SINÄ UNESSA,

MINÄ HEREILLÄ.                                        LYHYTPROOSAA

                                    

Kalliopen tytär.Akvarelli 1976 T.Yli-Rajala

Modigliani mittaa sinua siveltimen kärjellä. Luulen että tämä  on

 unta ja kuulen kuinka jossakin soi Chopinin nocturno. En muis-

ta sen nimeä koska nukun ja ajattelen,että hän elää vielä sävelten  

 pilvessä joka minua seuraa

Jossakin soi, ja kuuntelen pimeyttä. Se on täynnä askelia, ja tie-

dän että joku on seurannut minu, ja katsoo  harittavin silmin

. 

Mikään ei ole jäänyt huomaamatta, koska yö nostaa varjot . Ne

putoavat äärikehään ja näen kasvot  kaukaa menneisyydessä.

Ruoho kasvaa  korvista ja silmistä. Etäinen ääni kertoo asioita,

 joita ei enää ole.

Teekannu aamusella on pöydän päällä, höyry nousee röyhtäi-

syinä ilmaan. jota  on pakko nyt hengittää. Kukapa uskoisi syk-

syyn heti ensi silmäisyllä?

Se ääni kuiskaa vasempaan korvaan:

Älä pelkää, minä olen tässä ja  katson  sinua  samoilla  silmillä                         

 kuin silloin ennen, se kuiskii , ja nyt kun nousen ylös, muisan

 vanhan iskelmän sanat. Hetkisen vain sinun kerallasi kuljn, het

 ken katsoin silmiis sinisiin.Noihin sanoihin kätkeytyy syvälline

n

totuus elämästä, ja koska se  on totuu,s on sitä vaikea hyväksyä.

 

Elämä on kuin lapsen uni, se on lyhyt eikä siitä selviä arkumatta.

Kaikki vaikeudet johtuvat unesta, minä  ajattelen. Se on olotila,

jossa ei ole aikaa eikä edes paikkaa jossa mev oisimme  taastava-

ta.  Ei siinä ole eilistä rikä tätä päivää, ei vihaa eikä rakkautta. Si

-

nä et ole enää olemassa, koska olet vain aamun auteressa leiju-

va muisto. Minä en voi enää koskettaa sinua ettkä sinä minua.

Nousen siis jalkeille ja kampaan harvat  hiukset. Vilkaisen peiliin

ja näem sieltä oudot kasvot. En halua hymyillä koska alaleuastta

puuttuu kaksi hammasta ja näky masentaa. Peilin kanssa ei voi

 vaihtaa kuulumisia, koska se on introvertti Jungin määritelmän

mukaan. Se vaikenee ja vihaa minua, joka olen viaton.

Ja taas muistan entisen sinut. Ehkä  meidän on aika tavata tä-

nään ja halata vähän. Unohtaa olemassaolon  epävarmuus ja

 lähteä pitkästä aikaa kävele-mään puistokatua pitkin sinne

mistä me molemmat olemme lähtöisin.  Sinä unessa, minä

 hereillä.

(1966, 2026)

Asia: Sigmund Freud: Unien tukinta