puolella, missä kasvoi kumpareen päällä iso piilipuu. Minua vie--hätti ja kiehtoi hänen muistoissaan vilahtelevat keskiaikaiset nimet. Punaisenlähteen tori, Neitsytniemi. Tiesin että isovan--hemmat oli haudattu maalaiskunnan hautausmaalle, joka näki-jöiden mukaan oli nykyään kuin hoitamaton joutomaa. Rikka-ruohoja ja kaadettuja ristejä, hautakiviä oli noudettu talojen porraskiviksi. Jostakin luin että yhden kylän hautuumaalle oli istutettu puita ja hautakivet kärrätty tien pohjaksi.

Tuollaisesta kulttuuriteosta on jäänyt jäljelle katkeruus, jonka näyttäminen on kielletty. Ei laissa eikä kirjaimissa, mutta mie-lessä kuitenkin. Usein ihmettelen miten muualta muuttaneet ihmiset voivat polkea hyvällä omallatunnolla alkuperäisten asukkaiden hautoja ja rehennellä paraateissa sankaritekojaan. Miten he tulivat väkisin vanhaan Suomeen ja julistivat että se oli heidän omaissuuttaan. Muistuu mieleen äidin kertoma uni jostain 1930-luvun puolelta. Siinä joku leväytti hänen eteensä kartan, jossa Suomen raja oli vedetty sinne missä se on sotien jälkeen ollut. Se oli voimakas uni, joka jäi mieleen. Silloin pääsin varmuuteen, että uni voi johdatella näkijänssä eroon syyn ja
seurauksen ketjusta, mutta silti päätyä lopputulokseen joka on todellisuutta. Lopputulos vain on, eikä sen logiikka hyväksy oi-kean tai väärän käsitteitä. Se vain on niin kauan kuin se vaike-nemalla hyväksytään, eikä sille ole voinut sanoa carpe diem.