Kuva: T. Yli-Rajala: Voi minua! Minne aika on paennut?

(Nietsche) 

KYMMENEN SENTTIÄ ELÄMÄSTÄ 











Älä koskaan haasta jesuiittaa shakkipeliin, Teuvo sanoi ja nosti pullokorin auton takakonttiin.
Muistin että Zafon sanoi nuo sanat vasta vuosia myöhemmin. Mistä ne olivat hänen mieleensä nyt pujahtaneet? Teuvo oli pyytänyt minua kyytimieheksi, koska hänellä ei omaa autoa ollut. Ehkä hän oli vähän ärtynyt, koska olin eri mieltä aiheesta joka meitä oli jututtanut. Kustantajan tallista. Että sellainen pitäisi jokaisella kirjoittavalla olla, ei kenestäkään omin neuvoin valmista tule.Minä olin eri mieltä. En minä ainakaan halua työntää päätäni sellaiseen pilttuuseen josta ei näe kuin yhteen suun-taan, kaurakaukalolle. Enkä minä viihdy liekanarussakaan.

Hän kuunteli mietteliäänä mutta ei mitään sanonut. Minä jatkoin perusteluja. Jos hyväksyy auktoriteetin, omaksuu samalla vieraan maailmankatsomuksen. Luovun siis  omasta identiteetistäni, siitä tunteesta että minä olen tässä juuri nyt ja tätä mieltä. Koska ajattelen niin olen olemassa.

- Cogito ergo sum, Teuvo vahvisti.

- Paljon on sanottu Descartesin jälkeenkin, minä viisastelin. - eikä kukaan ole oikeassa. Eksisten-tialistit riitelevät olemassaolosta, koska eivät ole siitä varmoja. Minä en ole varma siitä, tarvitseeko kukaan minun kirjoituksiani. Jos kirjan merkityksestä ja tasosta äänestetään, minä suhtaudun tulok-
seen kyynisesti. Kaupat ovat täynnä ylimainostettua kirjallista krääsää siksi, että lukijoita vedetään
nenästä mainostamalla.

Hän kuunteli minua tietäväisen näköisenä.

- Tuosta asenteesta sinä olet kehittänyt kilven jonka taakse on hyvä piiloutua. Jos tekee jotain tai jättää tekemättä, on se aina perusteltava. Moni voi ajatella, ettet sinä halua sitoutua koska et osaa.

- Väärin, minä väitin. En halua sitoutua koska pelkään huomion herättämistä ja inhoan olla keskipiste tai tulla sellaiseksi.

Ajoimme Alkon pihaan ja minä autoin häntä kantamaan tyhjät pullokorit ovesta sisään. Tiesin, että hän arvosti vaiteliaisuutta jolla minä osoitin paheksuntaa. En minä koskaan ala arvostella rähisemällä niin kuin eräät, jotka ovat viisaaampia.

Ja mitäpä arvostelemista tässä nyt oli. Hän palautti vuosien varrella varastoon kertyneet tyhjät pullot joiden etiketit minua kiinnostivat vain ohimennen. Hänessä ne ehkä herättivät hämäriä muistikuvia, jotka hän painoi villasella koska ei halunnut niitä muistella. Yksi noista pulloista oli sama, joka löytyi hänen paleltuneen poikansa vierestä puistosta, puun juurelta. Palautuksessa tyhjästä pullosta saa kymmenen senttiä, minä ajattelin katkerana, mutta en sanonut mitään. Kuolemallakin on elämän-tehtävä ja kun se meille saarnaa, olemme sen kuoripoikia.

Paluumatkalla me erosimme, eikä kumpikaan puhunut enää mitään.
(Pakopäiväkirjasta 2019)