PALLOILUA

Iltapäivällä soi ovikello juuri kun olin herännyt päiväunilta. Ainakin minusta tuntui siltä. En heti ymmärtänyt onko nyt ilta vai aamu, mutta kompuroin ulko-ovelle ja avasin sen uteliaana. Edessäni seisoi vanha ystävä vuosikymmenien takaa. Hän oli kasvattanut pitkän liuhuparran. Monta riitaa oli sodittu, mutta silti pysytty ystävinä. Nyt hänen kasvoillaan oli hymy, joka enteili yllätystä. Pyysin äijän sisään ja kaadoin kahteen lasiin tuplapaukut. Roosa on Kokkolassa vanhempiensa luona, minä selitin. Niin että ei sekään pyöri jaloissa. Että siksi vaan.
Juteltiin kuulumisia ja hän kertoi olevansa matkalla tapaamaan entisiä työkavereita. Tai eläkeukkojahan ne jo ovat ja jotkut niistä yhteiskunnan tukipilareita. - Joko niiltä on  radikalismi tippunut kyydistä matkan varteen, minä tiedustelin muikeasti. Tiedä niistä, tuttava sanoi. Nykyään riittää hupia siitäkin että huomaa vielä elävänsä.
Minulla on ongelma josta ajattelin vähän puhua, hän vielä jatkoi. Se on tällä haavaa taskussa. Panin sen matkaan lähtiessä sinne, kun en muutakaan keksinyt. Sama vaivasi Franz Kafkaakin
aikoinaan.
Uteliaisuus heräsi. Mikähän se voisi olla? Sikäli kuin tiedän, ongelmat viihtyvät parhaiten päässä.
Tuttava hidasti vauhtia. Minä haluaisin kehittää itseäni, hän selitti. Ajattelin lukea jotain muutakin kuin raportteja ja neljännesvuosikatsauksia. Hain kirjastosta kirjan ja avasin silmät ummessa aukeaman, jolla oli kertomus jostakin poikamies Blomqvistista vai mikä se nyt olikaan. Mies palasi muka töistä ja löysi kotoaan omituisen pikku pallon. Se pomppi ja hyppi sinne tänne ja liikkuessaan piti sietämätöntä nakutusta. Se pallo on nyt minun taskussani.
Hän piti tauon,  pysähtyi miettimään ja vilkaisi syrjäkarein minua. Olihan minullakin ongelma. Kirjoitin yleisönosastoon mielipiteen jota ei julkaistu. Kerroin hänelle jutun aiheen ja hänkin ihmetteli miksi se ei kelvannut lehteen. Siinä meillä nyt se sananvapaus, hän mesoi äänekkäästi.
Kaadoimme uudet brandypaukut molemmille ja hän kaivoi varovaisesti taskustaan pienen vaalean, mutta tuhraantuneen pallon Se näytti värisevän kiukusta. - Mä haluun kuoppaan, se vinkui tuskaisesti. Mä haluun kuoppaan!
Sain napattua pallon kouraan juuri kun se oli livahtamassa lattialle pomppimaan. Tämähän on golfpallo, minä sanoin. Hanki hyvä mies maila ja lyö se kuoppaan, niin kaikki ongelmat ovat kertalaakilla poissa ja saat elää vastedes rauhassa, mitään sen enempiä pohtimatta. Eihän
köyhä ja kiireinen Kafkakaan golfia pelannut. Hänen pallonsa jäi kuoppaan.