AVAIMEN  REIKÄ

T.Yli-Rajala: Yön hiukset 1998 (Mukaelma) 


Kirjallisuudessa voi avaimen reiästä nähdä syvälle ihmeellisiin asioihin. Ei tarvita
500 sivuista romaania tai monipolvista runoelmaa, silmäys syvälle riittää. Tällä en tar-
koita pikalukua, jota vain järjen puutteesta kärsivät harrastavat. Lukea pitää monta ker-
taa ja ajatella vielä sen lisäksi. Useaan kertaan lukeminen auttaa löytämään kirjan
syvästä kaivosta Pandoran lippaan, joka on täynnä kiinnostavia mielikuvia ja koke-
muksia. Niiden ei tarvitse olla omia, siinä kirjan merkitys korostuukin. Siitä lippaas-
ta löytyy muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita, jotka vaikuttavat omaan maailmaasi.

Äkkiä huomaat, että olet kuin kiiltomato, jonka nähdessään Jules Renard kysyi: mitä on
tapahtunut? Kello on jo yhdeksän ja sen luona palaa vielä valo

Kuulin taannoin, kuinka joku kehui Jules Renardin tarinoita luonnosta hauskaksi
kokoelmaksi. (Histoires naturelles 1886, suom Kuvien metsästäjä 1973 Otava).
Kyllä ne minuakin ovat huvittaneet, mutta ennen kaikkea näen ne syvällisinä, imp-
ressionistisina väläyksinä jotka sisältävät paljon enemmän kuin pelkkiä kirjaimia
jonossa. Niissä on hetki kuvattu välähdyksenä, jossa liike on pysähtynyt. Se on
hetki ennen yämmärrystä, se mitä usein kuvataan syttyvänä lamppuna pään pääl-
lä.

Ei niissä välttämättä huumoria ole. Niissä voi nähdä elämän rakkautta ja uhkaakin.
Valinnan tekee aina näkijä itse. Uhka on kuin hämähäkki, jonka Renard kuvaa näin:
Yön hiuksille nyrkkiin puristunut pieni, musta karvainen käsi. Koko yön se painaa
sinettejään kuun nimissä.

Mutta rakkaus on perhonen. Eikö se olekin kuin  pehmeä, taitettu kirjelappunen
joka etsii kukan osoitetta?
(2020)