KUKA USKALTAA PUHUA

Lyhyttä roosaa

Selasin vuoden 1990 Säpäpäleita. Heti alusta, sivulta 3 osui silmiin Teuvo Saavalaisen lyhytproosaa. Isku. Kaikki mikä elää, on alituisessa kuoleman vaarassa, hän kirjoitti. Hänellä elämää oli silloin jäljellä toista kymmen-tä vuotta. Teuvo on nyt edes mennyt ja minä melkein sokea.

Muutin Kemistä Virroille syksyllä 1977. Tutustuimme pian, koska Teuvo oli jostain äkännyt, että olin pohjoi-sessa touhunnut kirjallisten harrastusten parissa. Työ teollisuuslaitoksessa, tutkimusjohtajan alaisena oli hy-vä oppi ja Kemissä tutustuin Kari Aronpuroon, Erno Paasilinnaan ja Liisa Enwaldiin. Kosketus jäi pintapuo-liseksi ja lyhyeksi, mutta piti yllä kaunokirjallisuuden genreä. Kaipasin humanistisempaan ympäristöön. Opin tietämään, etteivät kaikki insimöörit ja tekniikan ihmisetkään robotteja ollet, Heistä löytyi yllättäviä piirteitä. Joku keräsi värikkäitä kiviä*,’ joku toinen tutki sukua.

Joku keräsi maalaustaidetta kotinsa seinille. Virroilla minusta tuli lainaston hoitaja. Oli käsittämätöntä että kirjoitin kirjaston historiikin, että otin yhteyksiä läänin rajan takana oleviin kollegoihin ja huolehdin edeltäjäni antiikkikirjojen kokoelmaa, joka homehtui kosteassa kellarissa. Että olin Liettuan kansaalliskirjaston kanssa yhteydessä Toin pohjoisesta tullessani ajatuksen läänin harrastajille tarkoitetusta lehdestä, joka antaisi tilaa harrastajille. Teuvo innostui ajatuksesta. Syntyi 0ptimis-ti.

Kirjllisuuden harrastajia oli paljon. Pidimme yllä kirjoit-tajapiiriä ja puuhasimme antologiaa jolle annoimme nimen Säpäleitä. Niitä ehti ilmestyä kolme. Idea oli, että kynnys ei olisi ylivoimainen. Kirjoittajien joukossa oli useita Teuvon entisiä oppilaita. mutta myös syrjässä pysyneitä vaatimattomia yrittäjiä. Yksi innokkaimmmista oli Unto Kuusenaho, jonka käsi-kirjoituksia sidotin kirjaston kokoelmiin. Kirjoittajapiirin kokouksissa vierailivat Teuvon lisäksi myös Matti Sum-manen, ja Anelma Järvenpää-Summanen, Arto Kytö-honka ja Liettuasta Anna Zigure. Olihan niitä, mutta tarkoitus ei ole nyt tehdä heistiä kafkamaista raporttia aka temialle. Minulla oli stereotypioista poikkeva kuva siitä, mikä on asiakas palvelua ja mikä on kirjastonjohtajan tehtävä. Ei vain jakaa lainoja tai ottaa vastaan palautuksia. Noiden toimien rutiineihin ei tarvita loppututkintoja

Syksy, akvarelli  ia. T.Y-R.