Luopumisen aika

Jokaisesta ei  ole ei ole kukkopojaksi kulttuurin tunkiolle.

 Riittää jos osaa vain kiekua.

 

Aina kun tavattiin, meillä oli tapana puhua runoista ja novelleista. Ei meitä mutterit eivätkä koneet kiinnostaneet, vaan ihmismieli. Kaukon seurassa oli usein Lippe, jonka oikeaa nimeä en saanut silloin tietää. Tämä oli laiha ja vähän kalvakka nainen, jonka ikää oli vaikea arvioida. Hän oli ankara tupakoija, aina sätkä hampaissa ja tikut hukassa. Kävelimme kadulla ja jutustelu pyöri novellin muodossa ja romaanin rakenteessa ja siinäkin, ettei kirjoittaminen onnistuisi tässä tilanteessa. Siksi että me kaikki olimme vähän eväistä sekaisin, vaikka juomat olivat nyt jo loppuneet. Kauko esiintyi mielellään runoilijana jota kukaan ei ymmärrä. Hän oli vähän humalassa ja ilta-auringon säteet lävistivät vinosti lehmusten oksia, naakat raakkuivat. Maleksimme hitaasti kohti hänen asuntoaan, joka oli siihen aikaan jossakin tuomiokirkon lähikorttelissa.Ei satanut eikä edes piskotellut, tuulenvire oli huhtikuisen lämmin. Sulaneiden vesilammikoiden viimeiset, yönjälkeiset jääriitteet ratisivat kenkien alla. 

.Tiesin että hän oli mielestään hyvä vaikkei löytänyt mistään julkaisutilaa. Yrittänyt hän oli lehtiin ja kustantajille, mutta aina oli tuloksena pettymys. Kerroin hänelle omat kokemukseni siitä, kuinka kuljin vuodet ja keväät, syksyt avoimin silmin, mitään näkemättä. Ajatus vain kiersi kehää ja minä etsin tietämättä mitä. Siinä pohtiessa kasvoi mielen pohjalla katkeruus, se oli kuin yllättäen pintaan puhjennut kaktuksen kukka. Vaihdoimme asiasta muutaman kitkerän mielipiteen ja sovimme toiminnasta. Kukin vuorollaan käy heittämässä vettä paikallisen lehden toimituksen rappukäytävään. Lippe sai luvan pyllistää. 

Muistikuva huvittaa vieläkin. Olimmeko me silloin vielä nuoria, oliko meillä pyrkimyksiä jotka eivät vastanneet kykyjä? Kaukosta en ole paljon kuullut sitten noiden päivien.  Pitkän puurtamisen jälkeen hän kaikkien yllätykseksi valmistui insinööriksi ja katosi kauas. Lippe on menestynyt  alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti. Hän on nykyisin osa-aikainen sihteeri jossakin ja on julkaissut jo kolme runokokoelmaa. Tänä aamuna hän näyttää päässeen uransa huipulle. Sanomalehden kulttuuritoimitus on tehnyt hänestä aukeaman laajuisen esittelyn ja koko maan kirjastot rientävät täydenttämään kokoelmiaan teoksella, joka on kirjoitettu tietysti jossakin ulkomailla. Lehti on sama jonka tuulikaappiin hän kävi ennen muinoin pyllistämässä.

Entäs minä? Naama kateudesta vihreänä istun turhautuneena tutun työpöydän ääreen ja alan pakertaa symbolistista unitarinaa jota kukaan ei ymmärrä eikä halua lukea. Tai onhan niitä lukijoita blogin laskurin mukaan joka viikko pari sataa, mutta kukaan heistä ei varmaankaan ,osaa itse kirjoittaa, ei hyvää eikä pahaa, koska palautetta en ole saanut kuin pari kertaa. Kirjoitustaidosta päät-telen, että kyseiset kriitikot majailevat jossakin hoitolaitoksessa.  

2021