TÄHTÄIMESSÄ 

Miete:

Kaikkein viisaimmat ovat siitä itsekin syvästi tietoisia

Pöytälaatikkoon kirjoittamisessa ja omakustannusten julkaisemi-sessa on riski. Kun joku toinen tai useampi lukija puuttuu, jäävät tekstin virheet ja puutteet, vinoumat ja toistot huomaamatta. Niihin tulee lukusokeus. Ne ärsyttävät, koska ne ovat niin taitavia piilou-tumaan. Suurin riski on siinä, että omaan tekstiin silmä tottuu eikä huomaa sen pintapuolisuutta ja tyhjyyttä. Tekstistä tulee sanahelinää, tyhjää ja sisällyksetöntä. Näitä piirteitä on vaikea itse huomata. 

Ulkopuolinen voi äkätä asioita, joihin itse on sokeutunut paljon korjaamisen ja kirjoittamisen myötä. Huomautukset ja muutoseh-dotukset ärsyttävät. Mikä tuo mielikuvitukseton arvostelija on minua neuvomaan. Nimitän lyhyitä proosatekstejä mieluummin aineiksi tai lastuiksi, en esseiksi. Koska jätän esseet ja narratiivit märehtijöille. 

En tähtää suuriin lukijamääriin. Ego, selfiet, itsen korostaminen ja kuvaaminen  monissa tilanteissa ja yhteyksissä inhottaa minua. Mainetta en tavoittele, pelkään yletöntä näkyvyyttä ja huomion kohteena olemista. En piittaa siitä onko ulkomailla kiinnostusta. En juokse rahan perässä enkä myy sieluani. Haluan puhua ja kirjoittaa vain suomea ja toivotan kaikki muut matkoihinsa. Jos joku vieras-kielinen on kiinnostunut, palkatkoon kääntäjän. Niinhän mekin joudumme pakosta tekemään. Raha on minulle pelkkä kuivettunut oravannahka, pecunia olet. Valtaosa juoksee kuitenkin sen perässä kuin hiiret Hamelnin pillipiiparia seuraten, eikä siinä sanottavaa tarvita. Riittää kun osaa ripotella sanoja peräkkäin ja rehvastella valokuvassa joka on otettu jossain residenssissä ulkomailla. 

Ihmiset ovat erilaisia. Siksi he ovat kiinnostavia. Joku luulee että tavoittelen kirjoittamalla mainetta ja valtaa. Hän, tuo joku suhtautuu epäluuloisesti ja ehkä  ivallisestikin teksteihini. Monen  mielestä  hyvä teksti tarkoittaa pintapuolista ja typerää ajanvieteroskaa jota kustantajat ja lukijat suosivat. Toinen taas sanoo: pelastit päiväni heti aamusta! Hän ajattelee mitä lukee eikä hänellä ole epäluuloisia ennakkoasenteita. Ehkä siksi, ettei hän ymmärrä lukemaansa, mutta aanailee, että tätä se ehkä on. Kirjallisuus. Ei kaikkea tarvitse selittää seikkaperäisesti ja kulmat kurtussa, koska kysymys on vain elämisen kuvaamisesta. Sehän on hyvin yksinkertaista. Enkä minä suuruuden- hullukaan ole. Blogin esittelytekstin emeritus on jonkun arvostelijan keksimä. Itse olisin siihen kirjannut vain lisäyksen karismaattinen nero, koska olen luonnoltani vaatimaton.

Lopuksi totean hurskaasti Johannes Cassianoksen sanoin: rahanhimo tunkee ihmiseen jostain ulkopuolelta. Se on paha ajatus johon ei tarvitse sortua ja siitä voi itsenäisesti päästä eroon. Ehkä pitäisi pohtia sitäkin, ketä ja mitä tämä kirjoittamisen hinku palvelee. Ja mitä kirjoilla ansaitsemiseen tulee, tiedän, että näin korona-aikana saa pankinjohtajan heltymään vain mustalla kuonokopalla jossa on silmiä varten saksittu kaksi reikää. 

Lukijan kommentti:  Paljonko sä tostaki sait? En mitään. Mutta ymmärrän niitä, joiden on pakko saada elantonsa kirjoittamalla.

kuin 

(2020)