EILEN EN TIENNYT

Monesti kuulin puhetta tiestä

jota lopussa täytyy käydä.

Eilen en tiennyt,

että käyn sitä tänään. 

(Narihira)         

       

                                                Kuva: Eilen (Akvarelli 2020, T.Yli-Rajala)

Nuo Narihiran säkeet muistuivat mieleen kun kuulin, että nuoruuden ystävä oli kuollut. Hänellä oli pitkälle edennyt haimasyöpä. 

Mistä johtuu, että kaikki hyvät ystävät katoavat tästä elämästä. Vuosia sitten hän oli tuonut maalauksensa minulle nähtäväksi ja sovimme, että voin pitää sitä olohuoneen seinällä niin kauan, että pystyisin siitä hänelle jotakin maksamaan. Hänellä oli rahaan samanlainen asenne kuin Daniil Harmsilla, joka ei pannut rahalle paljonkaan painoa. Kantoi sitä vain mukanaan kukkarossa, ja kun tarvetta tuli, niin tuhlasi ne. Ja siinä kaikki. 

Maalaus esitti mustaa miestä, joka soitti kitaralla Betlesien ”Memories of you”, niin hän minulle selitti.

Se taulu jäi olohuoneen seinälle ja viipyi siinä niin kauan, että minä sen unohdin. Vaikka joka päivä sen näin, katse ohitti taulun kuin tyhjän tilan. Oli kaikenlaista muuta mieltä painamassa ja rauhaa häiritsemässä. Ei se kallis ollut, maksoin taulun useassa erässä vähitellen. Koskaan hän ei siitä muistuttanut, ja nyt kun hän sattumoisin poikkesi meillä, näin hänen seisovan sen edessä kuin hartaustilaisuudessa.

Hän tuijotti sitä hetken, puhumattomana. Sitten hän kääntyi ja selitti. Kun minä tuon maalasin, ei ollut rahaa muuhun kuin lenkkimakkaraan. Ja viinaan, siihen minä tämänkin taulun hinnan käytin. Tänään minä sen äkkiä ymmärsin, kun sattumoisin löysin Narhiran säkeet.

Kyllä minä sen olin aina tiennyt. Säälin hänen kuluneita vaatteitaan ja huonoa terveyttään. Narihirasta en tiennyt, ihmettelin vain mitä hän sillä tarkoitti. Me olimme elämän varrella tavanneet silloin tällöin, eikä meistä kumpikaan muistanut kuinka kauan oli tunnettu toisemme. Vähän pintapuolisesti, mutta kuitenkin, niin että pidin häntä ystävänä. Minä muistin nuoruudesta sen, miten hän toisti usein antiikin filosofien mietelauseita. Joskus se tuntui vähän oman egon korostamiselta, mutta häneltä se kävi luontevasti.

Kun tuo vanha ystävä oli lähtenyt, päätin etsiä teoksia joissa esitellään japanilaista runoutta. Hakusanalla se löytyi pienen etsimisen jälkeen. Luin nuo säkeet ja mietin niiden tarkoitusta. Pari viikkoa sitten hän oli kertonut minulle sairaudestaan, mutta ei sanonut kuinka pitkää ikää lääkärit olivat hänelle luvanneet. Hän oli nyt tänään löytänyt tien, mutta ehkä liian myöhään. Taulun nähdessään hän oli löytänyt sen jota ei vielä eilen tuntenut.

Ariwara no Narihira. Waka-runous.