lauantai 23. toukokuuta 2026

                                                                     



   HEI SIT VAA

          
Jos intuitio eksyy syyn jaseurauksen ketjusta,
 se voi johtaa odottamattomaan lopputulokseen.

  Ilta  hotellissa kului rattoisasti. Talvi ja kevätlaulujen  lisäksi kävimme Katjan kanssa  läpi  kaikki mieleen juolahtaneet  syys ja joululaulut niin, että loppuillasta  alkoi  äänikin  jo kähetä. Stripparivaiheessa Katja oli paiskonut  kaikki  vaatteensa ovi-  pieleen ja komeroon henkareitten  sekaan, esittäen kuuluisaa sopraanoa, jonka nimeä meistä kumpikaa ei muistanut.

Meni  ehtoo ja  tuli aamu. Minä heräsin kovaan  änsärkyyn ja  olo tuntui samanlaiselta kuin  Tsitsikofilla kollegisihteerskä Natasja  Petrownan luona juuri silloin, kun eksynyt  kärpänen istahti korvalehdelle ja  toinen hyväkäs harkitsi, että eiköhän   tuota sopisi istahtaa ihan  silmään. Katjaa  en nyt nähnyt edes ovenraosta ja oletin  unenpöperöisessä, että likka oli lähtenyt  omin avuin aamupalalle.  Selälläni maaten ja rentoutuen pohdin nyt vähän  filosofisia ongelmia. Neropatti Descartes sanoi, että koska minä  ajattelen, olen siis todennäköisesti olemassa. Vaan minun mielestäni olemassaolo riippuu näkökulmasta. Muut oliot näkevät minut olentona, siksi luulen siis olevani. Kun joku väittää, että  minä tässä nyt vaan valehtelen, niin sopii myös muistaa, että se kuuluu  minun olemukseeni. En yhtään keksi tai  teeskentele, sillä joku toinen puhuu  minun näkökulmastani katsoen pelkkää epätotta. On tietysti  sellaistakin, mistä ei voi valehdella vaikka miel kuinka tekisi. Ne  ovat asioita, joita  pidän hyvin tärkeinä ja joita  olen hartaasti tutkiskellut. Niistä jos  yrittäisin valehdella, joutuisin perin juurin häpeään.

 Niin että miten minä  tämän episodin ja nämä kokemukset aion   kotopuoleen palattua  selittää? Nousin istumaan vuoteen reunalle ja tunsin kylmän lattian paljaita jalkoja vasten. Jossakin vasemmalla lojui Katjan halpa korvakoru  ja  seinien takaa kuului hissin hyminä. Piti kai lähteä Katjan perään sinne -aamupalalle. Peilin edessä,pienellä pöydällä äkkäsin hänen avainkorttinsa  ja  paperilapun. Siihen lappuun oli hätäisellä käsialalla kirjatu  tiedonanto:  Hei  sit vaan ja hymyillään ku tavataan!

Tutkin nyt epäluuloisena  pikkutakin taskut ja huomasin, että lompakosta olivat kadonneet pankkikortit ja käteiset, jopa hekilökortti ja passikin. Istahdin uudelleen hotellivuoteen reunalle ja vedin henkeä syvään. Tällaiseltako  tuntuu 

kuolla kesken iloisen uintiretken? Eikä minua silti ja oikeastaan edes kaduttanut. 2019,  2026-


Muisti eilistä iloa
sanan lausui leikillänsä:
talo työlle, vieras tielle
Hoi, on jo herätä aika

Eino  Leino, Helkavirsiä 

  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti