VANHA  LAULAJA

Miete:
Olen unessa useasti 
sinun kaduillas…

Ovi avautui ja sen raosta näin uteliaan silmäparin. Kaljakori, minä sanoin.
- Ai. Sekö tuli jo, Henry sanoi ja laski minut sisään.

Ja sade kylmin kyynelin, lyö tummaan ikkunaan, levysoitin parkui eteisen kulmapöydällä. Hän vilkaisi minua ja sointinta vuoronperään ja selitti. Minä laulan paljon vielä. Menneiden aikojen muistelu pitää jotenkin vireillä. Uskotko sinä kohtaloon?

Uskon ja en usko. Siihen on helppo uskoa, jos on vain palikka kaaoksessa. Keikkuu
minne virta kulloinkin vie. Vaikeampi on uskoa kohtaloa, jota joku ulkopuolinen ohjaa.
- Tulehan tänne peremmälle niin tehdään kupit, isäntä houkutteli. Hän etsi laseja keittiön kaapista ja löysi kaksi, eriparia. - Minä en oikein voisi, sanoin hänelle, mutta hän vaan kaatoi lasiin votkaa ja vettä piripintaan. Tai vichyvettäkö se oli. Hän kävi eteisessä ja lauloi nyt itse mukana. Punertaa marjat pihlajain, kuin verta niissä ois. Isäntä katsoi haltioissaan katonrajaa. Lava oli täynnä yleisöä ja minä esiinnyin, hän muisteli. Olivat ne aikoja, eivät koskaan palaa. Vai mitä luulet, voivatko ne vielä palata? Ääni minulla on vielä tallella, mutta ihmiset ovat muuttuneet. Niitä ei kiinnosta. Hän lysähti istumaan pöydän ääreen ja  kaatoi jo toista paukkua itselleen. Minä en juonut, koska päivä oli vasta puolessa välissä ja loppulasti piti palauttaa tehtaalle. Eikä minua laulattanut.
- Ei niitä mollivoittoinen miellytä, meitä kansainvälistetään. Pitäisi siirtyä käyttämään englanninkieltä ja välttää suomalaista aksenttia, minä arvelin.

- Mitä sinä puhut, vanha artisti kysyi. Minä olen laulanut rintamamiehille ja he kyllä
aksentin ymmärsivät. Heillä oli ikävä kotiin. Muutaman vuoden päästä minä palaan laulamaan heille, ja minua taas kuunnellaan.  Mitäs minä olen velkaa kaljoista?

Tarkistin hinnan paperilapusta. Kyllä se on enemmän, hän väitti. Laskit väärin. Hän kaivoi kukkarostaan tasarahan, huomasin nyt että se oli oikein. Minä itse olen usein väärässä. Nyt oli aika palata takaisin kadun varteen, jossa auto odotti. Eteisen ovi sulkeutui perässäni ja vielä hetken aikaa kuulin etäisesti kuinka mukaansa eivät mua ottaneet ne maihin kaukaisiin.

Vanha laulaja oli jäänyt elämään nostalgian maailmaan. Merikosken kohina oli kadonnut menneisyyteen ja taivaalla kirkuivat nyt lokit.