KADOTETTU  HÄNTÄ

Miete: Älä sinä kulje maalaisen kanssa,

jos itse kerran olet intellektuelli

(Daniil Harms, Sattumia)

                                                                Kuva: Syys soittaa serenadin

Ihminen viihtyy parhaiten utopiassa. On mukavaa piehtaroida hauskoissa mielikuvissa ja työntää ikävät asiat ja muistot piiloon. Mihin ne kätketään? Maastokuvioisen maton alle, jonka pintaan on ommeltu varoitus. Älä katso tämän alle, sinne on haudattu pelko jota sinä pakenet. 

Paeta voi monenlaisia asioita. Muusikko, kuvaamataiteilija, kirjai-lija saattaa paeta kritiikkiä. Arvostelu sellaisenaan on vain rivi tylsiä kirjaimia, mutta niiden väliin voidaan haudata vähättelyn ja pilkan siemeniä, jotka alkavat itää ja kasvaa kritiikin kohteen mie-lessä. Moni taiteilijasielu on päätynyt mielisairaalaan tai itsemur-haan,  kun joku empatian puutteessa alemmuuskompleksia poteva ja kaikkitietävä on loukannut. Ihmisten keskinäisessä suhtees-sa pitäisi aina muistaa, että herkimmille luonteille itsetunto on elämänhalua ylläpitävä voima. Kritiikki voi lyödä itsetunnon niin alas, ettei sieltä enää nousta. Se voi myös saada luovan kyvyn heräämään ja parantamaan masennuksen alhossa rypeneen mielen. 

Arvostelu on myönteisen kehityksen edellytys. Ilman sitä luova kyky näivettyy ja kuolee. Kritiikistä tulee kuitenkin helposti  kaa-vamainen liturgia eikä se enää toimi hyvän kehityksen edistäjänä, vaan se voi jämähtää paikoilleen jauhamaan tyhjää. Tulee mieleen näkymättömänä pysyttelevä mafia. Arvostelua pääsee laatimaan pieni kriitikoiden yliarvostettu klikki,  jota muut myötäilevät joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Tärkeimmät mielipiteet ja kritiikki keskittyvät Helsinkiin ja sen mediaan. Toisaalta kirjallinen kenttä on rajusti jakautunut kahtia. Kriitikot pyörivät ympyröissään ja kansa lukee mitä lukee, jos edes lukee. Kirjastojen rooli on ollut tasoittaa tuota kirjallista kuilua. 

Kritiikki vaikuttaa vahvasti kirjastojen aineiston valintoihin. Minulla on vuosikymmenien kokemus ja tieto siitä miten valinnat tapahtuvat. Joku työpaikan tiimi ne tekee nykyään, ei kirjaston-johtaja lautakunnan antamien yleisten raamien puitteissa. Periaate on sama kuin huutoäänestyksessä. Joku on lukenut tuon tai tämän, ja tykkää. Eikä tuota nyt ainakaan kukaan tule lukemaan, niin että turha sillä on hyllytilaa täyttää. Valintoja tekevien paras meriitti on paljo lukeminen, ei sillä niin väliä mitä luetaan. Ja kuka voi tietää mikä on hyvää kirjallisuutta, mikä huonoa. Suuri yleisö ratkaisee ongelman lukemalla sitä mikä on helpointa ja mikä ei rasita aivoja. Vastuu valinnoista on sälytetty kai vieläkin johtajalle, niin myös arvostelut siitä mitä hyllyiltä löytyy.  Joskus tuntuu siltä, että valintoja tehdään myös siellä, missä kustantajien uutuusluetteloita laaditaan ja missä päätetään mikä kirja pannaan näkösälle, mikä piilotetaan tai jätetään kokonaan valitsematta. Olen joskus hämmästellyt kirjaston hyllystä löytämääni kilpailun voittanutta proosakokoelmaa, jota oli vuoden kuluessa lainattu yhden ainoan kerran. Onko sen arvo laskettavissa lainausten määrässä vai piilee-kö sen arvostuksessa jotain muutakin. Miten Kafkan tai Bulgakovin olisi käynyt, jos heidän asemansa kirjallisuudessa olisi päässyt määräämään jokin asiantuntijatiimi? Tai asiantuntematon huopatos-suplutoona, komissaarin valvonnassa. 

Taisin sittenkin erehtyä kohottamaan sitä alussa mainittua maton reunaa. Olen onneksi jo emeritus. Joku tuon lisänimityksen on minulle antanut, en minä sitä ole keksinyt. Itse olen omasta mieles-täni kyllä paitsi emeritus, myös vähän karismaattinen, mutta perin juurin kyllästynyt kaikkeen. Kun minä luen kaikki nykypäivän tutkimustulokset kultuurin kehityksestä, alan epätoivoisesti kaivata kadotettua häntääni. 

(2021)