LAULULEHTO

Lyhyrproosaa

                                          Metsätuuli puissa humisee,sea  kertoo kuinka lähteellä

                                           keijut karkeloi,  ja kuinka kesäyössä sirkkain viulut soi

Muistelen entistä kotia 40 vuotta sitten. Ajan virrassa tuli muutto muualle, jäljellä on vain ikävä. Ikkunasta näin lehmuksen' jonka oksille kyhäsim lintulaudan. Silloin opin erottamaan eri lintulajit toisistaan ja tun-nistin keväisin niiden liverrykset. Aluksi luulin lauluras-tasta satakieleksi, lopulta niiden ero kävi selväksi. Sa-takieli lauloi öisin maantien takaisessa lehdossa. Leh-muksen oksilla kisailivat oravat, ja iltaisin nän siiliper--heen lyllertävä jonossa kohti ruokakuppia jonka oliN heille asettanut puun juurelle. Toisessa lehmuksessa oli linnon pönttö, jossa kirjosieppo vieraili vähän väliä. En minä kissojakaan vihaa, mutta krannin katille an-noin vauhtia paiskomalla sitä pihakivillä. Miksi ihmees-sä? Siksi että sillä oli pahat aikeet käydä pöntössä asustavan sieppoperheen poikasten kimppuun.

Lehmuksen oksilla saattoi nähdä juhlapuvussaan keik-kuvat närhen, punatulkkuja ja nykyään harvinaisia pa-julintuja, joiden laulu oli kuin mollivoittoinen peipon liverrys. Maantien takana, aivan lähellä oli lehto. Se oli saanut vuosikausia olla rauhassa teknisen osaston ke-vätpartioilta, jotka parhaaseen lintujen pesimäaikaan kävivät moottorisahalla parturoimassa pajukot siis-teiksi. Sana ”siisti” tarkoitti heidän mukaansa sängelle ajettua ja raiskattua maaperää.

Ajan nyt.paljon myöhemmin keski-ikään unohtuneen laululehdon ohi hiljaa ja katson sitä. Muistan kuinka kesällä, aamuöisin lehdosta lensi korviin satojen lin-tujen piiskutus ja liverrys. Lehdossa lojuivat kaatuneet puun rungot pitkin poikin ja pajukoista puski esiin halavia, tuomia ja kuusia.

Vaikeasti hapuiltavan pöheikön takana oli musta lampi, jonka pinnalla kelluivat keltaiset ulpukat. Olen pysäyttänyt auton kapean tien reunaan ja kuuntelen nauhuria. On syystalvi ja puisto nukkuu hiljaa. Nyt mi-nä kuuntelen nauhurista Schumannin pianokohserttoa. Katja Buniarishviki soittaa säveltä joka palauttaa vanhat muistot. Ne ovat vähän surumielisiä, on pakko huokaista.

Näeen entisen laululehdon paikalla raivatun aukean, jossa möyrii traktori kauhakuormineen. Maaperä on parturoitu sängelle ja tien varteen unohtuneen lepän oksilla kiiltelee kylmä räntäsade. Lampi ulpukoineen on peitelty jätemaalla.

lapiomies kävelee auton ohi ja heittää tupakan tumpin ulpukoiden haudalle.