Miete:
Ajatukset istuivat kuin kaarneet oksalla




TANGOA

Ilta hiipii jo nurkilla ja minua alkaa nukuttaa niin kuin aina tähän aikaan. Varttitunti sitten näin
ikkunasta, kun tanssinopettaja asteli sulavin askelin kohti naapurin ovea. Miehellä oli lievetakki
ja kiiltonahkakengät. Mustassa nahkalaukussa pursuilivat ohjeet, joiden mukaan paritanssin ku-
viot määräytyvät. Valitsin istuinsijan seinustalta, paikasta johon tiesin äänten naapurihuoneistosta
parhaiten kantautuvan. Kaadoin lasillisen väkevää punaviiniä ja sytytin sikarin. Minua kiusasi
mielikuva naisesta seinän takana, siitä kuinka tämä valmistautui tanssiin. Hän luultavasti oli jo
tovin istunut peilipöydän ääressä, rajannut kulmiaan ja mutristellut suutaan huulipuikon mieliksi.
Hänellä oli varmaankin taas se sama lyhyt kretonkihame ja häkellyttävät korkokengät,jotka näin hänellä firman pikkujoulussa kolme vuotta sitten kun meillä oli se lyhyt suhde.
       Niin, kretonkihame. Joku voi ilmaisulle nauraa, mutta minä kun en tiedä noitten hepenien materiaalista mitään. Eikä se suhdekaan kovin syvällinen ollut, hän nimittäin haki minua tanssiin vahingossa. Hän jota piti haettaman, ehti kadota paikalta ja minä vain istuin tarjolla pienessä myötälaitasessa. Se oli niin sanottu naisten haku, onneksi, sillä minähän en uskaltautunut koskaan ketään hakemaan. Pelkäsin pakkeja, sillä en ole olemukseltani mikään adonis. Ja pituutta
minulta puuttuu puoli metriä nykynaisen mittamaun mukaan. Ainoa puheenaihe jota saatoin siinä tanssin tiimellyksessä kokeilla, oli tähtitiede. Minä olen vähän heikko näissä taidoissa, yritin hänelle perustella kun puskin naista lattialla väärään suuntaan. Olin niin hämilläni, etten huomannut miten päin tanssin hurmioitunut pyörre muita veti. Me puikkelehdimme muiden seassa ja oikean käteni kämmenellä tunnustelin tuon jo mainitun kretongin viehkoa karkeutta. Vedin häntä lähem-
mäs ja aistin huumaavan tuoksupilven joka liehui hänen hiuksissaan ja rinnuksilla.
       Voi kuinka minä kaipaan tuota hetkeä. Sillä oli lyhyt, mutta merkittävä osa rakkauselämässäni. Tiedän hyvin, että elämän kaikki tarinat ovat keskeneräisiä, elämä ei noudata etukäteen jonkun päässä itänyttä suunnitelmaa. Aina tuosta päivästä lähtien olen nähnyt unta hänestä ja olen huomannut, ettei se noudata järkeviä sääntöjä. Koko uni on kuin pelkkää katastaasia, ei vain jonkin
typerän tapauksen loppunäytös. Sille on turha etsiä loppua, koska se haipuu ja siirtyy ovelasti kokonaan toiseen aikaan ja tilaan.
        Näitä minä siinä pohdiskelin, siemailin punaviiniä ja sauhutteli sikaria. Seinän takana oli epäilyttävän hiljaista, kunnes olin kuulevinani tanssiopettajan tiukan äänen:
- Aseta kämmenet rintakehällesi siten, että keskisormet koskettavat kevyesti toisiaan. Terästin kuuloa. Siellä valmisteltiin harjoitusta, taustalta alkoi kuulua krahiseva mieslaulajan ääni. Huulesi kylmät on nyt niin kuin jää, kylmyyttä niiden en voi ymmärtää. Vai oliko se näin, ääni oli epäselvä ja muuttui tenorista altoksi. En ole aivan varma. Hetken kuluttua ääni jatkoi ohjeitaan.
- Siirrä kämmenet eteesi noin vaaksan verran ja aseta ne niin kuin lukisit kirjaa edessäsi. Kierrä sitten vasen käsivarsi ylös niin, että kämmen on silmien korkeudella ja pidä olka ja kyynärpää aloillaan.
        Nyt kuulin naisen voihkaisevan jotain, en tiedä mitä. Seurasi jälleen epäilyttävä hiljaisuus, vain pientä liikehdintää mikä häiritsi minun mielenrauhaani. Kaadoin jo kolmannen pikarillisen tuota hyvää ja makeaa punaviiniä, sytytin uuden sikarin.
 –    Kierrä ylävartaloa hieman oikealle, ääni kuului neuvovan. Ja katse suoraan eteen, jolloin kehoon syntyy pieni kierre ja jännitys oikealle. Molemmat kyljet ovat nyt aktiivisia, vasen kylki vähän edessä. Parisi, siis minä, asettuu nyt vähän
keskilinjasi oikealle puolelle.
         Voi miten omahyväisellä äänellä tanssinopettaja korosti itseään, siis minä. Voiko kuvottavampaa ääntä edes kuvitella. Huitaisin mielenliikutuksessa lasipikarin lattialle, se murskautui takan kivetykselle ja viini roiskui Veeran ulkomailta ostamalle matolle. Onneksi hän olikin nyt jo toistamiseen siellä ulkomailla ja hyvin luultavasti toisi taas tullessaan jonkin heräteostoksen. Ääni jatkoi rivoja ohjeitaan.  
       Siirrä katse vasemman kyynärpään suuntaan ja liikkuessasi taaksepäin ajattele kuin joku yrittäisi pukata sinuun vauhtia selästä käsin. Siis takaa päin, oivalsin opettajan pyrkimykset.
       Katsoin turhautuneena sotkua lattialla. Mietin mitä eroa on ihastumisella ja rakkaudella. Molemmat ovat elämän häiriötekijöitä, ihastuminen on vain akuutti ja raju, mutta tosi rakkaus on krooninen ja kivulias kuin peräpukamat. Molempia on syytä välttää tässä iässä ja keskittyä tähtitieteeseen. Päätin jättää kaikki pikkujoulut väliin tästä päivästä lähtien.